Sinkkuelämää
En kunnolla muista, miten vietin vuodenvaihteeni. Saattoi olla hyvinkin mahdollista, että aika tuli vietettyä loppupeleissä kämpillä nauttien hyvää ruokaa ja lämmittäen saunaa. En jaksanut sen kummemmin lähteä liikenteeseen, tai kävin alkuillasta jossakin. Samapa tuo sinänsä, joka tapauksessa vuosi taisi alkaa rauhallisesti. Kevään kulkiessa eteenpäin aloin olla lopen kyllästynyt silloiseen sinkkuelämääni, turhiin miehiin, vakisäätöihin ja toisiaan muistuttaviin iltoihin. Kaupunki tuntui olevan täynnä pelkkiä sikoja ja nuoria poikia, joista oikein kukaan ei kiinnostanut kovinkaan kummoisesti. Lumen vielä ollessa maassa satuin törmäämään kadulla myös vanhaan rakkauden kohteeseeni, jota en ollut nähnyt vuosiin. Sovimmekin näkevämme paremmalla ajalla uudestaan. Eniten huomiotani vei pääsääntöisesti tanssiminen ja myöhemmin keväällä pääsykokeisiin valmistautuminen, jolle uhrasin päivittäin aikaani nököttämällä kirjastolla nenä kiinni muistiinpanoissa ja kirjassa.
Muutosten kevät ja rakkauden kesä
Vanhan rakkauteni kanssa näimme kohtaamisen jälkeen useaan otteeseen. Välillämme oli jälleen sitä lämpöä, jota aina ennenkin, vaikka keskustelujen jälkeen sovimme olevamme ystäviä emmekä enempää. Päästin ajatuksesta irti ja keskityin itseni kehittämiseen ja lukemiseen. Kirjallisten pääsykokeiden ollessa ohitse ja kesän ollessa jo käynnissä asiat kuitenkin johtivat välimme läheisemmiksi kuin ennen. Tuota seuranneina viikkoina taisi tuleva perheenlisäyskin saada alkunsa, kaikki oli ihanaa ja lämmintä vaikka jouduin kärsimään jonkinasteisesta hiivatulehduksestakin jossakin välissä. Lapsien hankkiminen tuli puheenaiheeksi heti alussa, ja ennen yhteen päätymistämme olin saanut etiäisen pienten lasten vaateosastolla. Vietimme aikaa myös vanhempieni luona maalla, ladoimme halkoja, soutelimme järvellä ja nautimme maalaiselämästä. Mies tuntui istuvan elämääni kuin hansikas käteen, samoin perheeseeni ja elämäntilanteeseeni.
Maalla ollessamme aloin saada myös ensimmäisiä vihjeitä raskaana olemisesta. Rintani olivat arat, enkä kyennyt hallitsemaan mielialojani. Sain järkyttäviä itkuraivareita pienistä asioista, joista oisin normaalisti kyennyt keskustelemaan täysin maltillisena. Välimme kuitenkin pysyivät lämpiminä tai lämpenivät jopa entisestään. Loppukesästä saimme tietää olevamme tulevia vanhempia, ja olimme molemmat niin onnellisia kuin vain ihminen voi olla. Sain myös tietää pääseväni syksyllä opiskelemaan lopultakin haluamaani alaa. Kaikki hyvä tuntui käyvän kerralla, olin löytänyt miehen, tullut raskaaksi ja päässyt opiskelemaan. Muutos oli tapahtunut nopeasti, mutta jollakin tapaa täysin ajallaan ja juuri niinkuin sen pitikin.
Seesteinen syksy
Syksy tuli ja aloimme pikkuhiljaa kertoa vauvauutisesta joillekin ihmisille. Tai pikemminkin minä aloin, mieheke halusi välttyä turhalta hössöttämiseltä eikä kertonut asiasta vielä kenellekään. Vanhempani olivat onnensa kukkuloilla tulevasta isovanhemmuudesta, ja kaverini tukivat minua enemmän kuin olin osannut odottaa. Opiskelunikin alkoivat sujuvasti ja kykenin välttymään aamupahoinvoinnilta miehen hoitaessa ja ruokkiessa minua sänkyyn ja koulussa syöden säännöllisesti. Kaikki tuntui olevan hyvin, ja jossakin vaiheessa sain myös kaksion opiskelija-asuntosäätiön kautta. Muutto tuntui stressaavalta, vaikka en kyennytkään kantamaan itse oikein mitään. Myös muuttoon valmistautuminen tuntui hankalalta ajanpuutteen ja nostelemisen välttelyn vuoksi. Muutto kuitenkin saatiin hoidettua kunnialla, ja vietimme ensimmäisen yön asunnossa yhdessä mieheni kanssa. Hän tuntui suhtautuvan hyvin ja toiveikkaasti muuttoon, eikä käytöksestä olisi osannut arvata mitään tulevasta etääntymisestä.
Pimeä talvi, jos sitä siksi näillä säillä on voinut kutsua
Muuttoani seurasi pitkä hiljaisuuden kausi. Miehestä ei kuulunut, hän ei vastannut puheluihin eikä ottanut yhteyttä vaikka oli niin luvannut. Neuvolaan hän vielä ilmestyi marraskuussa, mutta joulukuussa vetäydyttyään entisestään hän ei tullut enää sinnekään. En jaksanut enää odottaa ja kerroin tulevasta lapsesta myös hänen vanhemmilleen ja läheisimmälle ystävälle toiveissani tilanteen muuttuminen. Mikään ei tuntunut enää olevan selvää tai varmaa, paitsi kasvava mahani ja epävarmuuden tunne.
Miten pari kuukautta voikin saada unohtamaan sitä edeltäneet hyvät ajat, jotka olivat elämäni parhaasta päästä. Nyt uuden vuoden ollessa alussa en tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta toivon lapsen tulemisen maailmaan menevän hyvin tuloksena terve ja onnellinen lapsi. Ja lapsen isän heräävän piakkoin kiistämisen ja pelon tiloistaan olemaan tukenani ja nauttimaan raskauden viimeisista kuukausista yhdessä kanssani. Samoin kuin toki lapsemme elämän ensikuukausista, sillä ne voisivat olla astetta antoisempia kumppanin kanssa. Tilanne ei kuitenkaan tunnu riippuvan minusta, joten en voi muuta kuin toivoa ja päästää toiveesta irti vapauttaen sen kulkemaan universumiin. Toiveilla on tapana toteutua, joten kannattaa varoa mitä toivoo. Toive minut johti tähänkin pisteeseen, tultuani raskaaksi juuri sille miehelle jota aina eniten lasteni isäksi toivoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti