Ilmat akavat jo viilentyä. Oikeastaan koko kesä on mennyt maalla, eikä tarvetta koneella nököttämiseen ole liiemmin tullut. Isovanhemmat ovat saaneet nauttia lapsenlapsensa kasvun seuraamisesta, kun äiti on saanut huokaista välissä jos toisessakin. Jopa niin paljon, että tänään reilun viiden kuukauden ikäinen pikkumies taisi itkeä ikäväänsä ja piristyi vasta kuultuaan mummun ääntä puhelimen välityksellä.
Ensi viikolla onkin edessä uusi kokeilu, jota voisi koitokseksikin sanoa. Koska poikani on melkoisen tyytyväinen kaveri, olen päättänyt palata opiskelemaan vauva mukanani. Olen ilmoittautunut kaikille samoille kursseille kuin luokkakaverinikin ja alustavasti pyrin myös suorittamaan kaikki samat kurssit kuin muutkin.
Opiskeluun tulee varmasti uusia jänniä puolia pienen ihmisen kulkiessa mukana. Lapsi onneksi nauttii sosiaalisista hetkistä kotona nököttämisen sijaan, joten uskon ja luotan hänen viihtyvän kahdenkymmenen opiskelijan ryhmässäkin. Koska porukka on lisäksi hyvin lapsiystävällistä, en usko imetyshetken tai vaipanvaihdon häiritsevän suuremmin ketään. Voi pikemminkin olla, että joku muukin haluaa tehdä sen puolestani paikoitellen.
Äitinä oleminen on osoittautunut kaikenkaikkiaan ihanimmaksi asiaksi mitä olen elämässäni kokenut. Toki toisinaan pieni kitinäkin käy hermon päälle, mutta tuolloin tiedän nukkuneeni tai syöneeni liian vähän. Elämä olisi pohjattoman tylsää ja itseään toistavaa ilman lasta, tai siltä se ainakin tuntuu nyt. Ja rehellisesti sanottuna olin jo kyllästynyt yksin elämiseen ja olemiseen.
Toki minulla ei edelleenkään ole kotonani toista aikuista. Pyrin kuitenkin pitämään yhteyttä laajaan kaveriverkostooni, jopa niin paljon että aika ei tunnu riittävän esikkoryhmiin tai muihin vastaaviin. Lisäksi kaikki mammakerhot tuntuvat olevan aikaisin päivällä tai aamulla, emmekä tule ehtimään ryhmiin kovinkaan usein.
Lisäksi pelkään tietyllä tapaa näihin kerhoisin menemistä. Usein keskustelessani jo äidiksi tulleiden kanssa, tulee esille äitien välinen vertailu, paheksunta ja suoranainen kilpailuhenki. Omia päätöksiä pyritään pönkittämään paheksumalla muita tai vaihtoehtoisesti toisessa ääripäässä valitetaan siitä, kuinka hankalaa kamalaa ja raskasta äitinä oleminen on. Toki tehtävä sisältää paljon vastuuta, mutta haluan itse keskittyä pääasiallisesti äitiyden positiivisiin puoliin. Olen lisäksi tehnyt paljon valtavirrasta poikkeavia valintoja: käytän vain kestovaippoja, lykkäsin rokotuksia ja jätin suurimman osan antamatta, opiskelen päätoimisesti ja viimeisimpänä aion pyrkiä sormiruokailuun ja luomusoseisiin perinteisten purkkiruokien sijaan. En muutenkaan jaksa isoissa naisryhmissä usein ilmenevää selkäänpuukotusta ja juoruilua, ja valikoin ystäväni hyvin tarkoin. Isoon akkalaumaan tunkeutuminen tuntuu jo ajatuksena niin ahdistavalta, että en tunne kovinkaan suurta hinkua lähteä toisten arvosteltavaksi.
Toki on olemassa paljon ihania äitejä ja naisia, joihin voi luottaa ja joiden kanssa on mukavaa viettää aikaa. Olenkin ilmoittautunut vauvatanssiin, johon suuntaamme tulevana maanantaina pikkumiehen kanssa. Ehkä jonakin päivänä haastan myös ennakkoluuloni menemällä mammakerhoon. Ainakin voin yllättyä positiivisesti, toivonmukaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiysloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiysloma. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 24. elokuuta 2014
lauantai 10. toukokuuta 2014
Epävarmoja äitejä
Ihmettelin jo raskausaikana tuntemieni äitien tapaa olla epävarmoja itsestään äitinä. Tietyllä tavalla toimimisen pelättiin luovan heistä kuvaa huonona äitinä. Toiset taas halusivat olla latelemassa vinkkejä äitiyteen enemmän kuin niitä kaipasikaan, puhuen samalla tekemistään valinnoista ainoana oikeana ratkaisuna. Molemmat suuntaukset tuntuivat hullunkurisilta ja kummallisilta.
Niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin nettikeskusteluissakin nousee tavalla tai toisella esille usein äitien epävarmuus. Toisilla tämä ilmenee voimakkaana tarpeena olla pätemässä ja pahimmillaan syyttämässä muita toimintatapoja täysin vääriksi omiensa rinnalla mitä kamalimmin sanamuodoin. Tämä kärjistyminen ei tuota kuin mielipahaa niin asian ilmaisijalle kuin ilmaisun kohteellekin. Nettipalstat tuntuvatkin olevan oiva keino purkaa omaa turhautumista juuri kuvaamallani tavalla. Toisessa ääripäässä äidit taas syyttävät itseään kaikesta, eivät uskalla lähteä lastensa kanssa ihmisten ilmoille ja häpeävät omaa ja lastensa toimintaa ollen jatkuvasti varpaillaan ja tuntien huonoa omaatuntoa usein täysin syyttä.
Mikä äitejä siis oikein vaivaa? Muiden miellyttäminen ja vertailu toisten lapsiin ja toimintatapoihin on kuin välttämätön pakko äitipiireissä. Usein keskutelunaiheet tuntuvat ajautuvan linjalle, jossa lapsen kehityksen vaiheita tai pieniä käyttäytymismalleja pidetään kummallisina tai huolestuttavina niiden poiketessa muiden linjasta. Tätä ovat tehostamassa ne äidit, jotka ovat pätemässä omien lastensa paremmuutta verrattuna toisiin. Jo valmiiksi epävarmat ja syyllisyyttä tuntevat äidit vajoavat toisten parjatessa entistä alemmas eikä lyttääjäkään varmasti paranna oloaan syyllistämällä toisia äitejä heidän huonoista toimintamalleistaan.
Onko olemassa todella sitä oikeaa mallia toimia? Jokainen äiti pyrkii (toivonmukaisesti) toimimaan lapsensa parhaaksi. Jokainen meistä vain tekee omat valintansa omien tietojensa ja taitojensa perusteella. Toimintatavoissa onkin voimakkaasti hajontaa ja tiettyjen ratkaisujen kohdalla muunlaiset valinnat tuntuvat herättävän jopa suoranaista kuohuntaa toisinajattelijoita kohtaan. Esimerkiksi rokotteiden antaminen, vaippavalinnat ja kuljetusmuodot tuntuvat olevan tällaisia aihepiirejä. Tarve saada kaikki muut toimimaan itse valitsemallaan tavalla kertoo vain äitien epävarmuudesta ja tarpeesta päästä pönkittämään omia mielipiteitään syyllistämällä toisinajattelijoita.
Jokainen äiti on kuitenkin erilainen. Jokainen meistä on kasvatettu eri tavoin ja olemme saaneet erilaisia virikkeitä ja ajatusmalleja jo ennen raskaaksi tulemistamme. Myös henkinen kasvu ja kokemuksen määrä vaihtelee äitien välillä suuresti. Kukaan ei kuitenkaan yleensä ole tietoisesti tuottamassa lapselleen mitään pahaa, päihde- ja muita vastaavia ongelmia lukuunottamatta.
Äitinä olo tuntuukin olevan juuri muiden äitien asettaman paineen takia erityisen raskasta. Harkitsin yksinhuoltajaäitien ryhmään menemistä, mutta ajatus toisiaan ja lapsiaan vertailevasta ja äitiyden rankkuutta valittelevasta naislaumasta oletuksena on alkanut vähentää haluani osallistua ryhmän kokoontumisiin. Toki en voi tietää varmasti, millaisia ihmisiä ryhmässä olisi vastassa. Kuitenkin jo yhden valittelevan ja neuvoja latelevan yksinhuoltajaäidin kuunteleminen tuntuu ajoittain vain huonontavan mielialaani sen paranemisen sijaan.
Koen itse äitiyden ihanimpana asiana, mitä olen elämässäni kokenut. Voin toki katsoa edelleen ruusunpunaisen vauvahuurun läpi koko asiaa, mutta lapseni on ihana ja jokainen hymy tuntuu kirkastavan hetken raskaalta tuntuneen hetken. Poikani tuntuu myös ymmärtävän minua hämmentävän hyvin. Itkemiselläkin on aina syy ja muuten lapsi tuntuu olevan rauhallinen ja rauhoittuvan erityisesti minun pysyessäni rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa.
Jos tilannetta katsoo ulkopuolisin silmin, olen monien sanoin todella vahva. Lapsen isä sairastui masennukseen ja suoraansanottuna hylkäsi meidät raskauden puolivälin tienoilla. Itkuisten synnytyksenjälkeisten sairaalapäivien jälkeen olen kuitenkin kokenut olevani pääasiallisesti onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Ahdistuksen iskiessä puran tuskani puhumalla ja itkemällä, mutta pääasiallisesti oloni on seesteinen ja onnellinen.
Koenkin olevani hyvä äiti juuri sellaisena kuin olen. En ole erityisemmin lukenut lapsenkasvatusoppaita tai hoitovinkkejä joitakin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikki tuntuu menevän luonnostaan eteenpäin ilman kummempia pohdintoja, erityisen hyvin silloin jos vain luotan lapsen ja vaistojeni kertovan miten minun tulee toimia. Kaiken kaikkiaan tunnen olevani varmempi itsestäni kuin koskaan ennen elämäni aikana. En koe painetta miellyttää ketään tai tarvetta pönkittää omaa oloani korostamalla omien valintojeni paremmuutta.
Toki pidän silti omia valintojani hyvinä. Kestovaippailun mainospuheeni voi hetkittäin vaikuttaa omien ajatusteni pönkittämiseltä. Haluan kuitenkin tuoda esille vaippailun helppoutta ja yksinkertaisuutta, moni kun kokee sen olevan raskasta kysyen aina 'oletko vielä jaksanut kestoilla?'. Itselleni pyykkikoneen pyörittäminen kerran päivässä on paljon helpompi vaihtoehto kuin isojen ja kalliiden vaippapakettien raahaaminen lähikaupasta ja haisevan vaippaläjän roskapöntölle kuljettaminen. Pyrin lisäksi hoitamaan lastani luonnonmukaisin menetelmin, räkäiseen nenään olen ehtinyt jo hyödyntämään esimerkiksi höyryhengitystä. Lisäksi homeopaattisista lääkkeistä on ollut suuri apu ennen pissaamista ilmenneeseen huutamiseen.
Mielenkiinnolla seuraan, mitä jokainen päivä tuo tullessaan. Kokonaisuudessaan äitinä olo on kuitenkin ihanaa. Taidankin pikemmittä puheitta siirtyä yösyötön pariin, makuuhuoneesta kun tuntuu kuuluvan ätinää äitiyspakkauslaatikon pohjalta.
Niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin nettikeskusteluissakin nousee tavalla tai toisella esille usein äitien epävarmuus. Toisilla tämä ilmenee voimakkaana tarpeena olla pätemässä ja pahimmillaan syyttämässä muita toimintatapoja täysin vääriksi omiensa rinnalla mitä kamalimmin sanamuodoin. Tämä kärjistyminen ei tuota kuin mielipahaa niin asian ilmaisijalle kuin ilmaisun kohteellekin. Nettipalstat tuntuvatkin olevan oiva keino purkaa omaa turhautumista juuri kuvaamallani tavalla. Toisessa ääripäässä äidit taas syyttävät itseään kaikesta, eivät uskalla lähteä lastensa kanssa ihmisten ilmoille ja häpeävät omaa ja lastensa toimintaa ollen jatkuvasti varpaillaan ja tuntien huonoa omaatuntoa usein täysin syyttä.
Mikä äitejä siis oikein vaivaa? Muiden miellyttäminen ja vertailu toisten lapsiin ja toimintatapoihin on kuin välttämätön pakko äitipiireissä. Usein keskutelunaiheet tuntuvat ajautuvan linjalle, jossa lapsen kehityksen vaiheita tai pieniä käyttäytymismalleja pidetään kummallisina tai huolestuttavina niiden poiketessa muiden linjasta. Tätä ovat tehostamassa ne äidit, jotka ovat pätemässä omien lastensa paremmuutta verrattuna toisiin. Jo valmiiksi epävarmat ja syyllisyyttä tuntevat äidit vajoavat toisten parjatessa entistä alemmas eikä lyttääjäkään varmasti paranna oloaan syyllistämällä toisia äitejä heidän huonoista toimintamalleistaan.
Onko olemassa todella sitä oikeaa mallia toimia? Jokainen äiti pyrkii (toivonmukaisesti) toimimaan lapsensa parhaaksi. Jokainen meistä vain tekee omat valintansa omien tietojensa ja taitojensa perusteella. Toimintatavoissa onkin voimakkaasti hajontaa ja tiettyjen ratkaisujen kohdalla muunlaiset valinnat tuntuvat herättävän jopa suoranaista kuohuntaa toisinajattelijoita kohtaan. Esimerkiksi rokotteiden antaminen, vaippavalinnat ja kuljetusmuodot tuntuvat olevan tällaisia aihepiirejä. Tarve saada kaikki muut toimimaan itse valitsemallaan tavalla kertoo vain äitien epävarmuudesta ja tarpeesta päästä pönkittämään omia mielipiteitään syyllistämällä toisinajattelijoita.
Jokainen äiti on kuitenkin erilainen. Jokainen meistä on kasvatettu eri tavoin ja olemme saaneet erilaisia virikkeitä ja ajatusmalleja jo ennen raskaaksi tulemistamme. Myös henkinen kasvu ja kokemuksen määrä vaihtelee äitien välillä suuresti. Kukaan ei kuitenkaan yleensä ole tietoisesti tuottamassa lapselleen mitään pahaa, päihde- ja muita vastaavia ongelmia lukuunottamatta.
Äitinä olo tuntuukin olevan juuri muiden äitien asettaman paineen takia erityisen raskasta. Harkitsin yksinhuoltajaäitien ryhmään menemistä, mutta ajatus toisiaan ja lapsiaan vertailevasta ja äitiyden rankkuutta valittelevasta naislaumasta oletuksena on alkanut vähentää haluani osallistua ryhmän kokoontumisiin. Toki en voi tietää varmasti, millaisia ihmisiä ryhmässä olisi vastassa. Kuitenkin jo yhden valittelevan ja neuvoja latelevan yksinhuoltajaäidin kuunteleminen tuntuu ajoittain vain huonontavan mielialaani sen paranemisen sijaan.
Koen itse äitiyden ihanimpana asiana, mitä olen elämässäni kokenut. Voin toki katsoa edelleen ruusunpunaisen vauvahuurun läpi koko asiaa, mutta lapseni on ihana ja jokainen hymy tuntuu kirkastavan hetken raskaalta tuntuneen hetken. Poikani tuntuu myös ymmärtävän minua hämmentävän hyvin. Itkemiselläkin on aina syy ja muuten lapsi tuntuu olevan rauhallinen ja rauhoittuvan erityisesti minun pysyessäni rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa.
Jos tilannetta katsoo ulkopuolisin silmin, olen monien sanoin todella vahva. Lapsen isä sairastui masennukseen ja suoraansanottuna hylkäsi meidät raskauden puolivälin tienoilla. Itkuisten synnytyksenjälkeisten sairaalapäivien jälkeen olen kuitenkin kokenut olevani pääasiallisesti onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Ahdistuksen iskiessä puran tuskani puhumalla ja itkemällä, mutta pääasiallisesti oloni on seesteinen ja onnellinen.
Koenkin olevani hyvä äiti juuri sellaisena kuin olen. En ole erityisemmin lukenut lapsenkasvatusoppaita tai hoitovinkkejä joitakin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikki tuntuu menevän luonnostaan eteenpäin ilman kummempia pohdintoja, erityisen hyvin silloin jos vain luotan lapsen ja vaistojeni kertovan miten minun tulee toimia. Kaiken kaikkiaan tunnen olevani varmempi itsestäni kuin koskaan ennen elämäni aikana. En koe painetta miellyttää ketään tai tarvetta pönkittää omaa oloani korostamalla omien valintojeni paremmuutta.
Toki pidän silti omia valintojani hyvinä. Kestovaippailun mainospuheeni voi hetkittäin vaikuttaa omien ajatusteni pönkittämiseltä. Haluan kuitenkin tuoda esille vaippailun helppoutta ja yksinkertaisuutta, moni kun kokee sen olevan raskasta kysyen aina 'oletko vielä jaksanut kestoilla?'. Itselleni pyykkikoneen pyörittäminen kerran päivässä on paljon helpompi vaihtoehto kuin isojen ja kalliiden vaippapakettien raahaaminen lähikaupasta ja haisevan vaippaläjän roskapöntölle kuljettaminen. Pyrin lisäksi hoitamaan lastani luonnonmukaisin menetelmin, räkäiseen nenään olen ehtinyt jo hyödyntämään esimerkiksi höyryhengitystä. Lisäksi homeopaattisista lääkkeistä on ollut suuri apu ennen pissaamista ilmenneeseen huutamiseen.
Mielenkiinnolla seuraan, mitä jokainen päivä tuo tullessaan. Kokonaisuudessaan äitinä olo on kuitenkin ihanaa. Taidankin pikemmittä puheitta siirtyä yösyötön pariin, makuuhuoneesta kun tuntuu kuuluvan ätinää äitiyspakkauslaatikon pohjalta.
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Sairaalalaukku ja kotiutumistamineet
Lasketun ajan ollessa alle viikon päässä on hyvä vielä/jo tarkistella ja tehdä hienosäätöjä mukaan otettaviin tarvikkeisiin ja vaatteisiin. Huvikseni päätin myös ikuistaa kuvamuotoon mukaan lähdössä olevia kamppeita, ainakin joiltakin osin.
| Kotiintuomisvaatteet |
Vauvan kotiintuomisvaatteet ovat odottaneet pakattuna turvakaukalossa jo lähemmäs pari viikkoa. Koska ilma on tähän aikaan vuodesta hyvin vaihteleva, olen varautunut ylä- ja alaosaan parilla kerroksella. Toki lisäksi mukaan on lähdössä toppahaalari, vanutöppöset sekä mätsäävät villapipo ja -lapaset puuvillaisten päälle lämmittämään pieniä raajoja. Sekä muutama kuorivaippa neljän harson ja yhden flanellivaipan kera kotiinlähtöpäivää varten nekin.
Asun voisi ajatella olevan pienoisversio oman vaatekaappini sisällöstä. Farkkuliivipainatuksella varustettu collegehuppari sekä maleeratut kollarihousut ovat harvoja itse ostamistani vauvan vaatteista. Päätin panostaa edes pariin vaatekappaleeseen, jotka sopisivat hyvin lapselleni ja miellyttäisivät silmää pidemmänkin aikaa. Onnekseni sain myös lahjaksi saman hupparin astetta isommassa koossa, joten kyseistä iloa on luvassa ainakin ensimmäiset pari kuukautta. Lisäksi olen valinnut mukaan pääasiallisesti äitiyspakkauksessa mukana tulleita vaatteita, jotka olivat sopivia niin kooltaan, väreiltään kuin käyttötarkoitukseltaan. Kietaisumallisia bodeja ovat hehkuttaneet kaikki, joten päädyin aloittamaan tästä helpoimmasta ja yksinkertaisimmasta vauvanvaatteesta. Myös puuvillapipo on äitiyspakkauksesta, taittoreunalla ja söpöillä pikkuruisilla korvilla se on mielestäni aika vastustamaton. Turkoosit potkuhousut ovat mukana vain siltä varalta, että vauva on äärimmäisen kylmäverinen ja/tai tarvitsee lisäkerroksen kollareiden alle. Äitiyspakkauksen tiikeri-puuvillatumput sopivat mainiosti äitini virkkaamien pikkutennareiden kaveriksi ja tuovat samalla vähän väriä asuun. Ja ovathan vaippakakun mukana tulleet I love mum-sukat melko söpöt ja hyvät lisäkerroksena pikkuruisten tennareiden alle sisäkäytössä. Toki saa nähdä, onko tässä nyt tosiaan pari vaatetta liikaa, mutta toivoisin että vauva ainakin pysyisi tarpeeksi lämpimänä näiden ja ulkovaatekerrosten avulla. Kohdun jälkeen tuulinen kevätviima kun voi varmaan tuntua melko ikävältä jo pienissäkin määrin.
Muiksi välttämättömiksi mukaanotettaviksi olen pakannut trikoisen kantoliinan sekä itselleni vaihtovaatekerraston. Alaosissa olen päätynyt kaiken varalta edelleen äitiysmallisiin legginsseihin tai muuten päälle meneviin kollareihin(jotka ovat muuten melkein samanlaiset kuin nuo vauvan omat), sillä käsittääkseni synnytyksen jälkeinen maha ei ole järkyttävän paljoa pienempi kuin 8. raskauskuukauden aikana. Toki tämä varmaan riippuu mahasta ja äidistäkin. Yläosiksi olen valinnut vaatteita, joita en halua enää viimeisillä viikoillani venyttää muodottomiksi mutta jotka mahtuivat minulle vielä pari viikkoa sitten. Bonuksena toki kestoliivinsuojia sekä uudet kaarituettomat imetysliivit, jotka tilasin jonkin aikaa sitten Asokselta ja jotka vaikuttavat oikein päteviltä.
Kosmetiikkatuotteista olen laatinut listan, sillä tuotteet ovat edelleen käytössä päivittäin ja haluan pitää itseni fressinä myös sairaalassa olemisen ajan. Kerää ne sitten kasaan kuka kerää, tulisi niiden olla helposti löydettävissä ja kerättävissä listan avulla. Lisäksi ihoni on hyvin herkkä eikä enää perusta pahemmin muusta kuin tällä hetkellä käytössäni olevasta luonnonkosmetiikasta, joten jo parin päivän aiheuttama ihon kuivuminen voi olla häiritsevää ja hyvin epämiellyttävää. Aion ottaa mukaan myös pari luomusertifikoitua vauvanhoitotuotetesteriä, jos sellaisille vaikka on tarvetta vaikka tätä uskallankin epäillä. Ja toki manteli- ja kookosöljyä, joiden pitäisi sopia myös vauvan iholle ja auttaa myös ihoani palautumaan paremmin venymisestä. Erillisiä synnytysvaatteita en ole ajatellut ottaa mukaan, sillä tahrin mieluummin sairaalan vaatteita kyseisessä tilanteessa tekemättä kotipakettiin lähtevää pyykkikasaa.
