Nyt se on takana, ensimmäinen kuukausi esikoisen kanssa. Kuukauteen on mahtunut paljon tunteita, ilon ja surun hetkiä, kärsivällisyyttä ja väsymystä yön pimeinä imetystunteina hetkellisiä turhautumisia unohtamatta.
On hämmentävää kuinka voikin olla yhtäaikaa onnellisempi ja surullisempi kuin koskaan. Onnellinen pojasta, jonka olen juuri saanut synnytettyä maailmaan ja joka on ihaninta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Samalla surullinen pojan isän suhteen tietäen melko varmasti, että tämä olisi enää vain osa menneisyyttä eikä tulisi sen suuremmin osallistumaan elämäämme. Pojan syntymän jälkeen en pariin päivään kyennyt ottamaan häneen yhteyttä, hormonien herkistämänä tilanteessa oli jo muutenkin niin paljon tunteita ja uutta koettavaa. Yrittäessäni lopulta ottaa yhteyttä hänen puhelimensa oli pois päältä, kuten on edelleen. Pyysin hänen ystäväänsä viemään viestiä vastasyntyneestä pojastamme, mutta hänen ilmeensä ei ollut värähtänytkään. Hänen siskonsa käydessään hänen luonaan hänen käytöksensä oli ollut rauhallista eikä hän ollut kummemmin puhunut asiasta. Toki hän oli kertonut keksineensä pojan nimen, kuten onkin. Nimi oli niin osuva ja sopiva, etten halunnut vaihtaa sitä toiseen. Miehen masentuminen ja elämästämme poisluisuminen ei mielestäni tehnyt nimestä väärää tai sopimatonta.
Ensimmäisen viikon aikana sairaalassa itkin paljon, mutta äitini käynnit osastolla helpottivat asiaa päästessäni puhumaan surujani pohjamutia myöten. Myös hän on kokenut suuria menetyksiä elämänsä aikana, joten hän ymmärtää suruni ja tilanteeni paremmin kuin hyvin. Sairaalakäyntimme venähti bilirubiiniarvojen ja sinivalohoitojen takia, joten sekin huolestutti minua aluksi entisestään. Kotiin päästessämme suuntasimme vanhempieni luo maalle, jossa olemmekin viettäneet suurimman osan ajasta. Olen saanut paljon apua ja aikaa vauvan kanssa eikä minun ole tarvinnut huolehtia arjen muista askareista.
Kuten jo sanoin, poikani on ihaninta mitä minulle on tapahtunut. Mietinnän tuloksena tuntuu siltä, että minun oli tarkoitus saada hänet ja sen takia koin niin vahvaa vetoa ihmiseen, jonka kanssa hänet saatoimme alkuun. Tuntuu kuin poika olisi saanut osakseen isänsä viimeiset rakkauden tunteet joita hän vain kykeni vielä viime syksynä kokemaan. Itse olen tuoreena äitinä korviani myöten rakastunut pienokaiseeni, joka nytkin pyöriskelee vierelläni sohvalla ihmetellen olohuoneen ikkunaa. Poika tuntuu ymmärtävän ihmeen paljon ikäisekseen ja reagoivan puheeseen, usein tai oikeastaan aina tilanteeseen sopivalla tavalla. Hän on myös todellinen voimapesä ja hänen päänsäkin pysyy pystyssä täysin hänen omasta toimestaan. Pidän tukea niskalla vain kaiken varalta, sillä väsyneenä pää saattaa notkahtaa helpostikin.
Lopullinen irtipäästäminen ei ole helppoa. Minulle se on ollut ennenkin vaikeimpia kohtaamiani asioita, mutta aion selvitä ja jatkaa elämääni eteenpäin. Tuntuu siltä, että jossakin tuolla on se todellinen elämänkumppanini, joka voi olla mahdollisesti myös isänä pojalle. En aio myöskään olla väkisin hakemassa isyyden tunnustusta, sillä voi olla meille kaikille paljon helpompaa ja parempi asia jos jätän asian sikseen. En koe tarvetta saada poikaa isänsä perilliseksi eikä elatusapukaan tule kummenemaan hänen pienten tulojensa takia. Ja koska hänen osallistumisensa on olematonta, ei nimi papereissa lastenvalvojan tai oikeuden vahvistamalla päätöksellä tule muuttamaan asiaa. Samalla olen täysin se henkilö, joka tekee päätökset pojan asioista. Minun ei tarvitse olla hakemassa hänen hyväksyntäänsä tekemiini päätöksiin tai olla taistelemassa tapaamisoikeuksista.
Toki olen valmis keskustelemaan pojan isän kanssa hänen osallistumisestaan pojan elämään hänen niin halutessaan. Tällä hetkellä se kuitenkin näyttää epätodennäköiseltä, sillä minkäänlaista yhteydenottoa ei ole kuulunut. En toki tiedä vaikka hän päättäisi ilmestyä ovellemme vuosienkin päästä, mutta en aio jäädä odottelemaan ihmettä. Pojan elämä on vasta alussa ja samoin minun uusi elämänvaiheeni ja tulevaisuus on meille molemmille kirkas ja avoin. Siihen uskon ja luotan, kuten myös rakkauteen jota elämämme on täynnä.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Kokemuksen kautta: omat vinkkini synnyttäjälle
Jokaisen naisen synnytys on erilainen. Tästä johtuen jokaiselta synnyttäneeltä naiselta satelee usein vinkkejä suuntaan jos toiseen. Itse koin luomusynnyttämisen, joten kokemukseni poikkesi hyvin voimakkaasti saamistani vinkeistä. Päätin kuitenkin kasata ajatuksia, sillä pelottelu ja lääkkeisiin päätyminen ei ole ainoa vaihtoehto, vaikka monien synnytykset ovatkin menneet enemmän kyseiseen suuntaan.
Valmistaudu synnytykseen henkisesti ja fyysisesti
Se, että synnytykseen ei voi valmistautua, ei mielestäni pidä paikkaansa. Tärkeää on olla valmistunut niin henkisesti kuin fyysisestikin luonnollisen etenemisen edistämiseksi. Liian tiukkoja ehtoja ja rajoja ei kannata asettaa, vaan tulee pikemminkin rentoutua ja olla avoimin mielin ja esittää toiveita pakollisuuksien sijaan. Ajattelu positiivisen kautta edistää myös omaa rentoutumistasi ja vältyt näin helpommin paniikilta ja pelolta, jotka vain pahentavat kipuja. Jos joogaa ja hengitystekniikoita ei ole harjoitellut, voi synnytyksessä olla vaikeuksia löytää oikeaa hengitystapaa. Siksi ainakin hengitystekniikan harjoittelu kannattaa ottaa päivärytmiin, jollei asia ole ennestään tuttu. Kitalaen rentouttaminen hengityksen lomassa auttaa myös kummasti. Alavatsanpohjan lihaksien kunnossa pitäminen voi helpottaa ponnistamista, eikä vadelmanlehtiteen nauttiminenkaan varmasti ole pahaksi. En tiedä mitkä kaikki tekijät vaikuttivat omaan ponnistamiseeni, mutta koin tilanteen helpoksi syystä tai toisesta. Huomasin myös äitiysjoogassa läpikäytyjen jooga-asentojen helpottavan kipua joissakin vaiheissa ja varsinkin , joten kyseisenlaisille tunneille kannattaa mennä jos vain mahdollista. Itse en tehnyt äitiysjoogaa kuin pariin kertaan, mutta koska olin harrastanut joogaa jo ennen raskautta oli asentojen hakeminen ja hengityksen hallitseminen helppoa.
Esitä toiveita ja pidä niistä kiinni
Kuten minulle neuvolastakin jo sanottiin, on kätilö tarpeen tullen vaihdettavissa. Kyseessä on kuitenkin elämäsi tärkein päivä, joten töykeää tai sinun toiveitasi kunnioittamatonta käytöstä ei tarvitse sietää. Itselläni kävi hyvä onni, sillä toiveitani kuunneltiin koko synnytyksen ajan ja niistä myös pidettiin kiinni kätilönkin toimesta. Myös toiveiden esittäminen sairaalaan tullessa (esimerkiksi altaallisen huoneen ja kätilön suuntautumisen suhteen), synnytyksen aikana ja vuorojen vaihtuessa on tärkeää perusteellisen esitietolomakkeen täyttämisen ohella. Toiveeni kertoa perusteellisesti kunkin hoidon ja toimintatavan syy taidettiin huomioida myös vastasyntyneiden osastolla, sillä myös siellä kätilöt kertoivat minulle aina perusteellisesti taulukoin ja tietolapuin tehostettuina miksi jokin asia tehtiin kuten tehtiin.
Ota mukaasi oikea henkilö synnytyskumppaniksesi
Synnytyksen mukaan tulevan henkilön on tärkeää kyetä rauhoittamaan sinut tilanteessa kuin tilanteessa ja pysyä rauhallisena sinun mielesi herpaantumisesta huolimatta. Myös välittämiesi viestien tulkitsemiskyky on ensisijaisen tärkeää ähkiessäsi tuskissasi vajaita lauseita ja äännähdyksiä selkeiden viestien sijaan. Pysyin itse huomattavasti rauhallisempana viestieni mennessä perille, pienikin viivästyminen tai väärin tulkitseminen supistuksen tullessa johti hetkelliseen hermostumiseen. Tästä syystä suosittelenkin doulan pyytämistä mukaan jos epävarmuutta asian suhteen on olemassa, sillä doulan mukana oleminen ei rajoita toisen henkilön mukana olemista tai ole rajattu vain yksin synnyttämään meneville naisille. Omalla kohdallani kaksi käsiparia tuntuivat tietyissä kohdissa jopa välttämättömiltä akupisteiden painamisen ollessa tärkeä osa kivunlievitystäni. Mukana oli doulan lisäksi äitini, joka ei välttämättä olisi yksin kyennyt kaikkeen mihin doula ja hän yhdessä pystyivät. Molemmat olivat kuitenkin tärkeitä tuenantajia ja koko kokemus oli mukavaa jakaa heidän kanssaan.
Älä pelkää kipua
Kivun pelkääminen tekee siitä huomattavasti pahempaa. Toisilta kuullut tarinat eivät välttämättä pidä paikkaansa sinun kohdallasi, olivat omat tuntosi sitten pahempia tai lievempiä kuulemastasi. Pelko ylipäätään voi myös pidentää, pysäyttää tai viivästyttää synnytystä.
Pesäydy ja rentoudu jo ennen synnytystä
Synnytys etenee parhaiten tuntiessasi itsesi turvalliseksi ja tilanteen herraksi. Toki jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kehot reagoivat supistuksiin hyvin eri tavoin. Tärkeää on kuitenkin tuntea luottamusta omaan kehoonsa, vaikka se meinaakin helposti horjua supistusten tuoman tuskan johdosta. Tässäkin tilanteessa mukana olevien henkilöiden tuki ja asenne ovat ensisijaisen tärkeitä. Pesäytyminen ja valmistautuminen ilman stressaantunutta odottamista voi puolestaan edistää synnytyksen käynnistymistä.
Kivulla on syynsä
Kriittisimmässä vaiheessa kätilönäni ollut henkilö ilmaisi asian hyvin. Hän neuvoi minua ajattelemaan jokaista supistusta kaverinani, joka oli sitä parempi mitä kivuliaampi ja pidempi se oli. Vaikka ajatus tuntui tuskien keskellä mielipuoliselta, se kuitenkin jäi kolkuttelemaan mieleen ja auttoi jollakin tasolla supistusten pahentuessa loppua kohden. Hän myös sanoi, että viimeisten supistusten aiheuttama kipu on luonnon keino ohjata synnyttävä nainen avun piiriin. Ajatus tuntuu hyvin loogiselta, sillä kyseisten kipujen kourissa ei halua olla yksin, tai en ainakaan itse kokenut halua eristäytyä.
Ota selvää tarjolla olevista kivunlievityskeinoista ennakkoon
Synnytyksen aikana ei aina ehditä kertoa, mitä sivuvaikutuksia eri kivunlievitysmenetelmillä on. Niistä ei myöskään ainakaan omalla kohdallani kerrottu lainkaan synnytysvalmennuksessa. Internet onkin mainio kanava taustatiedon hankkimiseen, ja myös doula voi kertoa tarkkaakin tietoa eri menetelmien vaikutuksista. Itse kavahdin esimerkiksi epiduraalin mahdollisia sivuvaikutuksia: valmennuksesta saadussa lapussa kun mainittiin ainakin virtsaputken katerointi, sitominen sänkyyn, tipan laittaminen käteen, lapsivesien puhkaisu ja todennäköinen oksitosiinin käyttö supistusten mahdollisen heikkenemisen yhteydessä. Kyseinen puudutus tuntuu olevan se yleisin ja ensimmäinen ehdolla oleva puudute, joten sivuvaikutuksista on hyvä olla tietoinen ja pyytää mahdollisia muita vaihtoehtoja.
Mutta kuten olen jo moneen otteeseen sanonut, jokainen synnytys on erilainen. Tähän voivat vaikuttaa geenit, kehon rakenne ja tähtitieteelliset syyt, joihin ei aina voi vaikuttaa. Rentoutumisesta ja avoimesta mielestä hyötyvät kuitenkin varmasti kaikki meni synnytys tai raskaus miten hyvänsä.
maanantai 7. huhtikuuta 2014
(melkein) Luomusynnytys
Pöytäkeskusteluissa synnytystarinat sisältävät usein ne perinteiset epparin ja epiduraalin ilokaasua unohtamatta. Ammeeseen olisi tehnyt mieli, mutta ei syystä tai toisesta päästetty, puudutteet ja lääkkeet turruttivat mielen tai kätilö oli inhottava ja huonosti ohjaava.
Omalla kohdallani synnytys oli mieletön kokemus. Toivoin pääseväni hyödyntämään kehoni voimavaroja ja luonnonmukaisia kivunlievityskeinoja. Onnekseni näin pääsi käymään ja lapseni sai tulla maailaan ilman kemikaalien aiheuttamia sivuoireita virkeänä pysyneen äidin syliin.
Synnytys alkoi noin puoli kahden aikaan yöllä. Olimme edellisenä päivänä siivonneet kodin äitini kanssa vauvan tulemista varten. Illalla saunoimme ja söimme hyvää ruokaa, oikeastaan kaikki oli lopultakin valmista, kuten laskettua aikaa edeltävänä päivänä kuuluukin olla. Illalla saunan jälkeen olin tuntenut yhden kivuliaamman supistuksen, mutta muuten ennakoivat supistukset olivat olleet hyvin lieviä, samanlaisia kuin jo alkuraskaudessa. Heräsin puoli kahden aikoihin kipuun, jonka tunnistin heti supistukseksi. Nousin istumaan ja annoin tunteen mennä aaltona kehoni läpi samalla rentoutuen ja liikkuen sen mukana. Kissa-jooga-asennon istumisvariaatio tuntui toimivan tässä vaiheessa parhaiten. Toisen supistuksen tultua päätin alkaa seuraamaan kellosta supistusten välejä, sillä ne eivät tuntuneet olevan kovin kaukana toisistaan. Katselin tähtiä kirkkaalta taivaalta, hengittelin ja mietin, nytkö tämä alkaisi. Ainakin kirkas tähtitaivas enteili jossakin määrin hyvää. Puoli tuntia asiaa seurattuani totesin supistuksia tulleen kolme 10-15 minuutin sisällä jo useamman kerran putkeen, joten päätin mennä herättämään äitini.
Olimme nukkuneet vasta noin kaksi tuntia ja äitini nukkui sikeästi. Hilpeänä tönin hänet hereille ja totesin supistuksia tulevan tiiviiseen tahtiin. Äitini sanoi puoliunessa, että ei kai synnytykseni voinut olla käynnistynyt koska olin niin rauhallinenkin. Liikuskelin asunnossa ja menin takaisin futonin reunalle hengittelemään tahdin jatkuessa samana. Myös äitini heräsi ja tarkkailimme tilannetta. Noin tunnin kuluttua soitin doulalleni, joka neuvoi soittamaan sairaalaan. Sairaalasta opastettiin tulemaan paikalle synnytyksen ollessa kestänyt 2-4 tuntia ja oikeastaan käytännössä silloin kun en enää tuntenut selviäväni kotona. Koska tiesin omaavani periksiantamattoman asenteen ja korkean kipukynnyksen, päätimme lähteä sairaalaan kolmen tunnin kuluttua supistusten alkamisesta. Odotellessa ja supistusten lomassa olin saanut pakattua loppuun sairaalakassinkin eväineen kaikkineen. Lähtiessä otin myös ensimmäisen homeopaattisen lääkkeen, Arnican.
Sairaalaan tultuamme minut otettiin rutiininomaisesti käyrille. Meidät vastaanottanut yöhoitaja oli hyvin kummastunut ja epäilevä homeopaattisia lääkkeitä kohtaan, mutta koska niiden käytöstä oli kysytty ennakkoon, ei hän sen kummemmin puuttunut asiaan. Näiden ensimmäisten käyrien ottamisen ajan olin oikeastaan ainoaa kertaa pakosta sidottuna sänkyyn hetkeksi, mutta onneksi supistukset eivät vielä olleet liian pahoja. Kysyin heti mahdollisuutta päästä huoneeseen, jossa olisi mahdollisuus päästä synnytysaltaaseen, sillä koin sen tärkeimmäksi avuksi varsinkin siinä vaiheessa. Myös doulani ehti paikalle käyrien ottamisen aikana. Saapuessamme olin auki jo kolme senttiä ja supistukset jatkuivat samaan tahtiin, joten pääsin synnytyshuoneeseen.
Huone oli suhteellisen iso ja ihan viihtyisäkin. Huoneesta löytyi myös ilokseni amme erillisessä jaetussa tilassa, jonne pääsinkin pian juuri vaihtuneen kätilön tultua paikalle. Hän myös laittoi ensimmäiset vyöhyketerapiamagneetit korviini, selkääni ja jalkoihini. Korviin laitettavat kuulat olivat alle millin kokoisia palloja, kun taas jalkoihin laitettavat littania noin puolen sentin halkaisijaltaan olevia lieriöitä. Amme oli iso, kolmikulmainen ja turkoosi ja tila, jossa amme oli muistutti mielestäni jossakin määrin kylpylää. Seinällä oleviin puolapuihin oli nimittäin ripustettu jopa muovikasviköynnös viihtyisyyden lisäämiseksi. Radiosta kuuluvaksi säädettiin pyynnöstäni Bassoradio, joka oli päällä koko synnytyksen ajan. Viimeisinä tunteina en toki pahemmin kuullut koko radiota kipujen ollessa aivan omassa luokassaan. Lämpimässä vedessä pulikoiminen tuntui ihanalta, eivätkä supistuksetkaan tuntuneet enää niin pahoilta kuin kuivalla maalla. Ihmettelinkin vitsillä ääneen, miten joidenkin mielestä synnytys voi olla muka kamalaa, omani kun alkoi tuntua siinä vaiheessa kylpyläreissulta.
Ammeessa sain olla kaksi tuntia putkeen. Vauvan sydänääniä kuunneltiin puolen tunnin välein pienellä dobblerilla, eikä minun tarvinnut nousta pois altaasta. Supistusten tullessa liikuin altaassa ja hengitin syvään samalla rentouttaen kehoani ja päästäen supistuksen kehoni läpi. Tietyssä määrin supistukset tuntuivat tässä vaiheessa ja vedessä ollessa vain hyviltä, sillä kipu ei ollut kummoinen ja supistukset jatkuivat luonnollisesti voimistuen asteittain. Ajan kuluessa vain kipua helpottava asento muuttui synnytyksen edistyessä. Toki vessakäynneillä kipu tuntui voimakkaammin, mutta onneksi liikkuminen ja kävely auttoi kipuun. Ammeessa olemisen loppupuolella taisin myös laskea alleni altaaseen oksentaessani samalla. Olo ei kuitenkaan muuten ollut pahoinvoiva, vaan kyseessä oli vain hetkellinen aalto, joka helpottui tyhjentymisen myötä. Myös suoleni tyhjeni muistaakseni näiden tuntien aikana luonnollisesti, vaikka en ollut pyytänyt suolentyhjentämista erikseen.
Ensimmäisen kahden tunnin puljailun jälkeen minun piti nousta ammeesta käyrien mittaamisen ajaksi. Laitteiston anturit eivät meinanneet saada tunnistettua supistusten aikaisia sikiön sydänääniä, joten käyriä jouduttiin ottamaan kohtuuttoman kauan enkä sinä aikana päässyt ammeeseen. Kätilöiden asenne oli kuitenkin onneksi se, että sain liikkua miten halusin ja laitteiden toimimattomuus oli heidän ongelmansa eikä edellyttänyt minun sitomistani sänkyyn. Välillä istuin kiikkutuolissa ja välillä taas kävelin pientä ympyrää ja välillä seisoin tehden lantiollani kahdeksikkoa. Tämä tuntui lievittävän kipuja parhaiten yhdistettynä selän magneettikohtien painamiseen. Supistusten aikana doula painoi selän puolelta akupisteistä kätilöopiskelijan kohdistaessa mittaavaa anturia sikiön oleskelukohtaan sydänäänten rekisteröimisen edistämiseksi. Minua kehotettiin myös syömään jotakin jotta jaksaisin synnytyksen loppuun saakka. Ainoa kurkusta alas menevä asia taisi kuitenkin olla mehukeitto, mikään oikea pureskeltava ruoka ei tuntunut painuvan alas. Lopulta riittävien käyrien saamisen jälkeen palasin vielä altaaseen.
Altaassa oleminen ei enää jonkun ajan päästä tuntunut helpottavan kipua, joten päätin nousta vedestä pois. Kuljeskelin ympäriinsä, istuin kiikkutuolissa, akupisteitäni paineltiin magneettien kohdalta ja välillä myös lepäsin supistusten välillä sängyssä. Toki välit olivat edelleen lyhyet, joten mitään nokosia en ehtinyt missään välissä ottamaan. Myös kätilö vaihtui jälleen edeltävän lähdettyä ennen vuoron loppua koulutukseen, mutta asenne minua ja toiveitani kohtaan oli uudellakin kätilöllä hyvä eikä lääkinnällisiä puudutteita tyrkytetty. Supistukset pahenivat pikkuhiljaa ja kyselin jo seuraavan astene puudutteidenkin perään, jos minusta sattuisi siltä alkaa tuntumaan. Kätilöopiskelijan ainoat tarjolla olevat olivat kuitenkin spinaali ja epiduraali, joten päätin jatkaa hengittelyä ja kestää viimeiseen saakka akupainannan avulla. Otin myös jälleen Arnicaa, sillä olin saanut ohjeet ottaa lääkettä kipujen yltyessä pariin otteeseen myös synnytyksen aikana.
Kätilöiden vuorot jaettiin parin tunnin kuluttua uudestaan. Kivut olivat tähän mennessä jo melko sietämättömät, eivätkä akupainannatkaan tuntuneet toimivan tarpeeksi. Paikalle saapui onnekseni vyöhyketerapeutti-kätilö, joka oli ainoa laatuaan koko sairaalassa. Hän repi aiemmin ilmeisesti väärin asetetut magneetit irti korvistani ja jaloistani ja sai minut rentoutumaan painamalla hartian ja päälaen pistettäni supistuksen aikana. Myös korviin uudelleen oikeille kohdille laitetut magneettikuulat rentouttivat minut täysin ja oloni parani huomattavasti. Kätilö totesikin vyöhyketerapian olevan epiduraalia parempi vaihtoehto, joten tunsin olevani juuri oikeissa käsissä. Tuossa vaiheessa olin auki kuutisen senttiä. Magneettikuulia lisättiin myös lantioni etupuolelle ja jossakin vaiheessa myös häpyluuni kohdalle. Kätilö ohjeisti äitiäni ja doulaani kipujeni lievitykseen akupainannan avulla, joten he molemmat pystyivät auttamaan minua synnytyksen edistyessä. Toinen heistä painoi nilkoista tai polvista toisen painaessa päälaesta ja hartiasta.
Kivut yltyivät koko ajan. Viimeiset tunnit tuntuivatkin pitkiltä, vaikka käytännössä aikaa meni tässä vaiheessa vähiten. Otin käyttöön ilokaasun, joka auttoi jonkun aikaa. Nilkan akupisteitä painettiin lisäksi samanaikaisesti kiikkuessani kiikkutuolissa imiessäni ilokaasua. Ilokaasu ei enää auttanut mielestäni jossakin vaiheessa tarpeeksi, joten jätin senkin pois ja siirryin kyljelleni sänkyyn. Oksensin ja laskin alleni yhtäaikaa jälleen, mutta kätilö kertoi sen kertovan vain synnytyksen edistymisestä ja olevan hyvä merkki. Mahalaukkuni taisikin puhdistua melko perusteellisesti synnytyksen aikana.
Lapsivesi meni spontaanisti sisätutkimuksen jälkeen noin kolme tuntia ennen ponnistusvaihetta. Koska lapsivesi oli vihertävää, laitettiin vauvan päähän pinni sydänäänten seuraamista varten. Myös supistusanturi laitettiin vatsani ympärille. Akupainanta helpotti kipujani, mutta en enää pahemmin jaksanut liikkua sängystä. Laskin alleni pariin otteeseen, yleensä oksentaessani samaan aikaan. Sängyssä makasin kyljelläni, sillä selällään oleminen tuntui sietämättömältä. Koska kivut tuntuivat sietämättömiltä ja mietin jo mihin olinkaan lähtenyt, aloin tiedustella myös lisäpuudutteiden perään. Kätilöopiskelija puhui jälleen epiduraalista, vaikka olikin jo vaihtunut toiseen opiskelijaan. Itse kätilö kuitenkin ehdotti minulle kohdunkaulan puudutetta, koska olin aiemmin ilmaissut haluni aloittaa lievemmistä puudutteista tarpeen niin vaatiessa. Kätilö siis piti kiinni toiveistani puolestani, vaikka itse olin jo hyvinkin tuskissani.
Osastolla oli ilmeisesti ruuhkaa, joten puudutteen antavaa lääkäriä odotettiin pieni ikuisuus. Käytännössä aikaa meni ilmeisesti noin puolisen tuntia, mutta mielestäni aika tuntui useammalta tunnilta kipujen ollessa niin pahoja. Kätilö sanoikin viimeisten supistusten olevan pahimpia mahdollisesti siksi, että ihminen luonnon ohjaamana hakeutuisi lajitoveriensa seuraan saamaan apua kyseisessä vaiheessa. Hartian ja jalkojen akupisteitä painettiin jopa mustelmien muodostumiseen asti kipujeni lievittämiseksi. Supistukset muuttuivat myös siinä määrin, että aiemmin neuvottu kitalaen rentouttaminen ei enää auttanut vaan tunsin tarvetta jännittää kehoni supistuksen helpottamiseksi. Suurempaa työntämisen tai äkistämisen tarvetta en suoranaisesti tuntenut. Lääkärin lopulta saavuttua hän totesi minun olevan yhdeksän senttiä auki ja hän laittoi puudutetta vain vielä hiukan edessä oleviin reunoihin, ikään kuin näennäiseksi avuksi. Vaikutusta en suuremmin huomannut, sillä sain pian luvan alkaa ponnistelemaan varovasti lasta alaspäin.
