Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivoaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivoaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. tammikuuta 2015

Uusi vuosi - uudet kujeet?

Poika on kerryttänyt ikää jo kiitettävät 10 kuukautta ja pari päivää päälle. Kaikki mahdollinen pitää tutkia, mutta onneksi äidin käskyjä osataan ottaa edelleen vastaan. Tosin aina viesti ei ehdi perille asti ja tilanne vie mennessään.

Elämän voisi sanoa olevan hyvällä mallilla. Poika on ihana ja reipas, kouluakin jaksaa taas käydä oman tahdin mukaan ja kämpän laittaminenkin kiinnostaa. Samalla takaraivoon hiipi hämmentäviä ikävän tunteita ja päiväunia siitä, millaista elämä olisi sen toisen osapuolen kanssa. Niitä toki varjostavat epäilys ja epäluottamus, mutta samalla alitajunta tuottaa hyvin ruusuisia ja suloisia kuvia rakastavasta isähahmosta.

Kirjoitin hänelle myös kirjeen eräänä päivänä. Lopputulokseni kirjeessä kuitenkin oli, jonka kirjoitin myös kirjeeseen, että seuraavan liikkeen tulee tulla häneltä, ei minulta. Siksi en ole edelleenkään varma lähetänkö kirjettä. Hän kyllä tietää missä asumme ja hämmentävän hyvän muistinsa avulla hän saattaa muistaa myös puhelinnumeroni ulkoa. Jos hän haluaisi tai kykenisi ottamaan meihin yhteyttä, hän myös tekisi niin.

Yli vuoden erossaolon myötä olen myös ollut yli vuoden ilman minkäänlaista suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen, jos poikaani, isääni ja kavereitani ei lasketa. Siis SELLAISTA suhdetta. Suurimmat hekumani olen kokenut Fifty Shades of Greyn parissa, josta toinenkin osa tuntuu olevan pian luettuna. Edesauttajana tähän voi olla myös vastasaamani silmälasipari, joka on tehnyt lukemisesta jälleen mukavaa ja miellyttävää.

Läheisyyttä äitinä saa onneksi niin paljon kuin omat tarpeet vaativat. Haleja ja pusuja(jotka toki helposti intoutuvat puremisiksi hampaiden tultua kuvaan) on Pojalla vaikka muille jakaa. Jos uniseuraakin kaipaa, ei siitä ole puutetta kaverin mönkiessä kainaloon viimeistään aamuyöstä. Nykyisin kun nukumme pinnasänky futonin sivuvaununa -tyylisessä ratkaisussa. Kalterin poistuttua välistä ei minun ole pakko nousta ottamaan poikaa viereeni hänen löytäessään sinne halutessaan itsekin. Samalla tyynnyttelystä on tullut helpompaa ja nukahdettuaan poika on helpompaa siirtää omalle puolelleen alkuyöksi.

Silti kukaan ei ole tarkalleen ottaen silittämässä minun päätäni tai viemässä lapsen huomiota toisaalle halutessani keskittyä esimerkiksi tänne blogiin kirjoittamiseen. Yli-innokas assistentti haluaa osallistua myös pyykkikoneen täyttöön, tyhjentämiseen, tiskikoneen käyttöön ja mihin ikinä äiti ryhtyykään. Toki koitan nähdä tämän positiivisena asiana. Kasvettuaan isommaksi kotitöistä tulee luontainen osa arkea, eikä minun ole pakko tehdä ihan kaikkea yksin.

Kuten huomata saattaa, ei loppupeleissä miesasialle ehdi kovin suurta osaa ajatuksistaan uhrata. Olisi mukavaa jakaa arkea jonkun kanssa, mutta pakollista se ei tällä hetkellä ole. Voin päättää itse asioistani, joten samalla itsenäisyys antaa minulle tietynlaista vapautta hoitaa asiat haluamallani tavalla. Toki vapaus edes hetkeksi arjen pyörityksestä tekee hyvää, joten pyrin ottamaan edes silloin tällöin aikaa itsellenikin. Tanssitreenit aion ottaa tänä keväänä enemmän tosissaan ja rohjeta pyytää kavereitani olemaan Pojan kanssa sen aikaa.


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Katkeroituva ämmä

Olen pursunut iloa uudesta elämästä ja sen ihastelusta. Hymyillyt jokaiselle vastaantulijalle. Ollut muutenkin käsittämättömän positiivinen tilanteeseen nähden.

Pikkuhiljaa jokin on alkanut kuitenkin nyppiä. En tiedä onko kyse siitä, että pykäämäni ihme määrittelee melko pitkälti elämäni kulun. Aluksi olin vain sitä mieltä, että niin sen tässä tilanteessa kuuluukin olla ja se tuntuu oikealta ja hyvältä. En sitten tiedä, ovatko muiden päivittelyt pienen lapsen hoidon raskaudesta saaneet minut näkemään ne huonotkin puolet. 'Muista ottaa omaa aikaa' on yksi näistä. Ikään kuin vauvasta alias vaivasta tarvitsisi lomaa. Jostakin syystä ajatukseni ovat kuitenkin näiden muistutteluiden jälkeen kääntyneet tähän suuntaan.

En jaksaisi kuunnella vauvan  itkua. Poikani itkee aika vähän, ajallisesti itku kuitenkin sijoittuu pääasiallisesti rinnasta syömisen yhteyteen. Lähes poikkeuksetta jokainen syöntihetki keskeytyy tai loppuu täysin suunnattoman karjunnan saattelemana. Toisina kertoina pitää siirtyä loppuajaksi pulloon ja toisina taas hetken rauhoittuminen imeskellen tuttia(josta ei edes tule maitoa...) auttaa keskittymään syömiseen uudelleen. Ja joskus vain nukahdetaan tutti suussa jääden vajaamahaiseksi. Tästä seuraa liian hitaasti nousevaa painoa, joka riistää äidin hermoja liiankin kanssa. Ilmeisesti poikani onkin mukavuudenhaluinen tissin suhteen: maitoa tulisi tulla paljon ja tasaisesti. Tänään ostinkin rintapumpun stimuloinnin lisäämiseksi. Kaveri kun ei tule tyhjentämään tissejä kovinkaan varmasti kovin montaa kertaa viikossa, ainakaan ilman tolkutonta kikkailua ja säätämistä.

Syöminen viekin kaikkine vinkeineen melko kohtuuttoman paljon aikaa. Toki ehdin väleissä juuri ja juuri tyhjentää tiskikonetta, pestä vaippapyykkiä ja muutenkin räpeltää niin helposti kaaoksen muodon ottavaa kotiani. Todellisuudessa kotonani ei edes vallitse pahakaan kaaos, mutta hormonimuutokset haluaisivat kaiken olevan just eikä melkeen.

Joka tapauksessa alan asteittain katkeroitua. Toki päässäni soivat myös omat rallini 'minusta ei pitänyt tulla yksinhuoltajaäitiä' ja uniin tunkeutuva ilmeisesti entinen mies antavat koko hommaan oman ihanan twistinsä. Alan pikkuhiljaa löytää itseni hehkeän äidin sijasta katkeran ämmän rajan tuolta puolen. Päässäni liikkuu arvostelevia ja katkeria ajatuksia, kuten aina kun itsetuntoni ropisee vauhdilla alas.

Tiedän kyllä toki mitä tarvitsisin: vähintään yhdet tanssitreenit viikossa. Valitettavasti aikataulukin on alkukesästä sen sorttinen, että en ole menossa ohjatuille tunneille. Pitää siis vain järjestää aikaa itselleen. Sitten kaikki on toivonmukaisesti taas paremmin.

(tietokoneen näppäimistön nikkoileva L-painike ei auta mutuen yhtään asiaa...)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Minusta kodinhengettärenä

Itseäni mietiskellessäni, mieleeni tuli jokunen jännä yksityiskohta itsestäni.


