torstai 29. toukokuuta 2014

Parikuukautisen tarpeelliset tavarat

Pari kuukautta vauvan kanssa on opettanut paljon, myös vauvan tarpeista. Kuten yleensä, minäkin hankin jo raskausaikana tarpeelliseksi kokemiani tarvikkeita. Joitakin olisi pitänyt hankkia toisten sijaan, joten ajattelin purkaa kokemuksiani. Josko niistä olisi vaikka hyötyä jollekin, vaikka jokainen lapsi ja äiti on varmasti erilainen ja tarvitsee erilaisia vermeitä arjessa selviämiseen.


Vaunut ja turvakaukalo
Koettu äärimmäisen tarpeelisiksi ja pakollisiksi. Hyvä lisähankinta meillä olevaan pakettiin olisi vielä adapteri, jolla kaukalo asennetaan vaunuihin kopan tilalle. Tällä tavalla esimerkiksi kulkeminen juna-asemalle julkisen liikenteen turvin mummolaan menoa varten kävisi näppärästi ja ilmaiseksi. Toisinaan myös kaupassa tämä olisi näppärä vaihtoehto ostoskärryihin tungetulle kaukalolle, varsinkin kun käytössämme oleva Emmaljungan First Class 0+ on kooltaan suhteellisen tilaa vievä. Saimme sen kuitenkin ilmaiseksi, joten en valita, varsinkaan kun vauva tuntuu viihtyvän kaukalossa erittäin hyvin. Myös Emmaljungan City Cross- vaunut Citykopalla ovat toimineet mainiosti, sillä ne kulkevat helposti myös metsäpoluilla ja erinäisten kynnysten yli ja pysyvät tukevasti pystyssä myös kaahailevan bussikuskin kyydissä. Kooltaan vaunut ovat toki hiukan massiiviset, mutta liikkuvuudeltaan onneksi ketterät. Vaunujen tavarakori on ainoa suuri miinus. Se on vamistettu kankaasta, joten epäilen sen pettävän alta ennemmin tai myöhemmin.

Kantoliina
Kantoliina on kohdallamme jäänyt harmillisen vähälle käytölle. Liina nimittäin unohtui vanhempieni luokse ja on pysynyt siellä käynneistämme huolimatta. Trikooliina on nimittäin melko kuuma verme ja poika tykkää ojennella selkäänsä vähän väliä. Toki hän myös nukkuisi liinassa mielellään, joten aion ottaa sen käyttöön heti seuraavalla mummolakäynnillämme. Vaunujen ollessa äärimmäisen näppärä väline julkisilla paikoilla(myös ilmaisen liikkumisen takia) vauvan kanniskelu kaupunkireissulla on jäänyt vielä kokeilematta. Yliopistolla käydessä liina osoittautui näppäräksi, sillä vauvaa oli helppo tyynnytellä ja tarkkailla eivätkä vaunut olleet mukana viemässä kaikkea tilaa. Säiden kuumetessa mieleni tekisi toisaalta hankkia kevyempi liina. Ja jos merkit pitävät paikkansa, ei vauvani tule kovin kuumassa liinassa edes viihtymään. Vaunuissakin oleminen teki nimittäin helteellä tiukkaa lämpötilan noustua vain vähän liian korkeaksi, joten hiostavassa liinassa liikkuminen ei todennäköisesti tule onnistumaan. Ehkä siis hankinkin suosiolla kudotun hengittävän liinan, jotta pysymme molemmat tyytyväisinä sitä käyttäessämme.

Riippukehto
Lukemani perusteella pienen riippukeinun mallinen Amazonasin Koala vaikutti oikein mainiolta kapistukselta. Poika viihtyikin siinä mainiosti pari ensimmäistä elinviikkoaan. Hän alkoi kuitenkin pian  ojentamaan itseään venyttäen samalla selkäänsä kaarelle, joten jokainen nukkumistuokio keinussa keskeytyi unissaan tapahtuvaan venyttelyyn. Selkä on nimittäin varmasti melko hankalaa oikoa täysin keinun selkää kaarelle tukevan ominaisuuden johdosta, varsinkin kun kyseessä on kuukauden ikäinen pieni ihminen. Keinu odottaakin nurkassa edelleenmyymistä, jollekin esimerkiksi koliikista kärsivälle tai selän oikaisemista inhoavalle vauvalle keinu on varmasti mitä parhain keksintö.

