maanantai 10. maaliskuuta 2014

Sairaalalaukku ja kotiutumistamineet

Lasketun ajan ollessa alle viikon päässä on hyvä vielä/jo tarkistella ja tehdä hienosäätöjä mukaan otettaviin tarvikkeisiin ja vaatteisiin. Huvikseni päätin myös ikuistaa kuvamuotoon mukaan lähdössä olevia kamppeita, ainakin joiltakin osin.

Kotiintuomisvaatteet
Vauvan kotiintuomisvaatteet ovat odottaneet pakattuna turvakaukalossa jo lähemmäs pari viikkoa. Koska ilma on tähän aikaan vuodesta hyvin vaihteleva, olen varautunut ylä- ja alaosaan parilla kerroksella. Toki lisäksi mukaan on lähdössä toppahaalari, vanutöppöset sekä mätsäävät villapipo ja -lapaset puuvillaisten päälle lämmittämään pieniä raajoja. Sekä muutama kuorivaippa neljän harson ja yhden flanellivaipan kera kotiinlähtöpäivää varten nekin. 

Asun voisi ajatella olevan pienoisversio oman vaatekaappini sisällöstä. Farkkuliivipainatuksella varustettu collegehuppari sekä maleeratut kollarihousut ovat harvoja itse ostamistani vauvan vaatteista. Päätin panostaa edes pariin vaatekappaleeseen, jotka sopisivat hyvin lapselleni ja miellyttäisivät silmää pidemmänkin aikaa. Onnekseni sain myös lahjaksi saman hupparin astetta isommassa koossa, joten kyseistä iloa on luvassa ainakin ensimmäiset pari kuukautta. Lisäksi olen valinnut mukaan pääasiallisesti äitiyspakkauksessa mukana tulleita vaatteita, jotka olivat sopivia niin kooltaan, väreiltään kuin käyttötarkoitukseltaan. Kietaisumallisia bodeja ovat hehkuttaneet kaikki, joten päädyin aloittamaan tästä helpoimmasta ja yksinkertaisimmasta vauvanvaatteesta. Myös puuvillapipo on äitiyspakkauksesta, taittoreunalla ja söpöillä pikkuruisilla korvilla se on mielestäni aika vastustamaton.  Turkoosit potkuhousut ovat mukana vain siltä varalta, että vauva on äärimmäisen kylmäverinen ja/tai tarvitsee lisäkerroksen kollareiden alle. Äitiyspakkauksen tiikeri-puuvillatumput sopivat mainiosti äitini virkkaamien pikkutennareiden kaveriksi ja tuovat samalla vähän väriä asuun. Ja ovathan vaippakakun mukana tulleet I love mum-sukat melko söpöt ja hyvät lisäkerroksena pikkuruisten tennareiden alle sisäkäytössä. Toki saa nähdä, onko tässä nyt tosiaan pari vaatetta liikaa, mutta toivoisin että vauva ainakin pysyisi tarpeeksi lämpimänä näiden ja ulkovaatekerrosten avulla. Kohdun jälkeen tuulinen kevätviima kun voi varmaan tuntua melko ikävältä jo pienissäkin määrin.

Muiksi välttämättömiksi mukaanotettaviksi olen pakannut trikoisen kantoliinan sekä itselleni vaihtovaatekerraston. Alaosissa olen päätynyt kaiken varalta edelleen äitiysmallisiin legginsseihin tai muuten päälle meneviin kollareihin(jotka ovat muuten melkein samanlaiset kuin nuo vauvan omat), sillä käsittääkseni synnytyksen jälkeinen maha ei ole järkyttävän paljoa pienempi kuin 8. raskauskuukauden aikana. Toki tämä varmaan riippuu mahasta ja äidistäkin. Yläosiksi olen valinnut vaatteita, joita en halua enää viimeisillä viikoillani venyttää muodottomiksi mutta jotka mahtuivat minulle vielä pari viikkoa sitten. Bonuksena toki kestoliivinsuojia sekä uudet kaarituettomat imetysliivit, jotka tilasin jonkin aikaa sitten Asokselta ja jotka vaikuttavat oikein päteviltä. 