Ponnistaminen helpotti oloa ja tuntui suorastaan euforiselta kipeää kipeämpien supistusten jälkeen. Välillä tunsinkin ponnistavani liiankin tehokkaasti. Kätilöni ei pahemmin ehtinyt pois huoneesta, sillä ponnistusten myötä lapsi laskeutui nopeasti ja oli pian jo niin alhaalla että ilmeisesti pääkin alkoi näkyä. Kätilö ohjasikin minua vain ikään kuin puhaltelemaan kynttilöitä yhdessä vaiheessa ponnistusvaihetta ponnistamisen sijaan, jotta paikkani saivat venyä rauhassa ja jokin tietty osa vauvasta tulla maailmaan omalla painollaan supistuksen voimalla. Hän myös neuvoi doulalle vielä yhden pisteen lonkkaluuni seudulta, jota muljutettiin supistuksen aikana. Tämä helpotti oloani huomattavasti. Kätilö ehdotti asennon hakemista ja etsimistä ponnistusvaiheen alussa kuten olin alunperin toivonut, mutta ilmoitin pysyväni kyljelläni sängyssä, koska ponnistaminen kyseisessä asennossa tuntui hyvältä enkä halunnut liikkua mihinkään. Hän sanoi sen käyvän hyvin ja neuvoi minua koukistamaan molempia polviani lähemmäs rintakehääni asennon parantamiseksi.
Kokonaisuudessaan ponnistusvaihe kesti kuusi minuuttia. Kätilö ohjasi minua hyvin ja antoi minun itse tehdä työn kokonaisuudessaan. Lapsi vain otettiin vastaan ja lapsivesi imettiin hänen hengitysteistään heti pään tultua ulos. Syntymisen jälkeen enimmät veret pyyhittiin ja sain pojan ihokontaktiin paljasta rintakehääni vasten. Virallinen syntymäaika oli puoli kuuden aikaan illalla, joten kokonaisuudessaan synnytys kesti yli 15 tuntia. Välilihani säilyi ehjänä, mutta kohdunpohjaan tuli toisen asteen repeämä ja emättimen etupuolelle kaksi eriasteista pienempää tikattavaa repeämää. Alapäässäni olikin tikattavaa niin lääkärille, kätilölle kuin kätilöopiskelijallekin repeämien ollessa eriasteisia. Ruuhkan takia lääkäriä odotettiin kaksi tuntia, jonka sain oleskella rauhassa katsellen poikaani tutustuen samalla toisiimme. Myös lapsen sormet ja varpaat laskettiin yhdessä kätilön kanssa ja jälkeiset esiteltiin minulle huolellisesti. Äitini räpsi kuvia ja sai leikata myös lapsen napanuoran. Aika tuntui muutenkin menevän nopeasti. Pidin pojan sylissäni myös tikkaamisen ajan, sillä tunsin hänen olevan hyvä huomion keskittämispiste epämiellyttävän pistelyn lomassa. Koska ponnistus oli nopeaa ja helppoa, totesin myös että 'Eihän tässä hommassa tullut edes hiki', hiukseni kun olivat edelleen puhtaat edellisillan saunan jäljiltä. Tämä tuntui naurattavan kaikkia, myös niitä joille olen kertonut synnytyksestä jälkikäteen. Noustessani seisomaan suihkussa käymistä varten päässäni meinasi pyöriä, mutta ottaen huomioon ruuansulatuselimistöni perusteellisen tyhjenemisen ja avautumisvaiheen keston se ei ollut suurikaan ihme.
Synnytys oli kokonaisuudessaan mahtava kokemus. Minulla kävi melkoinen tuuri oikeanlaisen kätilön osuessa kohdalle kriittisimpään vaiheeseen, mutta pidinkin huolen toiveistani muistuttaen kätilön vuoronvaihdon kohdalla toiveistani aktiivisesti. Ensimmäisen vaihdon jälkeen toiveeni tunnuttiinkin ottavan automaattisesti huomioon seuraavaa kätilöä valitessa ja myös esitietolomakkeeni otettiin huomioon jatkuvasti. Koska kätilö oli luonnonmukaiseen synnytykseen erikoistunut henkilö, tuntui hänkin olevan mielissään synnytyksen kulkuun. Uutta opittavaa tuntui riittävän myös kätilöopiskelijalle, sillä moni hänen aikaisemmin oppimansa tuntui ajoittain jopa kauhistuttavan itse kätilöä. Kokemus taisikin olla hieno niin minulle kuin muillekin mukana olleille. Koska synnytykseen ei puututtu lääkkeellisesti ja se eteni hitaudestaan huolimatta, annettiin sen kokonaisuudessa edetä omalla painollaan. Minulle ei myöskaan asennettu tippaa tai muutakaan katetria, ainoa oksitosiini pistettiin reiteeni synnytyksen ollessa jo ohi.
Koska lääkkeellisiä keinoja käytettiin hyvin vähän, voisi synnytystäni sanoa luomusynnytykseksi. Kokemuksesta kuuleminen on hämmentänyt monia, se kun on jotain aivan muuta mitä synnytykset yleensä nykyaikana ovat. Synnytys ei sisältänyt myöskään varoiteltua pitkäveteistä odottamista, supistusten vastaanottamisessa kun riitti töitä koko synnytyksen ajaksi. Kokemukseni perusteella en voi muuta kuin suositella pyytämään luonnonmukaisia keinoja synnytyksessä ja pitämään kiinni toiveistaan, huonon kätilönkin osuessa kohdalle hänkin kun on tarpeen vaatiessa vaihdettavissa toiseen. Omat toiveeni huomioitiin niin hyvin, että tälle ei onneksi ollut tarvetta. Toki sairaaloissakin on varmasti eroja, mutta tällaisten keinojen pyytämisen lisääntyessä kysyntään varmasti vastataan enenevissä määrin.
Omalla kohdallani synnytys oli mieletön kokemus. Toivoin pääseväni hyödyntämään kehoni voimavaroja ja luonnonmukaisia kivunlievityskeinoja. Onnekseni näin pääsi käymään ja lapseni sai tulla maailaan ilman kemikaalien aiheuttamia sivuoireita virkeänä pysyneen äidin syliin.
Synnytys alkoi noin puoli kahden aikaan yöllä. Olimme edellisenä päivänä siivonneet kodin äitini kanssa vauvan tulemista varten. Illalla saunoimme ja söimme hyvää ruokaa, oikeastaan kaikki oli lopultakin valmista, kuten laskettua aikaa edeltävänä päivänä kuuluukin olla. Illalla saunan jälkeen olin tuntenut yhden kivuliaamman supistuksen, mutta muuten ennakoivat supistukset olivat olleet hyvin lieviä, samanlaisia kuin jo alkuraskaudessa. Heräsin puoli kahden aikoihin kipuun, jonka tunnistin heti supistukseksi. Nousin istumaan ja annoin tunteen mennä aaltona kehoni läpi samalla rentoutuen ja liikkuen sen mukana. Kissa-jooga-asennon istumisvariaatio tuntui toimivan tässä vaiheessa parhaiten. Toisen supistuksen tultua päätin alkaa seuraamaan kellosta supistusten välejä, sillä ne eivät tuntuneet olevan kovin kaukana toisistaan. Katselin tähtiä kirkkaalta taivaalta, hengittelin ja mietin, nytkö tämä alkaisi. Ainakin kirkas tähtitaivas enteili jossakin määrin hyvää. Puoli tuntia asiaa seurattuani totesin supistuksia tulleen kolme 10-15 minuutin sisällä jo useamman kerran putkeen, joten päätin mennä herättämään äitini.
Olimme nukkuneet vasta noin kaksi tuntia ja äitini nukkui sikeästi. Hilpeänä tönin hänet hereille ja totesin supistuksia tulevan tiiviiseen tahtiin. Äitini sanoi puoliunessa, että ei kai synnytykseni voinut olla käynnistynyt koska olin niin rauhallinenkin. Liikuskelin asunnossa ja menin takaisin futonin reunalle hengittelemään tahdin jatkuessa samana. Myös äitini heräsi ja tarkkailimme tilannetta. Noin tunnin kuluttua soitin doulalleni, joka neuvoi soittamaan sairaalaan. Sairaalasta opastettiin tulemaan paikalle synnytyksen ollessa kestänyt 2-4 tuntia ja oikeastaan käytännössä silloin kun en enää tuntenut selviäväni kotona. Koska tiesin omaavani periksiantamattoman asenteen ja korkean kipukynnyksen, päätimme lähteä sairaalaan kolmen tunnin kuluttua supistusten alkamisesta. Odotellessa ja supistusten lomassa olin saanut pakattua loppuun sairaalakassinkin eväineen kaikkineen. Lähtiessä otin myös ensimmäisen homeopaattisen lääkkeen, Arnican.
Sairaalaan tultuamme minut otettiin rutiininomaisesti käyrille. Meidät vastaanottanut yöhoitaja oli hyvin kummastunut ja epäilevä homeopaattisia lääkkeitä kohtaan, mutta koska niiden käytöstä oli kysytty ennakkoon, ei hän sen kummemmin puuttunut asiaan. Näiden ensimmäisten käyrien ottamisen ajan olin oikeastaan ainoaa kertaa pakosta sidottuna sänkyyn hetkeksi, mutta onneksi supistukset eivät vielä olleet liian pahoja. Kysyin heti mahdollisuutta päästä huoneeseen, jossa olisi mahdollisuus päästä synnytysaltaaseen, sillä koin sen tärkeimmäksi avuksi varsinkin siinä vaiheessa. Myös doulani ehti paikalle käyrien ottamisen aikana. Saapuessamme olin auki jo kolme senttiä ja supistukset jatkuivat samaan tahtiin, joten pääsin synnytyshuoneeseen.
Huone oli suhteellisen iso ja ihan viihtyisäkin. Huoneesta löytyi myös ilokseni amme erillisessä jaetussa tilassa, jonne pääsinkin pian juuri vaihtuneen kätilön tultua paikalle. Hän myös laittoi ensimmäiset vyöhyketerapiamagneetit korviini, selkääni ja jalkoihini. Korviin laitettavat kuulat olivat alle millin kokoisia palloja, kun taas jalkoihin laitettavat littania noin puolen sentin halkaisijaltaan olevia lieriöitä. Amme oli iso, kolmikulmainen ja turkoosi ja tila, jossa amme oli muistutti mielestäni jossakin määrin kylpylää. Seinällä oleviin puolapuihin oli nimittäin ripustettu jopa muovikasviköynnös viihtyisyyden lisäämiseksi. Radiosta kuuluvaksi säädettiin pyynnöstäni Bassoradio, joka oli päällä koko synnytyksen ajan. Viimeisinä tunteina en toki pahemmin kuullut koko radiota kipujen ollessa aivan omassa luokassaan. Lämpimässä vedessä pulikoiminen tuntui ihanalta, eivätkä supistuksetkaan tuntuneet enää niin pahoilta kuin kuivalla maalla. Ihmettelinkin vitsillä ääneen, miten joidenkin mielestä synnytys voi olla muka kamalaa, omani kun alkoi tuntua siinä vaiheessa kylpyläreissulta.
Ammeessa sain olla kaksi tuntia putkeen. Vauvan sydänääniä kuunneltiin puolen tunnin välein pienellä dobblerilla, eikä minun tarvinnut nousta pois altaasta. Supistusten tullessa liikuin altaassa ja hengitin syvään samalla rentouttaen kehoani ja päästäen supistuksen kehoni läpi. Tietyssä määrin supistukset tuntuivat tässä vaiheessa ja vedessä ollessa vain hyviltä, sillä kipu ei ollut kummoinen ja supistukset jatkuivat luonnollisesti voimistuen asteittain. Ajan kuluessa vain kipua helpottava asento muuttui synnytyksen edistyessä. Toki vessakäynneillä kipu tuntui voimakkaammin, mutta onneksi liikkuminen ja kävely auttoi kipuun. Ammeessa olemisen loppupuolella taisin myös laskea alleni altaaseen oksentaessani samalla. Olo ei kuitenkaan muuten ollut pahoinvoiva, vaan kyseessä oli vain hetkellinen aalto, joka helpottui tyhjentymisen myötä. Myös suoleni tyhjeni muistaakseni näiden tuntien aikana luonnollisesti, vaikka en ollut pyytänyt suolentyhjentämista erikseen.
Ensimmäisen kahden tunnin puljailun jälkeen minun piti nousta ammeesta käyrien mittaamisen ajaksi. Laitteiston anturit eivät meinanneet saada tunnistettua supistusten aikaisia sikiön sydänääniä, joten käyriä jouduttiin ottamaan kohtuuttoman kauan enkä sinä aikana päässyt ammeeseen. Kätilöiden asenne oli kuitenkin onneksi se, että sain liikkua miten halusin ja laitteiden toimimattomuus oli heidän ongelmansa eikä edellyttänyt minun sitomistani sänkyyn. Välillä istuin kiikkutuolissa ja välillä taas kävelin pientä ympyrää ja välillä seisoin tehden lantiollani kahdeksikkoa. Tämä tuntui lievittävän kipuja parhaiten yhdistettynä selän magneettikohtien painamiseen. Supistusten aikana doula painoi selän puolelta akupisteistä kätilöopiskelijan kohdistaessa mittaavaa anturia sikiön oleskelukohtaan sydänäänten rekisteröimisen edistämiseksi. Minua kehotettiin myös syömään jotakin jotta jaksaisin synnytyksen loppuun saakka. Ainoa kurkusta alas menevä asia taisi kuitenkin olla mehukeitto, mikään oikea pureskeltava ruoka ei tuntunut painuvan alas. Lopulta riittävien käyrien saamisen jälkeen palasin vielä altaaseen.
Altaassa oleminen ei enää jonkun ajan päästä tuntunut helpottavan kipua, joten päätin nousta vedestä pois. Kuljeskelin ympäriinsä, istuin kiikkutuolissa, akupisteitäni paineltiin magneettien kohdalta ja välillä myös lepäsin supistusten välillä sängyssä. Toki välit olivat edelleen lyhyet, joten mitään nokosia en ehtinyt missään välissä ottamaan. Myös kätilö vaihtui jälleen edeltävän lähdettyä ennen vuoron loppua koulutukseen, mutta asenne minua ja toiveitani kohtaan oli uudellakin kätilöllä hyvä eikä lääkinnällisiä puudutteita tyrkytetty. Supistukset pahenivat pikkuhiljaa ja kyselin jo seuraavan astene puudutteidenkin perään, jos minusta sattuisi siltä alkaa tuntumaan. Kätilöopiskelijan ainoat tarjolla olevat olivat kuitenkin spinaali ja epiduraali, joten päätin jatkaa hengittelyä ja kestää viimeiseen saakka akupainannan avulla. Otin myös jälleen Arnicaa, sillä olin saanut ohjeet ottaa lääkettä kipujen yltyessä pariin otteeseen myös synnytyksen aikana.
