Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Päättymätön muutoksen halu

Lapsena pidin tutuista asioista. Vierastin uusia ihmisiä ja tilanteita, tanssilattioita lukuunottamatta. Piilouduin mieluiten äitini selän taakse välttääkseni minulle vieraalta tuntuvia asioita ja jos lähdinkin johonkin uuteen ja tuntemattomaan halusin melko pian palata takaisin äitini luokse.

Ajan kanssa olen kuitenkin opettanut itseni lähtemään kohti tuntematonta. Olen käynyt mutkan asumassa   puolella Suomea ja vaihtanut tuon mutkan aikana kaupunkiakin. Muuttamisesta tuli niin usein tapahtuva tilanne, että aloin paikoille asetuttuani miettimään heti seuraavaa uutta käännetta.

Tuntuu kuin olisin jälleen tuossa pisteessä. Olen asunut nykyisessä asunnossani alle kaksi vuotta. Tuona aikana olen saanut lapsen, tuskaillut miehen puutetta ja nyt isimiehen tultua takaisin kuvioihin ihmetellyt kasvatusperiaatteiden yhteenhiontaa. Kovin tasaista elämä ei ole ollut.

Silti hetken kyllästyksen johdattamana alan haaveilla muutoksesta. Reissusta tai asumisesta suurkaupungissa, uudesta työstä tai jostakin muusta. Ehkä loppukesä on ollut liian tapahtumaköyhä, vaikka kävin festarireissullakin menneenä viikonloppuna. 

Tai sitten haluan karata paikallaanolemista. Varsinkin, kun paikallaanoleminen on tällä hetkellä kaverisuhteessa lapsen kasvattamista höystettynä opiskelujen parissa raatamiseen. En tiedä myöskään edelleenkään, kuinka pitkäksi aikaa voin jättää isimiestä ja poikaa keskenään. Tätä ei ole helpottanut hänen satunnainen maalaisjärkensä puute lapsenhoitoon liittyvissä tilanteissa. Hänellä on ollut liian kiire opettaa pojalle jotakin omaansa ja samalla korvata poissaoloaan tuomalla arkeen omia sääntöjään. Toisen oltua poissa 1,5 vuotta tämä on ollut minusta enemmän loukkaavaa kuin apua antavaa, ja olenkin passittanut hänet ensin sohvalle ja myös omaan kotiinsa. 

Kaiken myllerryksen keskellä kaipaan myös uutta ihmissuhdetta. Sitä täydellistä miestä, joka iskisi kunnolla jonnekin sieluni sopukoihin, ymmärtäisi minua kaikilla tasoilla ja omaisi myös tavoitteita omalle elämälleen. 

Samalla haluaisin matkustaa maailman toiselle puolen ja ottaa aikalisän. Saada uusia ajatuksia ja toteutettavaa. En kuitenkaan ehdi edes töihin, sillä täysipäiväinen opiskelu ja lapsenhoito tulevat viemään kaiken aikani. Laskin juuri, että olen merkinnyt lukujärjestykseeni kurseja lähes 70 opintopisteen edestä. Käytännössä tämä on enemmän, kuin olen suorittanut vauvan kanssa viimeisen kahden lukuvuoden aikana. 

Ehkä jatkuva muutoksen halu helpottuu arjen alkaessa pyörimään. Aikaa millekään muulle kuin itse tekemiselle ei varmaan edes ole. Toki se uus ja parempi mies vois olla siitäkin huolimatta ihan mukava asia. 

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pitkä kuuma kesä

Ilmat akavat jo viilentyä. Oikeastaan koko kesä on mennyt maalla, eikä tarvetta koneella nököttämiseen ole liiemmin tullut. Isovanhemmat ovat saaneet nauttia lapsenlapsensa kasvun seuraamisesta, kun äiti on saanut huokaista välissä jos toisessakin. Jopa niin paljon, että tänään reilun viiden kuukauden ikäinen pikkumies taisi itkeä ikäväänsä ja piristyi vasta kuultuaan mummun ääntä puhelimen välityksellä.

Ensi viikolla onkin edessä uusi kokeilu, jota voisi koitokseksikin sanoa. Koska poikani on melkoisen tyytyväinen kaveri, olen päättänyt palata opiskelemaan vauva mukanani. Olen ilmoittautunut kaikille samoille kursseille kuin luokkakaverinikin ja alustavasti pyrin myös suorittamaan kaikki samat kurssit kuin muutkin.

Opiskeluun tulee varmasti uusia jänniä puolia pienen ihmisen kulkiessa mukana. Lapsi onneksi nauttii sosiaalisista hetkistä kotona nököttämisen sijaan, joten uskon ja luotan hänen viihtyvän kahdenkymmenen opiskelijan ryhmässäkin. Koska porukka on lisäksi hyvin lapsiystävällistä, en usko imetyshetken tai vaipanvaihdon häiritsevän suuremmin ketään. Voi pikemminkin olla, että joku muukin haluaa tehdä sen puolestani paikoitellen.