Kumikirahvi
Sophie-kirahvista on tullut pojan eräs lempileluista hänen tullessa pikkuhiljaa esineiden tarttumis- ja hampaiden tekemisikään. Alaientä on ilmiselvästi alkanut kutittaa ja luonnonkumisen kirahvin järsiminen on ollut ilmisevästi erittäin hauskaa puuhaa. Vielä kun oppisi itse hallitsemaan kätensä niin, että se kirahvi päätyisi sinne suuhun ilman äidin apua...

Tutit ja tuttipullot
Otin tutin käyttöön pojan ollessa viikon ikäinen. Se onkin mainio väline esimerkiksi tissiraivareiden yllättäessä. Alunperin en ollut varma, ottaisinko tuttia käyttöön mutta en jaksaisi itse toimia tutin korvikkeena. Tuttipuloja en ole suoranaisesti hankkinut, sillä äitini osti kaksi lasista tuttipulloa sairaalan myymälästä synnytyspäivänäni. Lisäksi sain kaksi vastaavaa pulloa eräältä sukulaismummulta. Olen kokenut perinteiset lasipullot äärimmäisen näppäriksi lisämaitoa annettaessa, sillä ne lämpenevät helposti ja kuuman juoksevan veden alla tai vesihauteessa eikä niistä irtoa maidon sekaan mitään ylimääräistä. Määrällisesti pari tuttipulloa on toiminut ihan hyvin, sillä nyt ne tulee ainakin pestyä jokaisen käytön jälkeen. Toki olen harkinnut jonkun korkillisen pullon ostamista matkoja varten ja nyt esimerkiksi MAM on alkanut valmistaa myös lasisia tuttipulloja. Nokkapulloksi olen ajatellut hankkia teräksisen pullon, jotta se kestää kovimmatkin iskut.

Rintapumppu
Rintapumppu olisi kannattanut hankkia jo odotusaikana. Se olisi helpottanut rintojen riittävän maidontuotannon aikaansaamista jo kotiinpaaamisen jälkeen. Poika kun ei jaksa lupsuttaa puoliteholla maitoa tuottavaa tissiä oikein yhtään. Hankin pumpun vasta viikko sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tissillä onkin alettu viihtyä pidempiä aikoja, vaikka imetysasennoissa saakin taituroida kerran toisensa jälkeen. Päädyin hankkimaan Philipsin käsikäyttöiden Avent-pumpun, sillä sain sen edullisesti käytettynä Siivouspäivän puistokirppikseltä. Malli on toiminut mielestäni hyvin ja ollut helppokäyttöinen.

Leikkimatto
Ajattelin leikkimattojen kaarineen olevan täysin turhia vehkeitä. Riittäisihän lapselle viihdykkeeksi lähellä hääräilevä äiti, joka kävisi väliä höpöttämässä yhtä sun toista. Huomasin kuitenkin jo vaunuihin ripustetun nallekarhun saavansa niin paljon huomiota osakseen, että olen alkanut ajatella toisin. Lelukaarista roikkuvat lelut voisivat kehittää esineitä kohti kurottautumista ja motorista hallintaa nopeammin kuin kotihommia lähistöllä väkertelevä äiti. Vauva saisi helpommin viihdytettyä itse itseään ja pötköttelisi samalla turvallisella ja puhtaalla alustalla lattiatasossa. Nyt kun vain löytyisi se ihana ja kohtuuhintainen leikkimatto, haikailemani mallit kun meinaavat olla kalliita käytettyinäkin(esimerkiksi SkipHopin härpäkkeet vetävät puoleensa, tuo mielenkiinnon vienyt nallekin kun on kyseisen firman tekele ja ollut yksi harvoista mielenkiinnon herättäneistä leluista jo ennen kuukauden ikää).

