Pitkän tauon takana on lapsensaamisen ihanuus

Kuten arvata saattaa, reilun kuukauden sisällä ehtii tapahtua paljon. Luonnollisesti tässä tapauksessa se paljon on uuden elämän saattaminen masusta maailmaan ja yöunien vaihtuminen imetystuokioiksi unitauoilla. Ja joka kerta kun äiti on juuri alkanut näpytellä tekstiä imetyksen lomassa, on lapsi päättänyt alkaa ähräämään tai nukahtaa(eikä tämäkään kerta näytä olevan poikkeus).

Sain aikalailla sellaisen synnytyksen kuin halusin. Aluksi pääsin vesiammeeseen ja olo oli kuin kylpyläreissulla. Tuskaisimpien tuntien ajaksi kohdalle osui lisäksi kätilö, joka oli toiselta ammatiltaan vyöhyketerapeutti. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, vaikka tikattavilta repeämiltä ei vältyttykään. Kuuden minuutin ponnistusvaiheella tämä ei sinänsä ole ihme, mutta onneksi väliliha säilyi kuitenkin ehjänä. Tuloksena oli terve poikavauva, johon tämä äiti ihastui heti kuten melkein kaikki kaverin jo tavanneet. 

Äitinä oleminen on tuntunut hämmentävän luonnolliselta. En ole pelännyt lapseni menevän rikki ja imettämisenkään suhteen en antanut periksi, vaikka sairaalan hoitajilla meinasikin olla välillä kohtuuton kiire asian suhteen. Ensimmäisen kakkavaipan jälkeen vaipanvaihtokaan ei tunnu enää missään ja harsontaittelukin onnistuu mainiosti jopa auton takapenkillä. 

Olemme olleet Vaabelin kanssa pääosin maalla tuoreiden isovanhempien hoteissa. Tuore isukki ei ole ottanut edelleenkään yhteyttä, vaikka kuulikin asiasta pari päivää pojan syntymän jälkeen. Tämä on saanut minut epäilemään myös toisia isovanhempia, sillä tämän asteinen sairastuminen juontaa helposti juurensa lapsuuteen. Myös miehekkeen isän outo käytös on saanut minut pitämään turvaväliä, ihan vaan kaiken varalta. Mieluummin varon liikaa kuin kadun, etten luottanut merkkeihin joita oli nähtävissä. 

Vaabelilla ja minulla on onneksi kaikki hyvin. Vaikka yösyötöt väsyttävätkin ja nukahdan usein vauva tissistä roikkuen, on maailmaan pykäämäni uusi elämä ihmeellistä ihmeellisempi otus. Kaveri on perinyt piirteitä paljon minun suvustani, joten silmiin tuijottelu ei johda alituiseen alullepanijan ikävöimiseen vaan ainoastaan pojan ihasteluun. Kolmeviikkoinen kaveri kun tuijottelee jo aktiivisesti silmiinkin ja seurusteleekin jo jossakin määrin. Hän tuntuu myös ymmärtävän paljon hänelle kerrottuja asioita, jo sairaalassa nukkumaanmenokin onnistui äidin selitettyä olevansa väsynyt ja tuijotteluajan olevan päivällä. Toki tieteellisillä tutkimuksilla on todistettu vauvojen ymmärtävän vain äänenpainoja, mutta uskon vakaasti lapseni olevan vanha sielu ja ymmärtävä ihminen jo nyt. Sen verran syvyyttä hänen silmissään on.