Äitinä oleminen on osoittautunut kaikenkaikkiaan ihanimmaksi asiaksi mitä olen elämässäni kokenut. Toki toisinaan pieni kitinäkin käy hermon päälle, mutta tuolloin tiedän nukkuneeni tai syöneeni liian vähän. Elämä olisi pohjattoman tylsää ja itseään toistavaa ilman lasta, tai siltä se ainakin tuntuu nyt. Ja rehellisesti sanottuna olin jo kyllästynyt yksin elämiseen ja olemiseen.

Toki minulla ei edelleenkään ole kotonani toista aikuista. Pyrin kuitenkin pitämään yhteyttä laajaan kaveriverkostooni, jopa niin paljon että aika ei tunnu riittävän esikkoryhmiin tai muihin vastaaviin. Lisäksi kaikki mammakerhot tuntuvat olevan aikaisin päivällä tai aamulla, emmekä tule ehtimään ryhmiin kovinkaan usein.

Lisäksi pelkään tietyllä tapaa näihin kerhoisin menemistä. Usein keskustelessani jo äidiksi tulleiden kanssa, tulee esille äitien välinen vertailu, paheksunta ja suoranainen kilpailuhenki. Omia päätöksiä pyritään pönkittämään paheksumalla muita tai vaihtoehtoisesti toisessa ääripäässä valitetaan siitä, kuinka hankalaa kamalaa ja raskasta äitinä oleminen on. Toki tehtävä sisältää paljon vastuuta, mutta haluan itse keskittyä pääasiallisesti äitiyden positiivisiin puoliin. Olen lisäksi tehnyt paljon valtavirrasta poikkeavia valintoja: käytän vain kestovaippoja, lykkäsin rokotuksia ja jätin suurimman osan antamatta, opiskelen päätoimisesti ja viimeisimpänä aion pyrkiä sormiruokailuun ja luomusoseisiin perinteisten purkkiruokien sijaan. En muutenkaan jaksa isoissa naisryhmissä usein ilmenevää selkäänpuukotusta ja juoruilua, ja valikoin ystäväni hyvin tarkoin. Isoon akkalaumaan tunkeutuminen tuntuu jo ajatuksena niin ahdistavalta, että en tunne kovinkaan suurta hinkua lähteä toisten arvosteltavaksi.

Toki on olemassa paljon ihania äitejä ja naisia, joihin voi luottaa ja joiden kanssa on mukavaa viettää aikaa. Olenkin ilmoittautunut vauvatanssiin, johon suuntaamme tulevana maanantaina pikkumiehen kanssa. Ehkä jonakin päivänä haastan myös ennakkoluuloni menemällä mammakerhoon. Ainakin voin yllättyä positiivisesti, toivonmukaan.

perjantai 28. helmikuuta 2014

Aloittamisen vaikeus, opiskeluja ennen synnytystä

Olen asettanut opiskeluilleni deadlinen ensiviikolle, mielellään jopa tämän viikon loppuun. Käytännön hommat olen saanut jo hyvin suoritettua, kuten myös osallistumiset tarvittaville tunneille. Tuntien lisäksi tehtävänäni on kuitenkin kirjoittaa yhden jos toisenkin sorttisia kirjoitustehtäviä, esseitä ja raportteja.

Maha ja siellä vellova napero ei ole esteenä kirjoittamiselle. Välillä sen aiheuttama väsymys ja muut päässä pyörivät ajatukset kuitenkin hidastavat ja estävät työskentelyä. Minun tulisi kuitenkin vielä kirjoittaa lähemmäs parikymmentä sivua erilaisia tekstejä ainakin kolmelle tai neljälle eri kurssille saadakseni opintopistetavoitteeni tältä vuodelta täyteen.

Aiheet ovat mukavia ja mielenkiintoisia. Silti aloittaminen tuntuu aina vaikealta. Erityisen vaikealta tuntuu lähdekirjallisuuden läpikahlaaminen, jota tulisi tunkea sujuvasti oman ajattelun ja tuotoksen sekaan tulkiten luettua tietoa ja pohtien sen sisältöä. Omasta päästä jauhaminen olisi huomattavasti helpompaa ja minulle ominaisempaa, mutta tieteellisen tekstin vaatimuksena on aina käyttää hyödyksi myös tutkittua tietoa. Tämä siitä huolimatta, vaikka lukemansa asian osaisi päätellä jo puhtaan maalaisjärjen pohjalta. Minä kun olen tosiaan vasta opiskelut aloittanut korkeakouluilija, joka ei voi vain todeta jotakin perustelematta sitä huolellisesti lähdeviittauksin.

