Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka ja raskaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka ja raskaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

Etiäispäivä

Etiäisenä tämä päivämäärä on kummitellut tietyssä määrin vauvan mahdollisena syntymäpäivänä jo alusta alkaen. Nähtäväksi jää, mitä tänään tapahtuu. Ainakin ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat kuluneet sujuvasti mietiskellessä ja harkitessa nukkumaanmenoa.

Ajankulukseni päätin kerätä kokoon muutamia viimepäivien huomioita.

Tuntuu siltä, että voisin syödä jääkaapin tyhjäksi pari kertaa päivässä. Näin varsinkin parina edeltävänä päivänä. Herkut, suklaalevyt, jäätelöt ja muut mässyt vetävät myös hämmentävällä tavalla puoleensa. Tänään päätin kuitenkin sinnitellä ekosuklaapatukalla holtittoman mässäilyn sijaan. Ja toki närpin pari suklaalla kuorrutettua pähkinää ja omenaa synnytyseväistä...

Otin tänään jopa muutamia juoksuaskelia kiirehtiessäni bussiin. Niin, viikkoja on se melkein 39 kasassa. Toisaalta toivon näiden pyrähdysteni jouduttavan lapsen tulemista, joten mikäs siinä. Bussikuski katseli toki menoani ehkä hiukan silmät ymmyrkäisinä, vatsani koko ei vastannut pienen reippailuni tahtia ilmiselvästikään.

Käsittämätön väsymys valtaa minut ajoittain. Torkkutarpeella ei sinänsä ole logiikkaa, sillä se tulee vain toisina päivinä vaikka tekemistä ja touhuamista olisi ollut vähemmänkin. Toisaalta olen ehkä kyseisinä päivinä ahminut enemmän sokeria kuin esimerkiksi tänään, jolloin tyydyin vain lepäilemään sohvalla katsellen sarjoja suhteellisen pirteänä tultuani kaupungilta. Pastaa toki kului tänään senkin edestä. Olen toki päätellyt ahmimisen ja nukkumisen olevan synnytysvarastojen täyttämistapa, liekkö siinä ajatuksessa todellista tieteellistä perää.

Minun tekisi jatkuvasti mieli tanssia. Hytkyn istuessani tehden mielessäni mitä villimpiä liikkeitä. Olisikohan siinä avain synnytyksen käynnistämiseen? Mene ja tiedä. Noustessani seisomaan lyllertämisestä tulee kuitenkin se ensimmäinen liikkumismuoto. Ehkä pitäisi vain virittää sneakerit jalkaan ja rykäistä parit hammerit niin pääsisi hoitamaan itsensä tanssikuntoon alta aikayksikön.

En ole vielä toteuttanut suunnittelemaani meditointia synnytyksen käynnistämiseksi. Tämä johtuen siitä, että en ole edelleenkään saanut kaikkia kouluhommia jotka olen aikonut. Lähellä kuitenkin jo ollaan, joten ehkä jo huomenna aloitan tietoisen synnytyksen käynnistämisen. Hämmentävällä tavalla keskittäessäni ajatukseni mahaan, kohtuun ja sen lihaksiin kivut tuntuvat huomattavasti tietoisemmin ja voimakkaammin. Ehkä uskon meditatiivisiin voimiini liikaa, mutta en ole rehellisesti sanottuna uskaltanut ja halunnut aloittaa tietoista lapsen ulos puskemista ennen rästihommien loppuunsaamista. Ehkä huomenna, kunhan ensin saan hoidettua viimeiset asiat pois alta. Saa sitten nähdä mitä mieltä vaabeli on asiasta, malttaako hän odottaa siihen asti tai päättääkö hän loppupeleissä venyttää mahassa asumisaikaansa vielä tulevalle viikolle. Tai jopa pidemmälle, mistäpä tuota tietää.

Olo on kuitenkin melkoisen kypsä. Ja ei nyt vielä sillä 'voi ... miksei tämä jo lopu'-tavalla vaan siis ikäänkuin hedelmällä, joka odottaa poimintaa puussa. Vauva tuntuu valmiilta, keho alkaa tuntua valmiimmalta hetki hetkeltä eikä ajatus synnyttämisestäkään, pelottavaa kyllä, tunnu etäiseltä tai kovinkaan pelottavalta. Ehkä pitääkin repiä ilo irti viimeisistä mahapäivistä tai -tunneista. Jatkuvat kuukautiskipumaiset tuntemukset antavat vihiä lähestyvästä perheenjäsenen saapumisesta kohdun ulkopuolelle.

Joten mikäs tässä, vielä jos lipittäisi vadelmanlehtiteetä minkä ehtii, voitelisi itseään manteliöljyllä paikasta jos toisesta ja koittaisi vetää kunnon yöunia ennen kuin maratoonisuorituksen aika on käsillä. Ja jos hommat viivästyy, voin aina lässyttää tänne sairaalalaukun pakkaamisesta, äitiysvaatteista ja muusta jännästä. Tai itkeä miehen perään, niinkuin tapanani on pitkälti ollut. Ainakin ensisänky on valmiina, ehkä huomenna tirpaisen ja alan siirrellä loppujakin makkarin kalusteita vauvavirittäytyneisiin asemiinsa.

torstai 13. helmikuuta 2014

Ruokahimot

Viimeisien viikkojen aikana ruokaostoksieni tärkeimmäksi osaksi on muodostunut luomutäysmaito. Kyseessä on siis se kunnon tavara, jossa parin päivän jääkaappisäilytyksen jälkeen(ja joskus ennemminkin) lilluu ihastuttavia rasvapalleroita. Maku on täyteläisen maitoinen, ihana ja puhdas.

En tiedä varmaksi johtuuko rakastumiseni maitoon kalkin puutteesta vai neuvolatrauman laukeamisesta. Minulle kun tosiaan alle kouluikäisenä sanottiin kotitilamme täysmaidon lihottavan minua, vaikka tuolloin olin vielä normaalipainoinen lapsi. Tästä seurasikin psykologinen lukko, maidonjuomisen lopettaminen ja myöhemmin ylipainon kertyminen. Joka tapauksessa maito maistuu tällä hetkellä äärimmäisen hyvältä, ja vaikka neuvolatäti ensimmäisellä käyntikerralla antoi luomumaidon esimerkkinä pästöroimattomasta maitotuotteesta, ei tämä pidä paikkaansa. Tuotetta ei vain ole homogenoitu, joka tekee maidosta epäterveellisempää muutenkin.

Ennen raskautta pidin maidossa lilluvia rasvapalleroita ällöttävänä. Nyt en pidä niitä enää oikein minään, vaan pikemminkin ne ovat vain herkullinen osa makuelämystä. Tämänhetkisiin suosikkivälipaloihini kuuluvatkin maitolasin lisäksi maito ja marjat sekä maito ja luomumuromysli. Parasta maito on ehkä kuitenkin sellaisenaan, ja vaihdellen päivästä toiseen sitä kuluu puolesta litrasta yhteen lasilliseen. Kevytluomumaito ei maistunut enää oikein miltään, tai itseasiassa pikemminkin pahalta ostettuani sitä purkillisen täysluomumaidon ollessa lopussa lähikaupastani.

Tietyllä tapaa maitohimoni on täysin looginen suhteessa aikaisempiin ruokahimoihini. Niitä kun ovat olleet ensimmäisenä raejuusto ja rahka. Raskauden edetessä pelkkä vihreän salaatin ja maitotuotteiden himo on kuitenkin vaihtunut myös suklaan, jäätelön ja pizzan himoon. Silti painoni on edelleen noussut hämmentävän maltillisesti, vaikka toisaalta en toki oli kyennyt syömään kovinkaan suuria annoksia kerrallaan. Myös liika suklaan ahmiminen on mennyt helposti päähän, joten se on hidastanut ahmintaa ainakin asteittain. Onneksi sokeriarvot ovat kuitenkin pysyneet kurissa, ja itseasiassa jopa parantuneet ensimmäisen mittauksen tuloksista.

Raskaana ollessa tärkeimmäksi ruuan kriteeriksi on muodostunut sen tuoreus. Yliopistolla jätän usein nahistuneen salaatin tiskiin tai se päätyy syömättömänä biojäteastiaan. Hiukankin liian kauan kaapissa ollut elintarvike ei vain mene alas, enkä pakota itseäni syömään sitä minun ja vauvani terveyden nimissä. Vihreä hedelmäsalaatti tai keltavihreä jälkiruoka vetää puoleensa suklaamoussea huomattavasti enemmän. Kai tuoreuden, vihreyden ja maidon himoaminen ovat kaikki luonnollisia kehon rakentumiskeinoja ja suojautumismekanismeja. Muutenkin päähäni kumpuaa välillä enstistä enemmän ajatuksia tiettyjen paikkojen tai ruokien hygieenisyydestä kuten myös siitä, kuinka kauan tarjoiltavat ovat jo olleet huoneenlämmössä tai tarjoilutiskissä. Tästä syystä markettien kalatiskitkin ovat olleet hiukan kyseenalaisia ostostentekokohteita, ainakin suurissa marketeissa. Joskus siellä lojuvat lohet nimittäin näyttävät jo valmiiksi harmahtavilta.

Pikkuhiljaa pitäisi kai alkaa miettiä myös, mitä herkkuja synnärille haluaisi ottaa mukaan. Olen ostanut jääkaappiini valmiiksi tetrallisen kookosvettä, jonka olen kuullut toimivan jonkinlaisena palautus- ja voimaantumisjuomana. Lisää herkullisia ja ravitsevia herkkuja pitäisi varmaan kuitenkin vielä hankkia, sillä en tiedä olenko sairaalaruuan suurimpia ystäviä. Jospa varaisin mukaani yhden täysluomumaitopurkinkin, jos se silloinkin vetäisi puoleensa. Toisaalta se on parasta kylmänä, enkä tiedä onko osastolla varsinkaan huoneessa käden ulottuvilla mahdollista käyttää jääkaappia.