Synnytyseväiden ostaminen on muuten äärimmäisen haastavaa. Doulat suosittelivat ottamaan mukaan jotakin mistä tulisi hyvä mieli ja energisempi olo, mutta liian hyvien herkkujen ostaminen on johtanut vain niiden syömiseen. Tällä hetkellä eväänä odottavatkin vain ananaksen makuinen kookosvesitetra sekä kitkerä Lidlin tummasuklaalevy. Kumpikaan ei liiemmin houkuttele, mutta on voimaannuttavaa evästä. Toki hedelmäkupissa pyörivät hedelmät voidaan napata mukaan samaan eväskassiin, jos en ehdi syödä niitä pois sitä ennen.
Kehoni ja vauvanikin tuntuvat myös valmistelevan minua tulossa olevaan unirytmiin. Tästä johtuen saan nykyään nukuttua vain kuusi tuntia yössä. Tämän ajan toki nukun onnekseni hyvin sikeästi, mutta kyseisen unimäärän jälkeen keho on edelleen raskas ja väsynyt ja kaipaa unta vaikkei se sitä enää saakkaan. Tämä onkin johtanut siihen, että menen mieluummin nukkumaan myöhemmin välttääkseni heräämisen aamukuudelta tai, kuten viime yönä, peräti aamukolmelta pyörimään ja hengailemaan sängynpohjalle. Unen päästä sain kiinni uudelleen vähän ennen aamukymmentä heräten seuraavan kerran alle kaksi tuntia ennen neuvola-aikaa. Outoa unirytmiä ei kuitenkaan säätele vauvan liikekierto, sillä kokemukseni mukaan hän inhoaa liian aikaisia herätyksiä ja oli tänäkin aamuna pääasiallisesti nukkumassa lueskellessani kirjaa sängyn pohjalla. Kaverin liikkeet ovat muutenkin sen verran tanssahtelevia kunnon potkimisen sijasta, että ne eivät ole herättäneet minua kertaakaan. En vain yksinkertaisesti enää syystä tai toisesta saa unta kuuden tunnin unien jälkeen.
Tänään taidankin mennä nukkumaan taas aikaisintaan yhdeltä. Heräisinpä sitten edes järkevään aikaan säätämään kouluhommia, nyt kun niille tosiaan näyttää vielä olevan aikaa. Pimeässä aamuyöllä kun niitä ei saa tehtyä, kuin ei myöskään unenpöpperössä liian aikaisen heräämisen seurauksena.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Valmisteluja viikolla 38
Puhelimen sovellus ilmoittaa laskettuun aikaan olevan enää 2 viikkoa ja viisi päivää. Lapsi on edelleen vesimelonin kokoinen mitä nyt vain kasvanut kuluneen viikon aikana entisestään. Venyttelytuokiot menevät välillä sekaisin ennakoivien supistusten kanssa, enkä osaa aina varmaksi sanoa kummista onkaan kyse. Myös kuukautiskramppeja muistuttavat olotilat taitavat viitata synnytyksen lähenemiseen.
Hämmentävää, miten vähiin aika onkaan mennyt. Vauva myös tuntuu jotenkin jo haluavan enemmän kontaktia ulkomaailmaan ja ilmaisevamman aktiivisemmin itseään mahan läpi. Rytmikäs liikehdintä on herätyskellon soimisen jälkeen usein se seuraava asia, johon kiinnitän huomiota vielä nauttiessani aamuisesta sängyssä makoilemisesta. Muutenkin lapsi harrastaa rytmikästä liikehdintää, niin säestyksen kanssa kuin ilmankin. Varsinkin alavatsan puolella tuntuva käsien liikehdintä tulee yleensä aina tasaisella sykkeellä, eikä kyseessä ole hänen tai minun sydämensykkeeni rytmi. Muuten liikehdintä muistuttaa vahvasti nykytanssijaa ja olenkin heittänyt kasvattavani mahassani pientä Jorma Uotista.
Vauvan kotiintuomisvaatteet olen jo valinnut. Ne on pakattu kassiin turvakaukalon sisälle odottamaan mahdollista h-hetkeä. Oma kassini on puolestaan edelleen pakkaamatta, mutta syynä on pääasiassa se että mukaan tulevat tuotteet ja vaatteet ovat suurimmilta osin edelleen päivittäisessä käytössä. Miten siis pakata jalassa olevia housuja tai joka välissä tarvittavaa kosteusvoidetta laukkuun odottamaan 'jos se vaikka tapahtuisi tänään' kun sellaista tunnetta ei ole vielä kuitenkaan tullut. Olenkin harkinnut tekeväni tarvitsemistani vermeistä listan, jonka avulla kuka tahansa voi pakata laukun puolestani. Lisäapuna olen harkinnut merkitseväni kaikki haluamani tavarat tarralapuilla kassin täyttämisen helpottamiseksi. Saa nähdä miten homma sitten menee käytännössä. Pääasia olisi, että tarvitsemani hygieniatuotteet ja päälle mahtuvat vaatteet tarttuisivat mukaan joidenkin turhien kappaleiden sijasta.
Minun pitäisi myös tehdä selkokirjoitettu ohje hankkimieni homeopaattisen lääkkeiden käytöstä ja annosteluohjeista. Homeopaatin itse käsin kirjoittama ohje kun on hiukan epäselvällä käsialalla raapustettu nivaska ja itse tilanteessa selkeys voi helpottaa tulkitsemista kummasti. Monet myös tuntuvat petaavan vauvan sängyn jo valmiiksi viikkoja ennen synnytystä. Itse olen toki jo silittänyt ja pessyt petivaatteet suurimmilta osin, mutta en koe sängyn petaamista kovin isoksi urakaksi kotiin tulemisen jälkeenkään.