Lapsen tulemista ajatellen minun olisi hyvä sisäistää tehokkaampi tapa tarttua myös kirjallisiin tehtäviin. Aikaa kun ei tule olemaan niin paljoa lapsen vaatiessa siitä osansa, vaikka nyt saatankin elää ruusunpunaisessa haaveessa vauvasta joka nukkuu sujuvasti kehdossaan tai kantoliinassaan äidin opiskellessa uutterasti. Olisipa opiskeluni edes lähtökohtaisesti uutteraa viimetingassa väkisellä vääntämisen sijaan, niin edes puolet haaveesta voisi olla totta.

Toisaalta lapsi on yhden sortin motivaattori. Tehtävät voivat tulla tehdyiksi tehokkaammin, jotta aikaa jäisi lapsellekin. Toisaalta opiskelut voivat myös toimia mainiona tekosyynä saada omaa aikaa lapsenhoidon käydessä raskaaksi.

Tällä hetkellä mieleni tekisi vain katsella sarjoja netti-tv:stä ja hakea lähikaupasta jäätelöä perjantain kunniaksi. Ehkä huomenna- ajattelulle alkaa kuitenkin tulla aikaraja vastaan lasketun ollessa alle kahden viikon päässä. Vaabelihan voi päättää tulevansa maailmaan minä päivänä tahansa, eikä oireiden ilmetessä enää paljoa väännetä tekstiä paperille. Koska hyvä ravinnon saaminen on kuitenkin edellytys tehokkaalle opiskelulle, taidan ennen puurtamisen aloittamista piipahtaa lähikaupassa ostamassa itselleni jotakin hyvää ja ravintoainerikasta.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

34. viikon lopussa

Aika tuntuu menevän omalla painollaan. Samalla hitaasti ja varmasti, mutta samalla äärimmäisen nopeasti. Laskettuun aikaan on enää reilu kuukausi, ja se tuntuu omalla tavallaan hämmentävältä.

Olen pesäytynyt viimeiset kolmisen kuukautta itsekseni. Kaksion nurkissa lojuu yhtä sun toista tulevaan perheenlisäykseen viittaavaa, vaikka vauvanvarusteet eivät olekaan vieneet kaikkea tilaa. Vaunujen, turvakaukalon ja jättimäisen Nalle Puh-pehmolelun seasta löydän onneksi vielä itsenikin ja kaiken omaisuuteni joka ei liity tulevaan perheenlisäykseen.

9 kuukautta on suhteellisen pitkä aika. Vielä pari kuukautta sitten äitiys tuntui etäiseltä ja jännittävältä ajatukselta luonnollisuuden lisäksi, nyt tunne on muuttunut pikkuhiljaa entistä enemmän itsestään selväksi. Huomaan äitiyden heräävän myös esimerkiksi ostoksilla, sillä kiinnitän huomiota erilaisiin tuotteisiin niiden lapsenomaisuuden ja kiinnostavien värien perusteella ikiaikaisen ajattomuuden ja harmonian sijaan.

On jännittävää ajatella, että kahden kuukauden kuluttua minä todellakin olen äiti. Tietyllä tapaa olen sitä jo nyt, sillä kohdussani kasvava elämä on jo pituudeltaan lopullista luokkaansa jos internetin tarjoamaan tietoon on uskominen. Hän tuntuu olevan myös aikaisempaa huomattavasti aktiivisempi, liikkuvan melkein vuorokaudenajasta riippumatta ja ilmoittavan olemisestaan entistä selkeämmin potkuin. Myös tunteellinen puoleni on vatsaa kohtaan hoivaava ja suojeleva ja odotan innolla pääseväni näkemään millainen otus on saanut alkunsa minusta ja mielitietystäni.

Toki synnytyksen läheisyys tuo myös mukanaan erilaisia mietintöjä, erityisesti liittyen synnytykseen. En halua tehdä liian tarkkaa suunnitelmaa, mutta ajatukseni päästä synnyttämään pienempään sairaalaan on vahvistunut, varsinkin jos synnytys joudutaan käynnistämään kuten äitini tapauksessa. Lääkinnällinen käynnistäminen on usein kivuliasta ja pitkään kestävää, ja toivon uusien luonnollisempien kehitettyjen keinojen mahdollistavan siltä välttymisen. Usein yliopistollisten sairaaloiden kiire ja aikataulutus kuitenkin rajoittavat synnyttämismahdollisuuksia, joten pienempään sairaalaan pääseminen voisi antaa mahdollisuuden luonnollisempaan rytmiin. Kyseisessä pienemmässä sairaalassa on perehdytty erityisesti luonnollisiin menetelmiin ja annetaan myös mahdollisuus synnyttää veteen, joka kuulostaa paremmalta kuin hyvältä.

Olen kuitenkin valmistautunut henkisesti myös mahdolliseen yliopistollisessa sairaalassa synnyttämiseen. Isäni puolella korkea verenpaine on johtanut aivoverenvuotoon synnytyksen yhteydessä, joten vointiani on tärkeää tarkkailla huolellisesti ennen ja jälkeen synnytyksen. Toisaalta verenpaineeni on ainakin tähän asti ollut ihannelukemissa, joten ainakaan vielä aihetta suurempaan huoleen ei ole ollut. Kehon tiet ovat kuitenkin toisinaan tuntemattomat, joten koitan suhtautua kaikkeen tulevaan rauhallisesti ja luottavaisin mielin.

Onnekseni olen saanut jo kyyditys- ja synnytysseuratarjouksia useammalta taholta. Halutessani pääsen siis mahdollisesti jopa vaihtamaan seuralaistani lennossa. Vaikka pyörinkin mahan kanssa kotonani pääasiallisesti kahdestaan, en ehdi potea suurtakaan yksinäisyyttä auttavien käsien ollessa puhelinsoiton päässä. Aivan kuin en odottaisi lasta yksin, vaikka lapsen isä jatkaa edelleen puhelimen kiinni pitämistä ja erillään olemista.

Tulevia sairaala- ja neuvolakäyntejä odotan etenkin sen suhteen, että pääsisin kuulemaan missä asennossa vauva mahtaa olla. Vaikka sanotaan, että vauvan asennon voi tuntea vatsan läpi en osaa jotenkin itse määritellä varmasti kaverin pään sijaintia selkeistä liiketuntemuksista huolimatta. Illalla nukkumaan mennessäni toinen vatsan puolikas voi olla enemmän kohollaan kuin toinen, mutta jonkun ajan kuluttua liike voi tuntua toiselta puolelta vatsaa. Nyt liike tuntuu vuorotellen molemminpuolin, joka toisaalta voisi viitata siihen että jalat sojottaisivat lupaavasti taivasta kohti. Mene ja tiedä sanon minä, mutta varmemman ja asiantuntevamman arvion jälkeen pyrin kyllä telepaattisesti ohjaamaan vauvaa oikeampaan asentoon tarpeen mukaan. Hyvässä lykyssä vauva toki on jo pää maata kohti ja asettuu asemiin entistä paremmin tulevan kuuden viikon kuluessa.

Raskausvaivoistani voisin mainita sen verran, että jollakin tasolla odotettavissa ollut selkäkipu on lopultakin alkanut. Olen kärsinyt ilmeisesti yliliikkuvasta selästä jo ennen raskautta, joten selkäkipujen ilmeneminen vasta nyt on ollut eräänlainen helpotuskin. Toisaalta se on ollut myös ihme, sillä olen ollut hyvin laiska vetreyttämään selkääni erilaisin lihaskuntoliikkein ja suunnittelemani joogakin on jäänyt hyvin vähäisiin kertoihin. Selän nyt ilmoitettua itsestään olisi ehkä oikea aika vetää joogamatto pussista ja ottaa harjoitus osaksi elämää edes pari kertaa viikossa. Myös selkälihasliikkeiden kevyt tekeminen voisi auttaa asiaan. Olisi kuitenkin mukavaa kyetä tavoittelemaani luonnolliseen synnytykseen kipuilun ja makaamisen sijaan, varsinkin jos se johtuisi vain omasta laiskuudestani ja selkäni laiminlyönnistä.

Opiskelu on alkanut tuntua tietyllä tasolla astetta raskaammalta. Kirjallisia ja muita tehtäviä on vielä paljon tekemättä ennen todellista äitiyslomalle jäämistä. Haluan saada suurimman osan tämänvuotisista opinnoistani tehtyä, jotta voisin jatkaa opiskelua juohevasti oman ryhmäni mukana myös tulevana syksynä. Toisaalta lapseni saattaa rajoittaa osallistumistani, riippuen täysin hänen temperamentistaan ja muusta olemuksestaan, mutta ainakin opintojen suorilta jatkamiseen olisi olemassa mahdollisuus jos saan melkein kaikki tämän vuoden kurssit suoritettua jo nyt. Jätin jo yhden kirjallisen perusopintokurssin väliin väsymykseni takia, mutta pyrin tekemään loput kaavailemani opinnot ennen maaliskuun alkua. Tuleva viikonloppu taitaakin mennä ainakin puolittain kirjojen ja kirjoittamisen lomassa, vaikka levätäkin pitää toki muistaa. Ilman riittäviä yöunia en jaksaisi kuitenkaan. Huomenna olisi luvassa salipalloilun ensimmäinen tunti, josta ajattelin urhoollisesti selvitä, jos en muuten niin palloillen salin reunalla tehden muistiinpanoja.