Vau-kirjan jäsenyys ja ensimmäiset paketit
Ajattelin ensin jättäväni tilauksen vain ensimmäiseen ilmaispakettiin. Päädyinkin perumaan ensimmäisen kuukauden paketin, mutta toisen paketin unohdin perua. Paketin sisältö ihastutti esikoistani niin kovasti, että nyt olen päättänyt pysyä jäsenenä ainakin jonkun aikaa ja ottaa myös seuraavan paketin ilolla vastaan. Edellisen paketin pehmeä kirja, kissahelistin ja kovakantinen Eetu-kirjakin kun ovat kaikki kiinnittäneet pojan huomion ja saaneet aikaan niin hymyjä kuin tiukkaa tarkkailua ja tutkimistakin. Toki aion lukea myös oikeita(toisin sanoen esimerkiksi Tove Janssonin muumeja ja Harry Pottereita) kirjoja, mutta ilahduttaa häntä myös hänen käsiinsä sopivilla kirjoilla.

Positiivisesti yksinhuoltaja

Yleensä on puhetta siitä, kuinka rankkaa on olla yksinhuoltaja. Tilanne onkin aina hyvin yksilöllinen, sillä yksinhuoltajana olemiseen on voitu päätyä hyvin monenlaisten mutkien kautta. Toisilla toinen osapuoli on voinut olla mukana aktiivisemmin kuin toisilla, joilla mies ei välttämättä ole koskaan lapsen hoitamiseen osallistunutkaan. Omalla kohdallani minun piti olla perustamassa perinteistä ydinperhettä elämäni rakkaudeksi kokemani miehen kanssa, mutta raskauden puolivälissä hänen omat ongelmansa johtivat mielenterveyden pettämiseen ja sen myötä minusta ja lapsesta etääntymiseen.

Päätin kuitenkin alkaa miettiä asiaa positiiviselta kantilta. Mitä hyvää on tilanteessa, jossa olet yksinhuoltaja? 

Saat itse päättää mitä syöt, katsot telkkarista, milloin ja miten teet mitäkin ja, tärkeimpänä, miten kasvatat lapsesi. Toinen osapuoli ei ole sanomassa, kuinka lasta tulisi kasvattaa tai luomassa epätasapainoista sääntöjen poikkeavuutta omilla linjauksillaan tai niiden puutteella. Esimerkiksi miehekkeen kohdalla yhtenä psyykkisten ongelmien syynä on mahdollisesti toisen vanhemman puuttumattomuus ja toisen liiallinen puuttuminen asioihin. Lisäksi tiedän muita vastaavia esimerkkejä tällaisten ristiriitaisten sääntöjen aiheuttamista häiriökäyttäytymisistä lapsilla ja nuorilla. Mitään takuuta siitä, olisivatko kasvatuslinjamme loppupeleissä olleet yhteneväiset, ei ole. 

Lapsi välttyy eron tuomalta tuskalta. Jos ero olisi tullut myöhemmin, olisi lapsen alitajuntaan jäänyt jälki menettämisestä sekä mahdollisista muista ongelmista asian tiimoilta. 

Sinun ei tarvitse huolehtia kuin itsestäsi ja lapsesta. Ruoanlaitossa ja pyykinpesussa on aivan tarpeeksi hommaa jo kahden ihmisen taloudessa. Toki kotitöihin aktiivisesti osallistuva mies olisi enemmän kuin paikallaan. 

Sinun ei tarvitse tuhlata rahaa isänpäivälahjoihin. Heh heh, laiha lohtu mutta nekin rahat voi laittaa vaikka yhteiseen reissukassaan lapsen kanssa. Tai äidin virkistäytymiseen. 

Saat valita miten puet lapsesi täysin itse. Miehekkeen tuntien tiedän että hänellä olisi ollut omia mielipiteitään pojan vaatettamisesta. Nyt äiti voi ostaa pelkkiä hipster-vaatteita pojan oman mielipiteen muotoutumiseen asti. 

Vaatekaapissa on runsaasti tilaa sinun ja lapsesi vaatteille, kuten koko kämpässä ylipäätään. Väistämättä lapsen tuleminen olisi vyöryttänyt myös miehekkeen tavaroita minun nurkkiini. Nyt voin asetella vaatteeni väljästi runsaalta tuntuvaan kaappitilaan.

Saat yksinhuoltajalisää. Jei, rahaa!

