Käytyäni muutaman kerran ihmisten ilmoilla ilta-aikaan mahan ollessa jo kasvanut olen löytänyt itsestäni uuden puolen. Ennen ihmisten töniminen ja muu holtiton ohittelu ei ollut mitään normaalista poikkeavaa. Nyt mahan varjelu tuntuu olevan koko ajan mielessä, ja illan edetessä ja ihmisten muuttuessa entistä varomattomimmaksi kädet kääriytyvät helposti mahan ympärille ikäänkuin suojaksi sisällä kasvavalle elämälle.
Maha on jollakin tapaa herkkä asia. Sen kasvaminen tuntuu vaikuttavaan jokaisen otettuun askeleeseen, varsinkin liukkaiden kelien ollessa nyt ajankohtaisia. Sitä haluaa silitellä ja sille haluaa jutella, toisinaan myös laulaa. Herätinkin kavereissani yleistä hilpeyttä silitellessäni mahaa lähes tauotta koko illan. Minkäs sitä luonnolliselle äidinvaistolleen tai miksi sitä nyt kutsuisikaan mahtaa. Hellyyden osoittaminen pienokaiselle jo nyt vain tuntuu kuuluvan asiaan.
Henkinen maha ottaa tilansa myös esimerkiksi ravintolassa ja ruokaloissa. En osaa enää vääntäytyä pienistä koloista, joista mahan kanssa saattaisimme juuri ja juuri mahtua menemään. Sen sijaan karttelen näitä ahtaita välejä ja pyrin pyytämään ihmisiä väistämään mahan tieltä, toki ystävällisesti asian aina muotoillen. Toki perjantaina humalaisen naisen ohitettua minut vessajonossa tunsin pientä katkeruutta - miten joku viitsii ohittaa vessajonossa raskaana olevan naisen, humalastaan huolimatta.
Toisaalta massu herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Viitsinkö enää tanssia täysillä tai olla seksikäs, kun maha on jo nähtävissä olevan kokoinen? Näytänkö pikemminkin koomiselta ja pahimmassa tapauksessa säälittävältä? Helpoimmalta vaihtoehdolta tuntuukin muistuttaa paikoitellen neitsyt-Marian perikuvaa, kulkea hymy huulilla kädet mahan ympärillä seesteisenä äidillisyyden perikuvana. Toisaalta tekee mieli kuitenkin räväyttää toisinaan tavalla tai toisella ja olla tyylikkään nuoren äidin perikuva. Olenkin päätynyt olemaan mahdollisesti jotakin tältä väliltä, en harmauteen ja tylsyyteen verhoutunut itsensä vähättelijä mutta en yltiöpäisen seksikäs masuolentokaan. Toisaalta miesten reaktioiden näkeminen olisi hyvin jännittävää, toisaalta se tuntuisi enää vain turhalta itsetunnon pönkittämiseltä jota en muutenkaan enää kaipaa. Tiedän oman poikaystäväni pitävän mahastani yli kaiken, ja se riittää minulle.
Maha tuntuu kuitenkin rakentavan ainakin minun päähäni erilaisia oletuksia ihmisten suhtautumisesta. Toivon aina pääseväni bussiin oven läheisille paikoille, jotta en joudu vaappumaan pitkää matkaa lähtiessäni kyydistä. Tietä ylittäessäni ajattelen, että kyllä kai minulle nyt ainakin annetaan tietä tilani huomioon ottaen vaikka kulkisin liukkaan matkan hitaammin kuin rollaattorilla kulkeva mummo. Todellisuudessa mahaa ei kuitenkaan välttämättä edes huomaa paksun talvitakin läpi. Ehkä olen liian olevinani raskaana, mene ja tiedä, mutta maha tuntuu muuttavan todella käsitystäni siitä mistä ja miten minun kannattaa kulkea, taapertaa ja vaappua ja miten muiden tulisi minuun suhtautua. Hämmentävä massu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti