Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapyhät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapyhät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2013 paketissa

Nimesin vuoden sen alkaessa rakkauden vuodeksi. Nyt taaksepäin katsoessa taisi se sellainen ollakin, outojen yhteensaatosten ja erilaisten käänteiden kautta.

Sinkkuelämää


En kunnolla muista, miten vietin vuodenvaihteeni. Saattoi olla hyvinkin mahdollista, että aika tuli vietettyä loppupeleissä kämpillä nauttien hyvää ruokaa ja lämmittäen saunaa. En jaksanut sen kummemmin lähteä liikenteeseen, tai kävin alkuillasta jossakin. Samapa tuo sinänsä, joka tapauksessa vuosi taisi alkaa rauhallisesti. Kevään kulkiessa eteenpäin aloin olla lopen kyllästynyt silloiseen sinkkuelämääni, turhiin miehiin, vakisäätöihin ja toisiaan muistuttaviin iltoihin. Kaupunki tuntui olevan täynnä pelkkiä sikoja ja nuoria poikia, joista oikein kukaan ei kiinnostanut kovinkaan kummoisesti. Lumen vielä ollessa maassa satuin törmäämään kadulla myös vanhaan rakkauden kohteeseeni, jota en ollut nähnyt vuosiin. Sovimmekin näkevämme paremmalla ajalla uudestaan. Eniten huomiotani vei pääsääntöisesti tanssiminen ja myöhemmin keväällä pääsykokeisiin valmistautuminen, jolle uhrasin päivittäin aikaani nököttämällä kirjastolla nenä kiinni muistiinpanoissa ja kirjassa.

Muutosten kevät ja rakkauden kesä


Vanhan rakkauteni kanssa näimme kohtaamisen jälkeen useaan otteeseen. Välillämme oli jälleen sitä lämpöä, jota aina ennenkin, vaikka keskustelujen jälkeen sovimme olevamme ystäviä emmekä enempää. Päästin ajatuksesta irti ja keskityin itseni kehittämiseen ja lukemiseen. Kirjallisten pääsykokeiden ollessa ohitse ja kesän ollessa jo käynnissä asiat kuitenkin johtivat välimme läheisemmiksi kuin ennen. Tuota seuranneina viikkoina taisi tuleva perheenlisäyskin saada alkunsa, kaikki oli ihanaa ja lämmintä vaikka jouduin kärsimään jonkinasteisesta hiivatulehduksestakin jossakin välissä. Lapsien hankkiminen tuli puheenaiheeksi heti alussa, ja ennen yhteen päätymistämme olin saanut etiäisen pienten lasten vaateosastolla. Vietimme aikaa myös vanhempieni luona maalla, ladoimme halkoja, soutelimme järvellä ja nautimme maalaiselämästä. Mies tuntui istuvan elämääni kuin hansikas käteen, samoin perheeseeni ja elämäntilanteeseeni.

Maalla ollessamme aloin saada myös ensimmäisiä vihjeitä raskaana olemisesta. Rintani olivat arat, enkä kyennyt hallitsemaan mielialojani. Sain järkyttäviä itkuraivareita pienistä asioista, joista oisin normaalisti kyennyt keskustelemaan täysin maltillisena. Välimme kuitenkin pysyivät lämpiminä tai lämpenivät jopa entisestään. Loppukesästä saimme tietää olevamme tulevia vanhempia, ja olimme molemmat niin onnellisia kuin vain ihminen voi olla. Sain myös tietää pääseväni syksyllä opiskelemaan lopultakin haluamaani alaa. Kaikki hyvä tuntui käyvän kerralla, olin löytänyt miehen, tullut raskaaksi ja päässyt opiskelemaan. Muutos oli tapahtunut nopeasti, mutta jollakin tapaa täysin ajallaan ja juuri niinkuin sen pitikin.

Seesteinen syksy


Syksy tuli ja aloimme pikkuhiljaa kertoa vauvauutisesta joillekin ihmisille. Tai pikemminkin minä aloin, mieheke halusi välttyä turhalta hössöttämiseltä eikä kertonut asiasta vielä kenellekään. Vanhempani olivat onnensa kukkuloilla tulevasta isovanhemmuudesta, ja kaverini tukivat minua enemmän kuin olin osannut odottaa. Opiskelunikin alkoivat sujuvasti ja kykenin välttymään aamupahoinvoinnilta miehen hoitaessa ja ruokkiessa minua sänkyyn ja koulussa syöden säännöllisesti. Kaikki tuntui olevan hyvin, ja jossakin vaiheessa sain myös kaksion opiskelija-asuntosäätiön kautta. Muutto tuntui stressaavalta, vaikka en kyennytkään kantamaan itse oikein mitään. Myös muuttoon valmistautuminen tuntui hankalalta ajanpuutteen ja nostelemisen välttelyn vuoksi. Muutto kuitenkin saatiin hoidettua kunnialla, ja vietimme ensimmäisen yön asunnossa yhdessä mieheni kanssa. Hän tuntui suhtautuvan hyvin ja toiveikkaasti muuttoon, eikä käytöksestä olisi osannut arvata mitään tulevasta etääntymisestä.

Pimeä talvi, jos sitä siksi näillä säillä on voinut kutsua


Muuttoani seurasi pitkä hiljaisuuden kausi. Miehestä ei kuulunut, hän ei vastannut puheluihin eikä ottanut yhteyttä vaikka oli niin luvannut. Neuvolaan hän vielä ilmestyi marraskuussa, mutta joulukuussa vetäydyttyään entisestään hän ei tullut enää sinnekään. En jaksanut enää odottaa ja kerroin tulevasta lapsesta myös hänen vanhemmilleen ja läheisimmälle ystävälle toiveissani tilanteen muuttuminen. Mikään ei tuntunut enää olevan selvää tai varmaa, paitsi kasvava mahani ja epävarmuuden tunne.

Miten pari kuukautta voikin saada unohtamaan sitä edeltäneet hyvät ajat, jotka olivat elämäni parhaasta päästä. Nyt uuden vuoden ollessa alussa en tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta toivon lapsen tulemisen maailmaan menevän hyvin tuloksena terve ja onnellinen lapsi. Ja lapsen isän heräävän piakkoin kiistämisen ja pelon tiloistaan olemaan tukenani ja nauttimaan raskauden viimeisista kuukausista yhdessä kanssani. Samoin kuin toki lapsemme elämän ensikuukausista, sillä ne voisivat olla astetta antoisempia kumppanin kanssa. Tilanne ei kuitenkaan tunnu riippuvan minusta, joten en voi muuta kuin toivoa ja päästää toiveesta irti vapauttaen sen kulkemaan universumiin. Toiveilla on tapana toteutua, joten kannattaa varoa mitä toivoo. Toive minut johti tähänkin pisteeseen, tultuani raskaaksi juuri sille miehelle jota aina eniten lasteni isäksi toivoin.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Keskellä hankien ja nietosten

Joulu rauhassa maalla lumen keskellä. Aaton jälkeisestä sadekuurosta huolimatta elämä on ollut varsin seesteistä, ellei jopa pitkästyttävää. Tuleva perheenlisäys muistuttaa kuitenkin itsestään säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin, kuin muistuttaen että seuraavana jouluna ei välttämättä ole aikaa pitkästyä. Olen lisännyt nautiskelujeni listalle myös kofeiinittoman kahvin sekä alkoholittoman oluen, joista jälkimmäisessä huomasin puoli pulloa juotuani olevan 0,5 prosenttia alkoholia. Ilmankos olo tuntuikin vähän hassulta ja kevyeltä nauttimieni lasillisten jälkeen.

Joulussa ei siis ole ollut oikein mitään ihmeellistä. Olen toki onnistunut ahtamaan mahani niin täyteen, että joitakin päiviä piti olla salaattilinjalla pingottuneen mahan ja liian ähkyisen olon vuoksi. Joululahjoja en ole kummemmin saanut, sillä perheessämme ei enää ole ollut tapana ostaa sen erityisemmin mitään. Äiti on sen sijaan valmistanut tulevalle lapsenlapselleen itse vaatteita ja muita härpäkkeitä. Lisäksi sain kassillisen kierrätettyjä lastenvaatteita tulevaa pienokaista varten.

Joten sinänsä, tässä kai tämä vuoden loppu menee, maalla keskellä korpea, jossa kaikesta vesisateesta ja leudosta ilmasta huolimatta on kuitenkin lunta. Kaupunkiin suuntaaminen ei vielä oikein innosta, sillä yksin kämpillä nököttäminen tekemättä mitään ei tunnu houkuttelevalta ajatukselta. Uuden vuoden juhlintakaan ei vedä erityisemmin puoleensa, sillä ihmisillä on tapana olla astetta holtittomampia suurina juhlapyhinä julkisen paikan juhlatiloissa ja mahan varjelu voisi tuntua melkoisen suurelta missiolta. Varsinkin kun asian alulle kanssani saattanut henkilö taitaa edelleenkin haluta pitää omaa versiotaan isyyslomasta.

Mutta aina on hopeareunus synkimmässäkin pilvessä. Minulla on paljon rakastavia ja auttavia ihmisiä ympärilläni, ja tosiaan, ensi vuonna minusta tulee äiti. Ja sen jälkeen mikään ei enää ole niinkuin ennen.