Kätilöiden vuorot jaettiin parin tunnin kuluttua uudestaan. Kivut olivat tähän mennessä jo melko sietämättömät, eivätkä akupainannatkaan tuntuneet toimivan tarpeeksi. Paikalle saapui onnekseni vyöhyketerapeutti-kätilö, joka oli ainoa laatuaan koko sairaalassa. Hän repi aiemmin ilmeisesti väärin asetetut magneetit irti korvistani ja jaloistani ja sai minut rentoutumaan painamalla hartian ja päälaen pistettäni supistuksen aikana. Myös korviin uudelleen oikeille kohdille laitetut magneettikuulat rentouttivat minut täysin ja oloni parani huomattavasti. Kätilö totesikin vyöhyketerapian olevan epiduraalia parempi vaihtoehto, joten tunsin olevani juuri oikeissa käsissä. Tuossa vaiheessa olin auki kuutisen senttiä. Magneettikuulia lisättiin myös lantioni etupuolelle ja jossakin vaiheessa myös häpyluuni kohdalle. Kätilö ohjeisti äitiäni ja doulaani kipujeni lievitykseen akupainannan avulla, joten he molemmat pystyivät auttamaan minua synnytyksen edistyessä. Toinen heistä painoi nilkoista tai polvista toisen painaessa päälaesta ja hartiasta.
Kivut yltyivät koko ajan. Viimeiset tunnit tuntuivatkin pitkiltä, vaikka käytännössä aikaa meni tässä vaiheessa vähiten. Otin käyttöön ilokaasun, joka auttoi jonkun aikaa. Nilkan akupisteitä painettiin lisäksi samanaikaisesti kiikkuessani kiikkutuolissa imiessäni ilokaasua. Ilokaasu ei enää auttanut mielestäni jossakin vaiheessa tarpeeksi, joten jätin senkin pois ja siirryin kyljelleni sänkyyn. Oksensin ja laskin alleni yhtäaikaa jälleen, mutta kätilö kertoi sen kertovan vain synnytyksen edistymisestä ja olevan hyvä merkki. Mahalaukkuni taisikin puhdistua melko perusteellisesti synnytyksen aikana.
Lapsivesi meni spontaanisti sisätutkimuksen jälkeen noin kolme tuntia ennen ponnistusvaihetta. Koska lapsivesi oli vihertävää, laitettiin vauvan päähän pinni sydänäänten seuraamista varten. Myös supistusanturi laitettiin vatsani ympärille. Akupainanta helpotti kipujani, mutta en enää pahemmin jaksanut liikkua sängystä. Laskin alleni pariin otteeseen, yleensä oksentaessani samaan aikaan. Sängyssä makasin kyljelläni, sillä selällään oleminen tuntui sietämättömältä. Koska kivut tuntuivat sietämättömiltä ja mietin jo mihin olinkaan lähtenyt, aloin tiedustella myös lisäpuudutteiden perään. Kätilöopiskelija puhui jälleen epiduraalista, vaikka olikin jo vaihtunut toiseen opiskelijaan. Itse kätilö kuitenkin ehdotti minulle kohdunkaulan puudutetta, koska olin aiemmin ilmaissut haluni aloittaa lievemmistä puudutteista tarpeen niin vaatiessa. Kätilö siis piti kiinni toiveistani puolestani, vaikka itse olin jo hyvinkin tuskissani.
Osastolla oli ilmeisesti ruuhkaa, joten puudutteen antavaa lääkäriä odotettiin pieni ikuisuus. Käytännössä aikaa meni ilmeisesti noin puolisen tuntia, mutta mielestäni aika tuntui useammalta tunnilta kipujen ollessa niin pahoja. Kätilö sanoikin viimeisten supistusten olevan pahimpia mahdollisesti siksi, että ihminen luonnon ohjaamana hakeutuisi lajitoveriensa seuraan saamaan apua kyseisessä vaiheessa. Hartian ja jalkojen akupisteitä painettiin jopa mustelmien muodostumiseen asti kipujeni lievittämiseksi. Supistukset muuttuivat myös siinä määrin, että aiemmin neuvottu kitalaen rentouttaminen ei enää auttanut vaan tunsin tarvetta jännittää kehoni supistuksen helpottamiseksi. Suurempaa työntämisen tai äkistämisen tarvetta en suoranaisesti tuntenut. Lääkärin lopulta saavuttua hän totesi minun olevan yhdeksän senttiä auki ja hän laittoi puudutetta vain vielä hiukan edessä oleviin reunoihin, ikään kuin näennäiseksi avuksi. Vaikutusta en suuremmin huomannut, sillä sain pian luvan alkaa ponnistelemaan varovasti lasta alaspäin.
Ponnistaminen helpotti oloa ja tuntui suorastaan euforiselta kipeää kipeämpien supistusten jälkeen. Välillä tunsinkin ponnistavani liiankin tehokkaasti. Kätilöni ei pahemmin ehtinyt pois huoneesta, sillä ponnistusten myötä lapsi laskeutui nopeasti ja oli pian jo niin alhaalla että ilmeisesti pääkin alkoi näkyä. Kätilö ohjasikin minua vain ikään kuin puhaltelemaan kynttilöitä yhdessä vaiheessa ponnistusvaihetta ponnistamisen sijaan, jotta paikkani saivat venyä rauhassa ja jokin tietty osa vauvasta tulla maailmaan omalla painollaan supistuksen voimalla. Hän myös neuvoi doulalle vielä yhden pisteen lonkkaluuni seudulta, jota muljutettiin supistuksen aikana. Tämä helpotti oloani huomattavasti. Kätilö ehdotti asennon hakemista ja etsimistä ponnistusvaiheen alussa kuten olin alunperin toivonut, mutta ilmoitin pysyväni kyljelläni sängyssä, koska ponnistaminen kyseisessä asennossa tuntui hyvältä enkä halunnut liikkua mihinkään. Hän sanoi sen käyvän hyvin ja neuvoi minua koukistamaan molempia polviani lähemmäs rintakehääni asennon parantamiseksi.
Kokonaisuudessaan ponnistusvaihe kesti kuusi minuuttia. Kätilö ohjasi minua hyvin ja antoi minun itse tehdä työn kokonaisuudessaan. Lapsi vain otettiin vastaan ja lapsivesi imettiin hänen hengitysteistään heti pään tultua ulos. Syntymisen jälkeen enimmät veret pyyhittiin ja sain pojan ihokontaktiin paljasta rintakehääni vasten. Virallinen syntymäaika oli puoli kuuden aikaan illalla, joten kokonaisuudessaan synnytys kesti yli 15 tuntia. Välilihani säilyi ehjänä, mutta kohdunpohjaan tuli toisen asteen repeämä ja emättimen etupuolelle kaksi eriasteista pienempää tikattavaa repeämää. Alapäässäni olikin tikattavaa niin lääkärille, kätilölle kuin kätilöopiskelijallekin repeämien ollessa eriasteisia. Ruuhkan takia lääkäriä odotettiin kaksi tuntia, jonka sain oleskella rauhassa katsellen poikaani tutustuen samalla toisiimme. Myös lapsen sormet ja varpaat laskettiin yhdessä kätilön kanssa ja jälkeiset esiteltiin minulle huolellisesti. Äitini räpsi kuvia ja sai leikata myös lapsen napanuoran. Aika tuntui muutenkin menevän nopeasti. Pidin pojan sylissäni myös tikkaamisen ajan, sillä tunsin hänen olevan hyvä huomion keskittämispiste epämiellyttävän pistelyn lomassa. Koska ponnistus oli nopeaa ja helppoa, totesin myös että 'Eihän tässä hommassa tullut edes hiki', hiukseni kun olivat edelleen puhtaat edellisillan saunan jäljiltä. Tämä tuntui naurattavan kaikkia, myös niitä joille olen kertonut synnytyksestä jälkikäteen. Noustessani seisomaan suihkussa käymistä varten päässäni meinasi pyöriä, mutta ottaen huomioon ruuansulatuselimistöni perusteellisen tyhjenemisen ja avautumisvaiheen keston se ei ollut suurikaan ihme.
Synnytys oli kokonaisuudessaan mahtava kokemus. Minulla kävi melkoinen tuuri oikeanlaisen kätilön osuessa kohdalle kriittisimpään vaiheeseen, mutta pidinkin huolen toiveistani muistuttaen kätilön vuoronvaihdon kohdalla toiveistani aktiivisesti. Ensimmäisen vaihdon jälkeen toiveeni tunnuttiinkin ottavan automaattisesti huomioon seuraavaa kätilöä valitessa ja myös esitietolomakkeeni otettiin huomioon jatkuvasti. Koska kätilö oli luonnonmukaiseen synnytykseen erikoistunut henkilö, tuntui hänkin olevan mielissään synnytyksen kulkuun. Uutta opittavaa tuntui riittävän myös kätilöopiskelijalle, sillä moni hänen aikaisemmin oppimansa tuntui ajoittain jopa kauhistuttavan itse kätilöä. Kokemus taisikin olla hieno niin minulle kuin muillekin mukana olleille. Koska synnytykseen ei puututtu lääkkeellisesti ja se eteni hitaudestaan huolimatta, annettiin sen kokonaisuudessa edetä omalla painollaan. Minulle ei myöskaan asennettu tippaa tai muutakaan katetria, ainoa oksitosiini pistettiin reiteeni synnytyksen ollessa jo ohi.
Koska lääkkeellisiä keinoja käytettiin hyvin vähän, voisi synnytystäni sanoa luomusynnytykseksi. Kokemuksesta kuuleminen on hämmentänyt monia, se kun on jotain aivan muuta mitä synnytykset yleensä nykyaikana ovat. Synnytys ei sisältänyt myöskään varoiteltua pitkäveteistä odottamista, supistusten vastaanottamisessa kun riitti töitä koko synnytyksen ajaksi. Kokemukseni perusteella en voi muuta kuin suositella pyytämään luonnonmukaisia keinoja synnytyksessä ja pitämään kiinni toiveistaan, huonon kätilönkin osuessa kohdalle hänkin kun on tarpeen vaatiessa vaihdettavissa toiseen. Omat toiveeni huomioitiin niin hyvin, että tälle ei onneksi ollut tarvetta. Toki sairaaloissakin on varmasti eroja, mutta tällaisten keinojen pyytämisen lisääntyessä kysyntään varmasti vastataan enenevissä määrin.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Pitkän tauon takana on lapsensaamisen ihanuus
Kuten arvata saattaa, reilun kuukauden sisällä ehtii tapahtua paljon. Luonnollisesti tässä tapauksessa se paljon on uuden elämän saattaminen masusta maailmaan ja yöunien vaihtuminen imetystuokioiksi unitauoilla. Ja joka kerta kun äiti on juuri alkanut näpytellä tekstiä imetyksen lomassa, on lapsi päättänyt alkaa ähräämään tai nukahtaa(eikä tämäkään kerta näytä olevan poikkeus).
Sain aikalailla sellaisen synnytyksen kuin halusin. Aluksi pääsin vesiammeeseen ja olo oli kuin kylpyläreissulla. Tuskaisimpien tuntien ajaksi kohdalle osui lisäksi kätilö, joka oli toiselta ammatiltaan vyöhyketerapeutti. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, vaikka tikattavilta repeämiltä ei vältyttykään. Kuuden minuutin ponnistusvaiheella tämä ei sinänsä ole ihme, mutta onneksi väliliha säilyi kuitenkin ehjänä. Tuloksena oli terve poikavauva, johon tämä äiti ihastui heti kuten melkein kaikki kaverin jo tavanneet.
Äitinä oleminen on tuntunut hämmentävän luonnolliselta. En ole pelännyt lapseni menevän rikki ja imettämisenkään suhteen en antanut periksi, vaikka sairaalan hoitajilla meinasikin olla välillä kohtuuton kiire asian suhteen. Ensimmäisen kakkavaipan jälkeen vaipanvaihtokaan ei tunnu enää missään ja harsontaittelukin onnistuu mainiosti jopa auton takapenkillä.
Olemme olleet Vaabelin kanssa pääosin maalla tuoreiden isovanhempien hoteissa. Tuore isukki ei ole ottanut edelleenkään yhteyttä, vaikka kuulikin asiasta pari päivää pojan syntymän jälkeen. Tämä on saanut minut epäilemään myös toisia isovanhempia, sillä tämän asteinen sairastuminen juontaa helposti juurensa lapsuuteen. Myös miehekkeen isän outo käytös on saanut minut pitämään turvaväliä, ihan vaan kaiken varalta. Mieluummin varon liikaa kuin kadun, etten luottanut merkkeihin joita oli nähtävissä.
Vaabelilla ja minulla on onneksi kaikki hyvin. Vaikka yösyötöt väsyttävätkin ja nukahdan usein vauva tissistä roikkuen, on maailmaan pykäämäni uusi elämä ihmeellistä ihmeellisempi otus. Kaveri on perinyt piirteitä paljon minun suvustani, joten silmiin tuijottelu ei johda alituiseen alullepanijan ikävöimiseen vaan ainoastaan pojan ihasteluun. Kolmeviikkoinen kaveri kun tuijottelee jo aktiivisesti silmiinkin ja seurusteleekin jo jossakin määrin. Hän tuntuu myös ymmärtävän paljon hänelle kerrottuja asioita, jo sairaalassa nukkumaanmenokin onnistui äidin selitettyä olevansa väsynyt ja tuijotteluajan olevan päivällä. Toki tieteellisillä tutkimuksilla on todistettu vauvojen ymmärtävän vain äänenpainoja, mutta uskon vakaasti lapseni olevan vanha sielu ja ymmärtävä ihminen jo nyt. Sen verran syvyyttä hänen silmissään on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)