Kosmetiikkatuotteista olen laatinut listan, sillä tuotteet ovat edelleen käytössä päivittäin ja haluan pitää itseni fressinä myös sairaalassa olemisen ajan. Kerää ne sitten kasaan kuka kerää, tulisi niiden olla helposti löydettävissä ja kerättävissä listan avulla. Lisäksi ihoni on hyvin herkkä eikä enää perusta pahemmin muusta kuin tällä hetkellä käytössäni olevasta luonnonkosmetiikasta, joten jo parin päivän aiheuttama ihon kuivuminen voi olla häiritsevää ja hyvin epämiellyttävää. Aion ottaa mukaan myös pari luomusertifikoitua vauvanhoitotuotetesteriä, jos sellaisille vaikka on tarvetta vaikka tätä uskallankin epäillä. Ja toki manteli- ja kookosöljyä, joiden pitäisi sopia myös vauvan iholle ja auttaa myös ihoani palautumaan paremmin venymisestä. Erillisiä synnytysvaatteita en ole ajatellut ottaa mukaan, sillä tahrin mieluummin sairaalan vaatteita kyseisessä tilanteessa tekemättä kotipakettiin lähtevää pyykkikasaa. 

Synnytyseväiden ostaminen on muuten äärimmäisen haastavaa. Doulat suosittelivat ottamaan mukaan jotakin mistä tulisi hyvä mieli ja energisempi olo, mutta liian hyvien herkkujen ostaminen on johtanut vain niiden syömiseen. Tällä hetkellä eväänä odottavatkin vain ananaksen makuinen kookosvesitetra sekä kitkerä Lidlin tummasuklaalevy. Kumpikaan ei liiemmin houkuttele, mutta on voimaannuttavaa evästä. Toki hedelmäkupissa pyörivät hedelmät voidaan napata mukaan samaan eväskassiin, jos en ehdi syödä niitä pois sitä ennen. 

Kehoni ja vauvanikin tuntuvat myös valmistelevan minua tulossa olevaan unirytmiin. Tästä johtuen saan nykyään nukuttua vain kuusi tuntia yössä. Tämän ajan toki nukun onnekseni hyvin sikeästi, mutta kyseisen unimäärän jälkeen keho on edelleen raskas ja väsynyt ja kaipaa unta vaikkei se sitä enää saakkaan. Tämä onkin johtanut siihen, että menen mieluummin nukkumaan myöhemmin välttääkseni heräämisen aamukuudelta tai, kuten viime yönä, peräti aamukolmelta pyörimään ja hengailemaan sängynpohjalle. Unen päästä sain kiinni uudelleen vähän ennen aamukymmentä heräten seuraavan kerran alle kaksi tuntia ennen neuvola-aikaa. Outoa unirytmiä ei kuitenkaan säätele vauvan liikekierto, sillä kokemukseni mukaan hän inhoaa liian aikaisia herätyksiä ja oli tänäkin aamuna pääasiallisesti nukkumassa lueskellessani kirjaa sängyn pohjalla. Kaverin liikkeet ovat muutenkin sen verran tanssahtelevia kunnon potkimisen sijasta, että ne eivät ole herättäneet minua kertaakaan. En vain yksinkertaisesti enää syystä tai toisesta saa unta kuuden tunnin unien jälkeen. 

Tänään taidankin mennä nukkumaan taas aikaisintaan yhdeltä. Heräisinpä sitten edes järkevään aikaan säätämään kouluhommia, nyt kun niille tosiaan näyttää vielä olevan aikaa. Pimeässä aamuyöllä kun niitä ei saa tehtyä, kuin ei myöskään unenpöpperössä liian aikaisen heräämisen seurauksena. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti