Spuge

Sain pari päivää sitten tietää, että nykyisin entiseksi laskettava poikaystäväni, lapseni biologinen isä, on lentänyt asunnostaan pihalle jo jonkin aikaa sitten. Sain asiasta ensimmäisen vihjeen viestintäministeriön kautta tulleesta postista, joka palasi poikani nimellä vaikka kirje olikin tiputettu kyseisen henkiön postiluukusta.

Ihmiset jotka tuntevat minut, eivät ole yllättyneitä kyseisen henkilön lopullisesta tilasta, kuten en ole minäkään. Asioista puhumattomuus on vienyt hänen järkensä todella ulapalle.

Ja ne jotka minut näkevät tai tuntevat, eivät varmasti ensimmäisenä yhdistäisi minua kaduneläjän entiseksi tyttöystäväksi. Saatika että olisin kyseisentyyppisen ihmisen kanssa laittanut lapsen alulle. Alullepanija ei kuitenkaan ollut vielä läheskään niin ulapalla, kuin masennuksen riuduttava ihmisraunio, joka tallaa nykyisin avoimen taivaan alla. Ihminen voi todella tippua korkealta, asteittain tai ryminällä todella pienessäkin ajassa.

Olenkin alkanut tuntea jonkunlaista myötätuntoa kadunmiehiä kohtaan, jo ennen kuin sain tietää tapahtuneesta. Ikään kuin viesti olisi tullut perille jo ennen viestin tuojaa. He ovat vain elämänsä kusseita ihmisiä, jotka eivät uskalla kohdata asioitaan ja korjata tilannettaan. Helpompaa on heidän mielestään riekkua kaupungilla, vetää pää täyteen ja karata todellisuutta.

Toivon toki, että henkilö saisi asiansa edes siihen pisteeseen, että poikamme voisi ilman häpeää ja kauhunsekaisia tunteita jonakin päivänä kohdata isänsä. Toki isä on lopulta suhteellinen käsite ja biologinen lähtökohta ei vielä tee isää. Isä on se johon voi turvautua, joka kasvattaa ja tukee ja on läsnä. Mutta silti useimmat meistä haluavat ottaa selvää juuristaan ja perimästään ja kokea yhteyden biologisiin lähtökohtiinsa. Jopa spermanluovuttajien lapset etsivät isiään tv-sarjoissa.

Tietyllä tapaa saatu tieto oli jopa omalla kohdallani helpottava. Se oli ikään kuin viimeinen niitti, joka pakottaa päästämään irti kyseisestä henkilöstä lopullisesti myös ajatuksen tasolla. Koska olen käynyt prosessia läpi jo pitkään, kivusta huolimatta ajatus on luonnollinen ja hyväksyttävä.

Rakastavaa pullantuoksuista miestä ei enää ole. On vain kadulla kulkeva, haiseva ja ongelmiaan karkaava heikko ihminen.