Viimeisien viikkojen aikana ruokaostoksieni tärkeimmäksi osaksi on muodostunut luomutäysmaito. Kyseessä on siis se kunnon tavara, jossa parin päivän jääkaappisäilytyksen jälkeen(ja joskus ennemminkin) lilluu ihastuttavia rasvapalleroita. Maku on täyteläisen maitoinen, ihana ja puhdas.
En tiedä varmaksi johtuuko rakastumiseni maitoon kalkin puutteesta vai neuvolatrauman laukeamisesta. Minulle kun tosiaan alle kouluikäisenä sanottiin kotitilamme täysmaidon lihottavan minua, vaikka tuolloin olin vielä normaalipainoinen lapsi. Tästä seurasikin psykologinen lukko, maidonjuomisen lopettaminen ja myöhemmin ylipainon kertyminen. Joka tapauksessa maito maistuu tällä hetkellä äärimmäisen hyvältä, ja vaikka neuvolatäti ensimmäisellä käyntikerralla antoi luomumaidon esimerkkinä pästöroimattomasta maitotuotteesta, ei tämä pidä paikkaansa. Tuotetta ei vain ole homogenoitu, joka tekee maidosta epäterveellisempää muutenkin.
Ennen raskautta pidin maidossa lilluvia rasvapalleroita ällöttävänä. Nyt en pidä niitä enää oikein minään, vaan pikemminkin ne ovat vain herkullinen osa makuelämystä. Tämänhetkisiin suosikkivälipaloihini kuuluvatkin maitolasin lisäksi maito ja marjat sekä maito ja luomumuromysli. Parasta maito on ehkä kuitenkin sellaisenaan, ja vaihdellen päivästä toiseen sitä kuluu puolesta litrasta yhteen lasilliseen. Kevytluomumaito ei maistunut enää oikein miltään, tai itseasiassa pikemminkin pahalta ostettuani sitä purkillisen täysluomumaidon ollessa lopussa lähikaupastani.
Tietyllä tapaa maitohimoni on täysin looginen suhteessa aikaisempiin ruokahimoihini. Niitä kun ovat olleet ensimmäisenä raejuusto ja rahka. Raskauden edetessä pelkkä vihreän salaatin ja maitotuotteiden himo on kuitenkin vaihtunut myös suklaan, jäätelön ja pizzan himoon. Silti painoni on edelleen noussut hämmentävän maltillisesti, vaikka toisaalta en toki oli kyennyt syömään kovinkaan suuria annoksia kerrallaan. Myös liika suklaan ahmiminen on mennyt helposti päähän, joten se on hidastanut ahmintaa ainakin asteittain. Onneksi sokeriarvot ovat kuitenkin pysyneet kurissa, ja itseasiassa jopa parantuneet ensimmäisen mittauksen tuloksista.
Raskaana ollessa tärkeimmäksi ruuan kriteeriksi on muodostunut sen tuoreus. Yliopistolla jätän usein nahistuneen salaatin tiskiin tai se päätyy syömättömänä biojäteastiaan. Hiukankin liian kauan kaapissa ollut elintarvike ei vain mene alas, enkä pakota itseäni syömään sitä minun ja vauvani terveyden nimissä. Vihreä hedelmäsalaatti tai keltavihreä jälkiruoka vetää puoleensa suklaamoussea huomattavasti enemmän. Kai tuoreuden, vihreyden ja maidon himoaminen ovat kaikki luonnollisia kehon rakentumiskeinoja ja suojautumismekanismeja. Muutenkin päähäni kumpuaa välillä enstistä enemmän ajatuksia tiettyjen paikkojen tai ruokien hygieenisyydestä kuten myös siitä, kuinka kauan tarjoiltavat ovat jo olleet huoneenlämmössä tai tarjoilutiskissä. Tästä syystä markettien kalatiskitkin ovat olleet hiukan kyseenalaisia ostostentekokohteita, ainakin suurissa marketeissa. Joskus siellä lojuvat lohet nimittäin näyttävät jo valmiiksi harmahtavilta.
Pikkuhiljaa pitäisi kai alkaa miettiä myös, mitä herkkuja synnärille haluaisi ottaa mukaan. Olen ostanut jääkaappiini valmiiksi tetrallisen kookosvettä, jonka olen kuullut toimivan jonkinlaisena palautus- ja voimaantumisjuomana. Lisää herkullisia ja ravitsevia herkkuja pitäisi varmaan kuitenkin vielä hankkia, sillä en tiedä olenko sairaalaruuan suurimpia ystäviä. Jospa varaisin mukaani yhden täysluomumaitopurkinkin, jos se silloinkin vetäisi puoleensa. Toisaalta se on parasta kylmänä, enkä tiedä onko osastolla varsinkaan huoneessa käden ulottuvilla mahdollista käyttää jääkaappia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti