Keskellä hankien ja nietosten

Joulu rauhassa maalla lumen keskellä. Aaton jälkeisestä sadekuurosta huolimatta elämä on ollut varsin seesteistä, ellei jopa pitkästyttävää. Tuleva perheenlisäys muistuttaa kuitenkin itsestään säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin, kuin muistuttaen että seuraavana jouluna ei välttämättä ole aikaa pitkästyä. Olen lisännyt nautiskelujeni listalle myös kofeiinittoman kahvin sekä alkoholittoman oluen, joista jälkimmäisessä huomasin puoli pulloa juotuani olevan 0,5 prosenttia alkoholia. Ilmankos olo tuntuikin vähän hassulta ja kevyeltä nauttimieni lasillisten jälkeen.

Joulussa ei siis ole ollut oikein mitään ihmeellistä. Olen toki onnistunut ahtamaan mahani niin täyteen, että joitakin päiviä piti olla salaattilinjalla pingottuneen mahan ja liian ähkyisen olon vuoksi. Joululahjoja en ole kummemmin saanut, sillä perheessämme ei enää ole ollut tapana ostaa sen erityisemmin mitään. Äiti on sen sijaan valmistanut tulevalle lapsenlapselleen itse vaatteita ja muita härpäkkeitä. Lisäksi sain kassillisen kierrätettyjä lastenvaatteita tulevaa pienokaista varten.

Joten sinänsä, tässä kai tämä vuoden loppu menee, maalla keskellä korpea, jossa kaikesta vesisateesta ja leudosta ilmasta huolimatta on kuitenkin lunta. Kaupunkiin suuntaaminen ei vielä oikein innosta, sillä yksin kämpillä nököttäminen tekemättä mitään ei tunnu houkuttelevalta ajatukselta. Uuden vuoden juhlintakaan ei vedä erityisemmin puoleensa, sillä ihmisillä on tapana olla astetta holtittomampia suurina juhlapyhinä julkisen paikan juhlatiloissa ja mahan varjelu voisi tuntua melkoisen suurelta missiolta. Varsinkin kun asian alulle kanssani saattanut henkilö taitaa edelleenkin haluta pitää omaa versiotaan isyyslomasta.

Mutta aina on hopeareunus synkimmässäkin pilvessä. Minulla on paljon rakastavia ja auttavia ihmisiä ympärilläni, ja tosiaan, ensi vuonna minusta tulee äiti. Ja sen jälkeen mikään ei enää ole niinkuin ennen.