Vaatekaapin järjestelyn olen jättänyt tarkoituksella mammalomalleni. Innostuin kuitenkin eräänä päivänä jaottelemaan bodyt kokoluokittain. Sainkin huomata omaavani pienimpiä kokoja varsin riittävän määrän ja kokoa 68 ja siitä ylöspäin olevan (ainakin vielä) vähemmän suhteessa ensivaatteiden kasoihin. Kiirettä isompien vaatteiden hankkimisella ei kuitenkaan onneksi vielä ole, varsinkaan kun tiedän kyseisen kokoisten vaatteiden olevan saatavilla kierrätettynä sukulaisilta molemmin puolin. Vielä pitäisi kuitenkin tehdä sama kartoitus myös housuille, potkupuvuille, erillisille yläosille ja eri lämpöisille haalareille kuin myös ehkä pipoille ja kaikille muille vauvan kerrastoille ja oheishärpäkkeille. Kaappi vaikuttaa tällä hetkellä täydeltä, mutta uskon ja toivon järjestelyn ja kunnollisten korien hankkimisen tekevän tilaa hyllyille.
Hoitopöydän järjestely (eli käytännössä kahden ikean hyllykön rinnakkain kääntäminen ja hyllyjen järjestely ja puhdistaminen pääsääntöisesti vauvatarkoituksiin) on vielä täysin tekemättä. Pari hyllykön vetolaatikkoa ovat edelleen entisen asuntoni elämän jäljiltä hyllykön toisen pään toimittua tuolloin yöpöytänä. Korupuun ja -rasian olen jo siirtänyt vaatekaapista tyhjentämälleni hyllylle, jonka olen päättänyt olevan mainio laittautumistaso vaatteideni mahtuessa kaapin muille hyllyille mainiosti. Makuuhuoneeseen kun ei mielestäni mahdu erillistä kampauspöytää tai vastaavaa halutessani tilan pysyvän mukavan väljänä ja avarana sivuhyllyköiden muuttuessa vauvanhoitotasoksi ja pinnasängyn myöhemmin viedessä lopun jäljellä olevan tilan. Vaipatkin haluan järjestää erilaisiin koreihin ja pusseihin niiden julkean esilläolemisen sijaan. Toki saa nähdä miten tämä toimii käytännössä. Itse hoitotaso hoitoalustan alle on kaiken lisäksi edelleen hankkimatta, kuten myös vauvan mahdollisesti kaipaamat kosmeettiset hoitotuotteet manteliöljyä lukuunottamatta.
Olen aina ollut niin kutsuttu viimetingassa kaiken tekevä ihminen. Saatankin siis löytää itseni tekemästä näitä asioita vain tunteja ennen synnytyksen alkamista tai synnytyksen jo alettua. Toisaalta liikkeessä pysymisenhän pitäisi nopeuttaa ja helpottaa synnytystä, joten ehkä pieni näpertely ja hienosäätö supistuksien lomassa ei olekaan paha asia. (hehheh)
Ehkä tulevina päivinä voisin pakata myös kantoliinan ja kotiin tuomista varten tarkoitetut kestovaipat valmiiksi erilliseen kassiin. Ja kirjoittaa oman synnytystarvikelistani homeopaattisten ohjeiden oheen. Siinä samalla minun tulisi vielä käydä ompelemassa erästä keskeneräistä kurssityötä yliopistolla, soittaa pianoa, lukea sosiologian kirjoja ja kirjoitella pari erinäistä esseetä ja muuta kurssitehtävää. Niin ja nähdä kavereita ja pyykätä. Rentouttavan kuuloista, eikös vaan? Toki onneksi illat voi aina viettää katsellen sarjoja tai lueskellen laatukirjallisuutta(tällä hetkellä Bridget Jonesia, jota varmaan kohta menen lukemaan ennen simahtamistani). Ja välissä voi syödä pakastinta tyhjäksi.
Hämmentävää, miten vähiin aika onkaan mennyt. Vauva myös tuntuu jotenkin jo haluavan enemmän kontaktia ulkomaailmaan ja ilmaisevamman aktiivisemmin itseään mahan läpi. Rytmikäs liikehdintä on herätyskellon soimisen jälkeen usein se seuraava asia, johon kiinnitän huomiota vielä nauttiessani aamuisesta sängyssä makoilemisesta. Muutenkin lapsi harrastaa rytmikästä liikehdintää, niin säestyksen kanssa kuin ilmankin. Varsinkin alavatsan puolella tuntuva käsien liikehdintä tulee yleensä aina tasaisella sykkeellä, eikä kyseessä ole hänen tai minun sydämensykkeeni rytmi. Muuten liikehdintä muistuttaa vahvasti nykytanssijaa ja olenkin heittänyt kasvattavani mahassani pientä Jorma Uotista.
Vauvan kotiintuomisvaatteet olen jo valinnut. Ne on pakattu kassiin turvakaukalon sisälle odottamaan mahdollista h-hetkeä. Oma kassini on puolestaan edelleen pakkaamatta, mutta syynä on pääasiassa se että mukaan tulevat tuotteet ja vaatteet ovat suurimmilta osin edelleen päivittäisessä käytössä. Miten siis pakata jalassa olevia housuja tai joka välissä tarvittavaa kosteusvoidetta laukkuun odottamaan 'jos se vaikka tapahtuisi tänään' kun sellaista tunnetta ei ole vielä kuitenkaan tullut. Olenkin harkinnut tekeväni tarvitsemistani vermeistä listan, jonka avulla kuka tahansa voi pakata laukun puolestani. Lisäapuna olen harkinnut merkitseväni kaikki haluamani tavarat tarralapuilla kassin täyttämisen helpottamiseksi. Saa nähdä miten homma sitten menee käytännössä. Pääasia olisi, että tarvitsemani hygieniatuotteet ja päälle mahtuvat vaatteet tarttuisivat mukaan joidenkin turhien kappaleiden sijasta.
Minun pitäisi myös tehdä selkokirjoitettu ohje hankkimieni homeopaattisen lääkkeiden käytöstä ja annosteluohjeista. Homeopaatin itse käsin kirjoittama ohje kun on hiukan epäselvällä käsialalla raapustettu nivaska ja itse tilanteessa selkeys voi helpottaa tulkitsemista kummasti. Monet myös tuntuvat petaavan vauvan sängyn jo valmiiksi viikkoja ennen synnytystä. Itse olen toki jo silittänyt ja pessyt petivaatteet suurimmilta osin, mutta en koe sängyn petaamista kovin isoksi urakaksi kotiin tulemisen jälkeenkään.
Vaatekaapin järjestelyn olen jättänyt tarkoituksella mammalomalleni. Innostuin kuitenkin eräänä päivänä jaottelemaan bodyt kokoluokittain. Sainkin huomata omaavani pienimpiä kokoja varsin riittävän määrän ja kokoa 68 ja siitä ylöspäin olevan (ainakin vielä) vähemmän suhteessa ensivaatteiden kasoihin. Kiirettä isompien vaatteiden hankkimisella ei kuitenkaan onneksi vielä ole, varsinkaan kun tiedän kyseisen kokoisten vaatteiden olevan saatavilla kierrätettynä sukulaisilta molemmin puolin. Vielä pitäisi kuitenkin tehdä sama kartoitus myös housuille, potkupuvuille, erillisille yläosille ja eri lämpöisille haalareille kuin myös ehkä pipoille ja kaikille muille vauvan kerrastoille ja oheishärpäkkeille. Kaappi vaikuttaa tällä hetkellä täydeltä, mutta uskon ja toivon järjestelyn ja kunnollisten korien hankkimisen tekevän tilaa hyllyille.
Hoitopöydän järjestely (eli käytännössä kahden ikean hyllykön rinnakkain kääntäminen ja hyllyjen järjestely ja puhdistaminen pääsääntöisesti vauvatarkoituksiin) on vielä täysin tekemättä. Pari hyllykön vetolaatikkoa ovat edelleen entisen asuntoni elämän jäljiltä hyllykön toisen pään toimittua tuolloin yöpöytänä. Korupuun ja -rasian olen jo siirtänyt vaatekaapista tyhjentämälleni hyllylle, jonka olen päättänyt olevan mainio laittautumistaso vaatteideni mahtuessa kaapin muille hyllyille mainiosti. Makuuhuoneeseen kun ei mielestäni mahdu erillistä kampauspöytää tai vastaavaa halutessani tilan pysyvän mukavan väljänä ja avarana sivuhyllyköiden muuttuessa vauvanhoitotasoksi ja pinnasängyn myöhemmin viedessä lopun jäljellä olevan tilan. Vaipatkin haluan järjestää erilaisiin koreihin ja pusseihin niiden julkean esilläolemisen sijaan. Toki saa nähdä miten tämä toimii käytännössä. Itse hoitotaso hoitoalustan alle on kaiken lisäksi edelleen hankkimatta, kuten myös vauvan mahdollisesti kaipaamat kosmeettiset hoitotuotteet manteliöljyä lukuunottamatta.
Olen aina ollut niin kutsuttu viimetingassa kaiken tekevä ihminen. Saatankin siis löytää itseni tekemästä näitä asioita vain tunteja ennen synnytyksen alkamista tai synnytyksen jo alettua. Toisaalta liikkeessä pysymisenhän pitäisi nopeuttaa ja helpottaa synnytystä, joten ehkä pieni näpertely ja hienosäätö supistuksien lomassa ei olekaan paha asia. (hehheh)
Ehkä tulevina päivinä voisin pakata myös kantoliinan ja kotiin tuomista varten tarkoitetut kestovaipat valmiiksi erilliseen kassiin. Ja kirjoittaa oman synnytystarvikelistani homeopaattisten ohjeiden oheen. Siinä samalla minun tulisi vielä käydä ompelemassa erästä keskeneräistä kurssityötä yliopistolla, soittaa pianoa, lukea sosiologian kirjoja ja kirjoitella pari erinäistä esseetä ja muuta kurssitehtävää. Niin ja nähdä kavereita ja pyykätä. Rentouttavan kuuloista, eikös vaan? Toki onneksi illat voi aina viettää katsellen sarjoja tai lueskellen laatukirjallisuutta(tällä hetkellä Bridget Jonesia, jota varmaan kohta menen lukemaan ennen simahtamistani). Ja välissä voi syödä pakastinta tyhjäksi.
torstai 20. helmikuuta 2014
Äitiyslomalle
Äitiyslomani alkoi virallisesti jo reilu viikko sitten. Päätin kuitenkin olla koulussa mahdollisimman pitkään suorittaakseni mahdollisimman suuren osan tämän vuoden opinnoista. Suorittamatta jäikin vain pari hassua kurssia keväältä, olettaen että saan vielä loput kirjalliset osuudet tehtyä ennen lapsen syntymää. Joitakin kursseja voin toki tehdä vielä lapsen saapumisen jälkeenkin, mutta koska voimieni riittämisestä ei ole varmuutta olen päättänyt saada kouluhommat tehtyä loppuun ensiviikon kuluessa.
Pakollisia osallistumisia kursseille ei ole kuitenkaan enää tiedossa, yhtä pianotuntia lukuun ottamatta. Toki olen luvannut palata kouluun huhtikuussa ainakin suorittamaan pianotunnit loppuun saadakseni kyseisen kurssin merkinnän. Vauva on ainakin mahassa ollessaan tuntunut pitävän soittamisesta ja musiikista, joten toivon voivani osallistua tunneille vaikkapa kaveri kantoliinassa.
Aamut tulevat lopun odotusajan venymään mitä todennäköisemmin sängynpohjalla, sillä aikaiset herätykset ovat alkaneet tuntua hyvin raskailta. Moni on kehottanut minua nauttimaan lopusta raskausajasta, ja toki niin aion tehdäkin parhaani mukaan. Aion kuitenkin pyrkiä viettämään aikaa mahdollisimman paljon kavereiden ja opintojen loppuun hoitamisen parissa välttyäkseni turhalta masentelulta lähentyvän synnytyksen nostattaessa tunteita entistä vahvemmin pintaan. Miehekkeestä kun ei edelleenkään ole kuulunut mitään, enkä koe olevani tarpeeksi vahva raahautumaan hänen ovelleen toteamaan sen pysyvän edelleen kiinni viikkojen vähentymisestä huolimatta.
Vaikka en koe edelleenkään olevani yksin tilanteen kanssa, liika ajattelu johtaa isoihin kysymyksiin joihin en tiedä vastausta. Esimerkiksi siihen, tuleeko lapseni isästä todellista lapseni isää? Olen jo luopunut toivosta hänen synnytykseen osallistumisensa suhteen saatika tukemiseeni ennen yhtä elämäni tärkeimmistä hetkistä. Samalla kuitenkin pelko siitä, että hän ei tule osallistumaan myöskään lapsen jo synnyttyä kaivaa mieltäni.
Neuvolasta ehdotettiin käymistä psykologilla tai perheterapeutilla niin halutessani. Koen kuitenkin haluavani elää raskauden rauhassa loppuun ennenkuin alan tonkia mahdollista syntynyttä traumaani. Pidemmän päälle asioiden jatkuessa samalla linjalla esimerkiksi isästä opettamisen pohtiminen voisi olla kuitenkin paikallaan, jos se siltä sillä hetkellä tuntuu. Ja ainakin tällä hetkellä ajatus voisi tuntua hyvältäkin.
Vaikka ajoittaisesta silmien päästä itkemisestä voi syyttää hormoneita, tuntuu että itkisin tässä tilanteessa yhtä paljon niistä huolimatta. Onni on paljon läheisiä ystäviä ja perhe(myös lapsen isän puolelta), mutta silti tilanne ei aina tunnu hyvältä ja helpolta. Miksi tuntuisikaan, jos se ei sitä ole. Ei ole helppoa ajatella, että meidän sijasta vain minusta ja lapsesta tulee perhe, Toki tosiaan onneksi kaikkine isovanhehmpineen ja täteineen ja muine läheisine ihmisineen.
Pakollisia osallistumisia kursseille ei ole kuitenkaan enää tiedossa, yhtä pianotuntia lukuun ottamatta. Toki olen luvannut palata kouluun huhtikuussa ainakin suorittamaan pianotunnit loppuun saadakseni kyseisen kurssin merkinnän. Vauva on ainakin mahassa ollessaan tuntunut pitävän soittamisesta ja musiikista, joten toivon voivani osallistua tunneille vaikkapa kaveri kantoliinassa.
Aamut tulevat lopun odotusajan venymään mitä todennäköisemmin sängynpohjalla, sillä aikaiset herätykset ovat alkaneet tuntua hyvin raskailta. Moni on kehottanut minua nauttimaan lopusta raskausajasta, ja toki niin aion tehdäkin parhaani mukaan. Aion kuitenkin pyrkiä viettämään aikaa mahdollisimman paljon kavereiden ja opintojen loppuun hoitamisen parissa välttyäkseni turhalta masentelulta lähentyvän synnytyksen nostattaessa tunteita entistä vahvemmin pintaan. Miehekkeestä kun ei edelleenkään ole kuulunut mitään, enkä koe olevani tarpeeksi vahva raahautumaan hänen ovelleen toteamaan sen pysyvän edelleen kiinni viikkojen vähentymisestä huolimatta.
Vaikka en koe edelleenkään olevani yksin tilanteen kanssa, liika ajattelu johtaa isoihin kysymyksiin joihin en tiedä vastausta. Esimerkiksi siihen, tuleeko lapseni isästä todellista lapseni isää? Olen jo luopunut toivosta hänen synnytykseen osallistumisensa suhteen saatika tukemiseeni ennen yhtä elämäni tärkeimmistä hetkistä. Samalla kuitenkin pelko siitä, että hän ei tule osallistumaan myöskään lapsen jo synnyttyä kaivaa mieltäni.
Neuvolasta ehdotettiin käymistä psykologilla tai perheterapeutilla niin halutessani. Koen kuitenkin haluavani elää raskauden rauhassa loppuun ennenkuin alan tonkia mahdollista syntynyttä traumaani. Pidemmän päälle asioiden jatkuessa samalla linjalla esimerkiksi isästä opettamisen pohtiminen voisi olla kuitenkin paikallaan, jos se siltä sillä hetkellä tuntuu. Ja ainakin tällä hetkellä ajatus voisi tuntua hyvältäkin.
Vaikka ajoittaisesta silmien päästä itkemisestä voi syyttää hormoneita, tuntuu että itkisin tässä tilanteessa yhtä paljon niistä huolimatta. Onni on paljon läheisiä ystäviä ja perhe(myös lapsen isän puolelta), mutta silti tilanne ei aina tunnu hyvältä ja helpolta. Miksi tuntuisikaan, jos se ei sitä ole. Ei ole helppoa ajatella, että meidän sijasta vain minusta ja lapsesta tulee perhe, Toki tosiaan onneksi kaikkine isovanhehmpineen ja täteineen ja muine läheisine ihmisineen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)