Ennen raskaana olemista äitiysvaateiden katseleminen tuntui kaukaiselta haaveelta. Kaikki niistä olivat niin söpöjä ja hellyyttäviä, kauniisti vatsaa korostavia ja muutenkin ihania. Nyt kuitenkin itse ollessani raskaana olen huomannut suurimman osan odottavien ätien vaatteista olevan tavanomaisia ja tylsiä, ja olen kelpuuttanut vain harvat ja valitut vaatekappaleet omaan vaatekaappiini. Budjetin ollessa myös aika pieni, en ole voinut tilata jokaista haluamaani mahakolttua esimerkiksi Asokselta, vaikka joitakin melko mieleenpainuviakin malleja on tullut vastaan.
Loppupeleissä olen pärjännyt melko hyvin jo olemassa olleella vaatekaapillani. Moni vaate jota käytin ennen raskautta mahtuu minulle edelleen, vaikka kuukausia on kertynyt jo kuusi täysiaikaisesta yhdeksästä. Alennusmyyntien jo nyt alkaessa koen kuitenkin vaikeuksia hillitä tai vastapainoisesti rohkaista itseäni hankkimaan lisää vaatteita. Raskausmalleja voi turvallisin mielin tilata, mutta kannattaako minun enää hommata lisää vaatteita tuleville kuukausille? Onnekseni olin hankkinut jo edellisvuotena niin ison talvitakin, että siihen mahtuu sujuvasti kaksi ihmistä hyvällä tuurilla loppuun asti. Raskauden jälkeisestä painostani ja koostani minulla ei kuitenkaan ole kovin varmaa tietoa.
Tilastollisesti katsoen tulen todennäköisesti olemaan isompi kuin ennen raskautta. Vatsan palautuminen entiselleen vie luonnollisesti jonkun aikaa, ja se vie tilaa myös raskauden jälkeisten kuukausien vaatteissa. Toisaalta painoni on noussut hämmentävän vähän(noin 5 kiloa tai vähän alle, viikkoja on pien kasassa 28). Olin jo lähtökohtaisesti aina muodokkaamman kokoinen nuori nainen, ja vauva on tuntunut hyödyntävän erityisen tehokkaasti jo olemassaolleita rasvavarastojani. Erään kaverini mukaan kasvoni kapenevat koko ajan (terveellä, ei anorektisella tavalla kuitenkaan). Ja samalla maha kuitenkin kasvaa. Syön enemmän kuin ennen raskautta, mutta aineenvaihduntani tuntuu käyvän ainakin vielä muutaman kerran tehokkaampana kuin normaalisti. Ja vauva on mittauksissa ollut jokaisella kerralla vähän yli suositeltavan koon. Näillä näkymin luonnollisemmalta tuntuisikin, että olisin raskauden jälkeen pienempi kuin ennen sitä.
Jotenkin tämä tuntuu hämmentävältä. Raskaudenhan pitäisi 'pilata keho', lihottaa, venyttää ja tehdä siitä muhkea ja epämuodostunut. Toisaalta olen miettinyt voisiko vähäinen painonnousuni johtua osittain myös lihasteni pienenemisestä. Harrastuksiini ennen raskautta kuului esimerkiksi breakdance, jossa lihakset joutuvat suhteelliseen armottomaan rasitukseen. Kuukausien mennessä eteenpäin tanssiminen ja erityisesti kyseinen tanssimuoto ovat kuitenkin jääneet lähes olemattomiin. Tulossa taitaakin olla suhteellisen tehokas kuntotreeni tulevalle kesälle, jotta pääsen takaisin lähtökuntoon. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin liian huono lihaskunto rajoittamassa omaa, varsinkin tanssillista, tekemistä.