  1. Olen niitä ihmisiä, joille kaappien sisäinen järjestys on usein tärkeämpi kuin niiden ulkoinen. Kaappeihin pikaisen tunkemisen sijaan kerään kaikki kämpillä pyörivät irtokamat erinäisiin kasseihin ja pusseihin asunnon nurkkiin. Astiat laitan suoriin riveihin astiatyypin mukaan(ja isommat astiat vähän eritavalla toki) ja vaatteet ovat myös tyypeittäin viikatuissa pinoissa. Tämänhetkinen pyyhekaappini epämäräinen läjä vaivaakin minua ajoittain. Siinä jotakin tekemistä äitiyslomalle, kenties?
  2. Olen laiska pyykkäämään. Yleensä kylppäristäni löytyy ainakin kaksi kassillista pesemätöntä pyykkiä. Viime kesänä taisin päästä tilanteeseen, jolloin niitä oli vain yksi vajaa ikea-kassillinen. Nyt saatuani kassitolkulla tulevan naperon vaatetustarvikkeita läj(i)ä löytyy niin olo-, makuu- kuin kylpyhuoneestakin. Keittiö on sentään säästynyt, jos äitiyspakkausta pesemättömine vaatteineen ei oteta lukuun.
  3. Kyylään edelleen netistä myytäviä vaunuilmoituksia. Löysin siis haluamani vaunut jo melkein kuukausi sitten. Silti kulutan aikaani verraten omiani myyntiin tuleviin yksilöihin. Vielä olen ainakin pitänyt ostamiani parhaana tarjolla olleista vaihtoehdoista. Ehkä yksinoleminen aiheuttaa tällaista vertailun tarvetta...
  4. Omistan melkoisen määrän askartelu- ja taidetarvikkeita. Toki olen taiteellinen ihminen, mutta suurinta osaa tarvikkeista en ole tarvinut vuosiin. Olen toki muuttojen yhteydessä luopunut monesta turhemmasta paperista ja höyhtyväpussista, mutta edelleen olohuoneen nurkassa oleva kapia-kirstu on täynnä erinäisiä askartelu- ja touhuamistarvikkeita. Kuten myös lipaston alin laatikko osittain. Ja makuuhuoneen ylimmät kaappihyllyt ainakin osittain. Toisaalta halutessani tehdä jotakin minun harvoin tarvitsee ostaa uusia tarvikkeita. Joukossa on myös hyvälaatuisia taiteilijatarvikkeita kuten hiiliä, tusseja, akvarellivärit ja öljyvärejä oheistarvikkeineen. Kaltaiselleni taidetarvikeintoilijalle niitä Helsingissä myyvä Tempera onkin kuin karkkikauppa.
  5. Pidän tavaroiden säilyttämisestä pääasiallisesti kaapeissa, laatikoissa ja vitriinissä. Tämä siksi, että inhoan pölyjen pyyhkimistä. Lapsena omistin lähemmäs sata posliinieläintä avohyllyssä, joiden pyyhkiminen oli aina melkoinen urakka. Täysi-ikäisyyden korvilla päätinkin välttyä vastaavalta tilanteelta ja laittaa esille vain muutaman, harkitun esineen ja loput turhat kaappiin odottamaan omaa vuoroaan. Samalla helposti kyllästyvä mieleni saa mukavaa vaihtelua vanhojen esineiden tuntuessa kuin uusilta.
  6. Inhoan tiskaamista. Tämänhetkinen tiskikoneen puuttuminen onkin johtanut tiskien kasaantumiseen. Tälläkin hetkellä välttelen kyseenomaista toimintaa näpyttelemällä blogiini liibalaabaa. Lupaan kylläkin tarttua tiskiharjaan alkavan tunnin sisällä.
  7. Asunnossani on yleensä toinen seuraavista tiloista: holtittoman sekaista tai viimeisenpäälle järjesteltyä ja puhdasta. Olen kai jonkun sortin äärilaita-ihminen, sillä jo parissa päivässä mielialani huonontuessa onnistun saamaan aikaan kaaoksen. Nyt isompaan asuntoon muutettuani ja äidiksi tulemisen ollessa jo käsillä olen kuitenkin oppinut pitämään asunnossa suhteellista kuntoa, ainakin asteittain. Imurikin tuntuu olevan käytössä melkein joka viikko. Holtitonta puolella teholla siivoamista pidän turhana ärsyttävänäkin ja siivoamisen aloitettuani päädynkin usein hinkkaamaan puhtaaksi kaiken mahdollisen samalla kertaa. Jos on kerran aloittanut, sama tehdä asia kerralla kunnolla summittaisen sutimisen sijaan(paitsi en jaksa aina siirtää sohvaa imuroinnin aikana, myönnetään...).
  8. Vaikka kämppäni välillä onkin sekainen(ei kuitenkaan mikään äärimmäisen likainen milloinkaan, pölyä lukuunottamatta) ja tiskipöydältä voi leijua etova haju, en voi sietää pahan hajuisia vaatteita. Epäilyttävä vaatteen haju priimasta ulkomuodosta huolimatta on ylitsepääsemätön este vaatteen päälle pukemiseen. Myös kirpputoreilla liian pahalta haisevat vaatteet jäävät ostamatta. Lievä varastoinnin aromi ei haittaa, mutta tietyn rajan ylityttyä en kykene harkitsemaan tuotteen kotiini kiikuttamista. Tykkään muutenkin haistella aikalailla kaiken mitä ostan. Eräinä oudoimpina mielihajuinani on ehkä uusi paperi tai kirja, vanha varastonhaju taas hidastaa lukemistani.


Mutta, keittiöstä kantautuva tiskien haju kaipaa tuhoajaansa. Tiskaamisen jälkeen voisin palkita itseni ja leipoa muutaman laskiaispullan, nekin kun tuoksuvat melkoisen hyvältä.

En kyllä tiedä ketä tällainen listaus kiinnostaa, mutta tulipa tehtyä :D