Sinun ei tarvitse käydä vaipanvaihto- kestovaippa- tms. keskusteluja suostutellaksesi toista ymmärtämään näkökantasi. Vaihdat vaipan joka tapauksessa ihan itse, paitsi jos apukäsiä sattuu paikalle esimerkiksi mummin muodossa. 

Voit sopia matkanne, menonne ja muut kulkunne täysin sinun aikataulusi ja lapsesi ehdoilla. Ilmeisesti yhteishuoltaja joutuu kysymään luvan toiselta melkein jokaiseen asiakirjaan ja valtion rajan ylittämiseen. 

Voit edelleen toteuttaa noloja sinkkutapojasi. Sinun ei tarvitse piiloutua vauvalta puristellessasi finnejä sisäreisistäsi, ainakaan vielä. 

Toki toivon testosteronin käryn vielä leijailevan asunnossani ja kotonani vielä jonkun muunkin kuin kasvavan poikani toimesta ja sen myötä perheemme mahdollisesti kasvavankin löydettyäni sopivan kumppanin, mutta on virkistävää katsoa myt käsillä olevaa tilannetta positiivisen kautta alituisen surkuttelun sijaan. Hyvän kautta ajattelulla kun pärjää ihmeen pitkälle. Toki seikat eivät ole jokaisen yksinhuoltajan kohdalla todenmukaisia tai muuten istuvia, mutta kirjoitinkin tilanteesta vain omasta näkökulmastani katsottuna. 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Katkeroituva ämmä

Olen pursunut iloa uudesta elämästä ja sen ihastelusta. Hymyillyt jokaiselle vastaantulijalle. Ollut muutenkin käsittämättömän positiivinen tilanteeseen nähden.

Pikkuhiljaa jokin on alkanut kuitenkin nyppiä. En tiedä onko kyse siitä, että pykäämäni ihme määrittelee melko pitkälti elämäni kulun. Aluksi olin vain sitä mieltä, että niin sen tässä tilanteessa kuuluukin olla ja se tuntuu oikealta ja hyvältä. En sitten tiedä, ovatko muiden päivittelyt pienen lapsen hoidon raskaudesta saaneet minut näkemään ne huonotkin puolet. 'Muista ottaa omaa aikaa' on yksi näistä. Ikään kuin vauvasta alias vaivasta tarvitsisi lomaa. Jostakin syystä ajatukseni ovat kuitenkin näiden muistutteluiden jälkeen kääntyneet tähän suuntaan.

En jaksaisi kuunnella vauvan  itkua. Poikani itkee aika vähän, ajallisesti itku kuitenkin sijoittuu pääasiallisesti rinnasta syömisen yhteyteen. Lähes poikkeuksetta jokainen syöntihetki keskeytyy tai loppuu täysin suunnattoman karjunnan saattelemana. Toisina kertoina pitää siirtyä loppuajaksi pulloon ja toisina taas hetken rauhoittuminen imeskellen tuttia(josta ei edes tule maitoa...) auttaa keskittymään syömiseen uudelleen. Ja joskus vain nukahdetaan tutti suussa jääden vajaamahaiseksi. Tästä seuraa liian hitaasti nousevaa painoa, joka riistää äidin hermoja liiankin kanssa. Ilmeisesti poikani onkin mukavuudenhaluinen tissin suhteen: maitoa tulisi tulla paljon ja tasaisesti. Tänään ostinkin rintapumpun stimuloinnin lisäämiseksi. Kaveri kun ei tule tyhjentämään tissejä kovinkaan varmasti kovin montaa kertaa viikossa, ainakaan ilman tolkutonta kikkailua ja säätämistä.

Syöminen viekin kaikkine vinkeineen melko kohtuuttoman paljon aikaa. Toki ehdin väleissä juuri ja juuri tyhjentää tiskikonetta, pestä vaippapyykkiä ja muutenkin räpeltää niin helposti kaaoksen muodon ottavaa kotiani. Todellisuudessa kotonani ei edes vallitse pahakaan kaaos, mutta hormonimuutokset haluaisivat kaiken olevan just eikä melkeen.

Joka tapauksessa alan asteittain katkeroitua. Toki päässäni soivat myös omat rallini 'minusta ei pitänyt tulla yksinhuoltajaäitiä' ja uniin tunkeutuva ilmeisesti entinen mies antavat koko hommaan oman ihanan twistinsä. Alan pikkuhiljaa löytää itseni hehkeän äidin sijasta katkeran ämmän rajan tuolta puolen. Päässäni liikkuu arvostelevia ja katkeria ajatuksia, kuten aina kun itsetuntoni ropisee vauhdilla alas.

Tiedän kyllä toki mitä tarvitsisin: vähintään yhdet tanssitreenit viikossa. Valitettavasti aikataulukin on alkukesästä sen sorttinen, että en ole menossa ohjatuille tunneille. Pitää siis vain järjestää aikaa itselleen. Sitten kaikki on toivonmukaisesti taas paremmin.

(tietokoneen näppäimistön nikkoileva L-painike ei auta mutuen yhtään asiaa...)

lauantai 10. toukokuuta 2014

Epävarmoja äitejä

Ihmettelin jo raskausaikana tuntemieni äitien tapaa olla epävarmoja itsestään äitinä. Tietyllä tavalla toimimisen pelättiin luovan heistä kuvaa huonona äitinä. Toiset taas halusivat olla latelemassa vinkkejä äitiyteen enemmän kuin niitä kaipasikaan, puhuen samalla tekemistään valinnoista ainoana oikeana ratkaisuna. Molemmat suuntaukset tuntuivat hullunkurisilta ja kummallisilta.

Niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin nettikeskusteluissakin nousee tavalla tai toisella esille usein äitien epävarmuus. Toisilla tämä ilmenee voimakkaana tarpeena olla pätemässä ja pahimmillaan syyttämässä muita toimintatapoja täysin vääriksi omiensa rinnalla mitä kamalimmin sanamuodoin. Tämä kärjistyminen ei tuota kuin mielipahaa niin asian ilmaisijalle kuin ilmaisun kohteellekin. Nettipalstat tuntuvatkin olevan oiva keino purkaa omaa turhautumista juuri kuvaamallani tavalla. Toisessa ääripäässä äidit taas syyttävät itseään kaikesta, eivät uskalla lähteä lastensa kanssa ihmisten ilmoille ja häpeävät omaa ja lastensa toimintaa ollen jatkuvasti varpaillaan ja tuntien huonoa omaatuntoa usein täysin syyttä.

Mikä äitejä siis oikein vaivaa? Muiden miellyttäminen ja vertailu toisten lapsiin ja toimintatapoihin on kuin välttämätön pakko äitipiireissä. Usein keskutelunaiheet tuntuvat ajautuvan linjalle, jossa lapsen kehityksen vaiheita tai pieniä käyttäytymismalleja pidetään kummallisina tai huolestuttavina niiden poiketessa muiden linjasta. Tätä ovat tehostamassa ne äidit, jotka ovat pätemässä omien lastensa paremmuutta verrattuna toisiin. Jo valmiiksi epävarmat ja syyllisyyttä tuntevat äidit vajoavat toisten parjatessa entistä alemmas eikä lyttääjäkään varmasti paranna oloaan syyllistämällä toisia äitejä heidän huonoista toimintamalleistaan.

Onko olemassa todella sitä oikeaa mallia toimia? Jokainen äiti pyrkii (toivonmukaisesti) toimimaan lapsensa parhaaksi. Jokainen meistä vain tekee omat valintansa omien tietojensa ja taitojensa perusteella. Toimintatavoissa onkin voimakkaasti hajontaa ja tiettyjen ratkaisujen kohdalla muunlaiset valinnat tuntuvat herättävän jopa suoranaista kuohuntaa toisinajattelijoita kohtaan. Esimerkiksi rokotteiden antaminen, vaippavalinnat ja kuljetusmuodot tuntuvat olevan tällaisia aihepiirejä. Tarve saada kaikki muut toimimaan itse valitsemallaan tavalla kertoo vain äitien epävarmuudesta ja tarpeesta päästä pönkittämään omia mielipiteitään syyllistämällä toisinajattelijoita.

Jokainen äiti on kuitenkin erilainen. Jokainen meistä on kasvatettu eri tavoin ja olemme saaneet erilaisia virikkeitä ja ajatusmalleja jo ennen raskaaksi tulemistamme. Myös henkinen kasvu ja kokemuksen määrä vaihtelee äitien välillä suuresti. Kukaan ei kuitenkaan yleensä ole tietoisesti tuottamassa lapselleen mitään pahaa, päihde- ja muita vastaavia ongelmia lukuunottamatta.

Äitinä olo tuntuukin olevan juuri muiden äitien asettaman paineen takia erityisen raskasta. Harkitsin yksinhuoltajaäitien ryhmään menemistä, mutta ajatus toisiaan ja lapsiaan vertailevasta ja äitiyden rankkuutta valittelevasta naislaumasta oletuksena on alkanut vähentää haluani osallistua ryhmän kokoontumisiin. Toki en voi tietää varmasti, millaisia ihmisiä ryhmässä olisi vastassa. Kuitenkin jo yhden valittelevan ja neuvoja latelevan yksinhuoltajaäidin kuunteleminen tuntuu ajoittain vain huonontavan mielialaani sen paranemisen sijaan.

Koen itse äitiyden ihanimpana asiana, mitä olen elämässäni kokenut. Voin toki katsoa edelleen ruusunpunaisen vauvahuurun läpi koko asiaa, mutta lapseni on ihana ja jokainen hymy tuntuu kirkastavan hetken raskaalta tuntuneen hetken. Poikani tuntuu myös ymmärtävän minua hämmentävän hyvin. Itkemiselläkin on aina syy ja muuten lapsi tuntuu olevan rauhallinen ja rauhoittuvan erityisesti minun pysyessäni rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos tilannetta katsoo ulkopuolisin silmin, olen monien sanoin todella vahva. Lapsen isä sairastui masennukseen ja suoraansanottuna hylkäsi meidät raskauden puolivälin tienoilla. Itkuisten synnytyksenjälkeisten sairaalapäivien jälkeen olen kuitenkin kokenut olevani pääasiallisesti onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Ahdistuksen iskiessä puran tuskani puhumalla ja itkemällä, mutta pääasiallisesti oloni on seesteinen ja onnellinen.

Koenkin olevani hyvä äiti juuri sellaisena kuin olen. En ole erityisemmin lukenut lapsenkasvatusoppaita tai hoitovinkkejä joitakin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikki tuntuu menevän luonnostaan eteenpäin ilman kummempia pohdintoja, erityisen hyvin silloin jos vain luotan lapsen ja vaistojeni kertovan miten minun tulee toimia. Kaiken kaikkiaan tunnen olevani varmempi itsestäni kuin koskaan ennen elämäni aikana. En koe painetta miellyttää ketään tai tarvetta pönkittää omaa oloani korostamalla omien valintojeni paremmuutta.

Toki pidän silti omia valintojani hyvinä. Kestovaippailun mainospuheeni voi hetkittäin vaikuttaa omien ajatusteni pönkittämiseltä. Haluan kuitenkin tuoda esille vaippailun helppoutta ja yksinkertaisuutta, moni kun kokee sen olevan raskasta kysyen aina 'oletko vielä jaksanut kestoilla?'. Itselleni pyykkikoneen pyörittäminen kerran päivässä on paljon helpompi vaihtoehto kuin isojen ja kalliiden vaippapakettien raahaaminen lähikaupasta ja haisevan vaippaläjän roskapöntölle kuljettaminen. Pyrin lisäksi hoitamaan lastani luonnonmukaisin menetelmin, räkäiseen nenään olen ehtinyt jo hyödyntämään esimerkiksi höyryhengitystä. Lisäksi homeopaattisista lääkkeistä on ollut suuri apu ennen pissaamista ilmenneeseen huutamiseen.

Mielenkiinnolla seuraan, mitä jokainen päivä tuo tullessaan. Kokonaisuudessaan äitinä olo on kuitenkin ihanaa. Taidankin pikemmittä puheitta siirtyä yösyötön pariin, makuuhuoneesta kun tuntuu kuuluvan ätinää äitiyspakkauslaatikon pohjalta.