Joillekin on toisaalta käynyt raskauden suhteen niin, että he ovat odotuskuukausien jälkeen yllättäneet itsensä lähempänä nk. ihannepainoaan kuin ennen sitä. Vaikka tapaukset ovat suhteellisen harvinaisia, en olisi kovin yllättynyt jos minulle näin sattuisi käymään. En enää tunne pakonomaista tarvetta laihduttaa ja olla laiha tai pienikokoisempi, haluan vain olla hyvässä kunnossa joka mahdollistaa monipuolisen touhuamisen. Ja sitä olin ennen raskauttakin, puntarin muka-liian-isoista-lukemista huolimatta. Tätä painoani on syynätty jo alle kouluikäisestä lähtien, ja tuntuukin että liika syynääminen oli saanut päähäni läski-lukon, jonka perusteella aloin ajatella olevani lihava ja lihoinkin aikoinaan ylipainoiseksi asti. Jokainen terkkari- ja neuvolakäynti muodostui painajaisenomaiseksi 'katsoppas nyt kuinka lihava olet tältä käyrältä'-tapaamiseksi, joiden myötä lihoin entisestään. En edes syönyt kovin epäterveellisesti.
Nyt neuvolassa jälleen ravatessani olenkin huomannut syynäämisen ja lihomiseni välillä psykologisen yhteyden. Ihmisen mielentila tuntuu vaikuttavan vahvasti tämän kehonkoostumukseen ja itsetuntoon. Painoni vahtiminen ja muistuttelu olemattomista vääristä elämäntavoista alkoi jo ollessani täysin normaalikokoinen lapsi. Olin kuitenkin asteen verran normaalin yläpuolella, johtuen täysin raskasluisista geeneistäni. Jos näkisitte minusta kuvan tuolta ajalta, että uskoisi että olisin ollut lainkaan ylipainoinen. Tämä oli kuitenkin liikaa neuvolatädin mielestä, joka sanoi minun olevan ylipainoinen ja suositteli täysmaidon juomisen lopettamista. Pelästyin, enkä vieläkään juo kuin vettä ruokajuomanani. Kaikki tämä johti koko peruskoulun ja lukioonkin puolelle jatkuneeseen painosta muistutteluun ja terveellisten ruokatapojen tuputtamiseen. Vaikka en erityisen epäterveellisesti edes syönytkään, tunnuin silti lihovan jo pienimmästäkin ylimääräisestä ruuasta.
Rehellisesti voin edelleenkin sanoa, että kukaan ei usko minun todella painavan niin paljoa kuin puntari minulle näyttää. Näytän käytännössä helposti 15 kiloa pienemmältä kuin lukemani on. Neuvolatätimme ei ole onneksi kiinnittänyt painooni oikeastaan lainkaan huomiota, johtuneeko se sitten muuten terveestä olemuksestani ja runsaista liikunnallisista harrastuksistani. Ja koska painoni on kivunnut hyvin hitaasti, ei tarvetta ole ollutkaan muistuttaa asiasta vieläkään. Neuvolatätimme on myös suurinpiirtein samaa ikäluokkaa jota itsekin olen, joten sekin saattaa toki vaikuttaa asiaan. Ehkä koulutus on parantunut liikaan painonkehitykseen keskittyneestä syynäämisestä tärkeämpiin asioihin keskittyvämpään suuntaan.
Liekkö siis myös tosiaan tunnelukon tajuaminen ja kohtaaminen vaikuttanut nykyisen painoni kehittymiseen. Olen joutunut kohtaamaan uudelleen vuosien takaisen traumani ja päästänyt siitä pikkuhiljaa irti. Työssä oleville neuvolatädeille voisikin muistuttaa, että lapselle ei ehkä kannata sanoa tämän olevan liian painava. Se usein johtaa vain itsetunnon huononemiseen ja mahdolliseen syömishäiriöön suuntaan tai toiseen. Painosta voisi puhua vaikka vanhemman kanssa ilman lapsen läsnäoloa tilanteen ja trauman välttämiseksi. Toki jos lapsen paino on todella myös nähtävissä tämän terveyttä vaarantavana tekijänä, voi olla syytä muistuttaa myös lasta terveellisestä syömisestä. Puntari kuitenkaan harvoin kertoo koko totuutta ja liika lukemien tuijottaminen ei tee muuta kuin lisää huonon itsetunnon omaavia nuoria, jotka syövät liikaa tai liian vähän.
Saa nähdä minkä kokoinen sitä ensi kesänä on. Enemmän toivon painon putoamisen sijaan kuitenkin hyvää palautumista, tervettä ja iloista lasta ja kykyä tanssia täysillä ja enenevissä määrin. Nykyisen kokoisella vatsalla kun ei enää näinä kuukausina pahemmin kikkailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti