Ilmat akavat jo viilentyä. Oikeastaan koko kesä on mennyt maalla, eikä tarvetta koneella nököttämiseen ole liiemmin tullut. Isovanhemmat ovat saaneet nauttia lapsenlapsensa kasvun seuraamisesta, kun äiti on saanut huokaista välissä jos toisessakin. Jopa niin paljon, että tänään reilun viiden kuukauden ikäinen pikkumies taisi itkeä ikäväänsä ja piristyi vasta kuultuaan mummun ääntä puhelimen välityksellä.
Ensi viikolla onkin edessä uusi kokeilu, jota voisi koitokseksikin sanoa. Koska poikani on melkoisen tyytyväinen kaveri, olen päättänyt palata opiskelemaan vauva mukanani. Olen ilmoittautunut kaikille samoille kursseille kuin luokkakaverinikin ja alustavasti pyrin myös suorittamaan kaikki samat kurssit kuin muutkin.
Opiskeluun tulee varmasti uusia jänniä puolia pienen ihmisen kulkiessa mukana. Lapsi onneksi nauttii sosiaalisista hetkistä kotona nököttämisen sijaan, joten uskon ja luotan hänen viihtyvän kahdenkymmenen opiskelijan ryhmässäkin. Koska porukka on lisäksi hyvin lapsiystävällistä, en usko imetyshetken tai vaipanvaihdon häiritsevän suuremmin ketään. Voi pikemminkin olla, että joku muukin haluaa tehdä sen puolestani paikoitellen.
Äitinä oleminen on osoittautunut kaikenkaikkiaan ihanimmaksi asiaksi mitä olen elämässäni kokenut. Toki toisinaan pieni kitinäkin käy hermon päälle, mutta tuolloin tiedän nukkuneeni tai syöneeni liian vähän. Elämä olisi pohjattoman tylsää ja itseään toistavaa ilman lasta, tai siltä se ainakin tuntuu nyt. Ja rehellisesti sanottuna olin jo kyllästynyt yksin elämiseen ja olemiseen.
Toki minulla ei edelleenkään ole kotonani toista aikuista. Pyrin kuitenkin pitämään yhteyttä laajaan kaveriverkostooni, jopa niin paljon että aika ei tunnu riittävän esikkoryhmiin tai muihin vastaaviin. Lisäksi kaikki mammakerhot tuntuvat olevan aikaisin päivällä tai aamulla, emmekä tule ehtimään ryhmiin kovinkaan usein.
Lisäksi pelkään tietyllä tapaa näihin kerhoisin menemistä. Usein keskustelessani jo äidiksi tulleiden kanssa, tulee esille äitien välinen vertailu, paheksunta ja suoranainen kilpailuhenki. Omia päätöksiä pyritään pönkittämään paheksumalla muita tai vaihtoehtoisesti toisessa ääripäässä valitetaan siitä, kuinka hankalaa kamalaa ja raskasta äitinä oleminen on. Toki tehtävä sisältää paljon vastuuta, mutta haluan itse keskittyä pääasiallisesti äitiyden positiivisiin puoliin. Olen lisäksi tehnyt paljon valtavirrasta poikkeavia valintoja: käytän vain kestovaippoja, lykkäsin rokotuksia ja jätin suurimman osan antamatta, opiskelen päätoimisesti ja viimeisimpänä aion pyrkiä sormiruokailuun ja luomusoseisiin perinteisten purkkiruokien sijaan. En muutenkaan jaksa isoissa naisryhmissä usein ilmenevää selkäänpuukotusta ja juoruilua, ja valikoin ystäväni hyvin tarkoin. Isoon akkalaumaan tunkeutuminen tuntuu jo ajatuksena niin ahdistavalta, että en tunne kovinkaan suurta hinkua lähteä toisten arvosteltavaksi.
Toki on olemassa paljon ihania äitejä ja naisia, joihin voi luottaa ja joiden kanssa on mukavaa viettää aikaa. Olenkin ilmoittautunut vauvatanssiin, johon suuntaamme tulevana maanantaina pikkumiehen kanssa. Ehkä jonakin päivänä haastan myös ennakkoluuloni menemällä mammakerhoon. Ainakin voin yllättyä positiivisesti, toivonmukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti