keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Vauvamenot: arvio raskauden lopussa

Lapsen saaminen vie paljon rahaa. Niin ainakin väitetään. Päätin listata hiukan omia menojani asian tiimoilta tähänastisten menoarvioiden perusteella.


Vaatteet


Pääasiassa olen saanut käytettyjä vaatteita niin omilta kuin poikaystäväni sukulaisilta. Itse olen ostanut vaatteita hyvin harkitusti, olen saanut kulutettua vauvaan tähän mennessä yhteensä noin 40-50 euroa. Suosittelisinkin jokaiselle erilaisten sukulaisten ja ystävien vaatekaappien katsastusta ennen perusvaatteiden hankkimista, sillä yleensä kamppeet eivät yhden tai kahden lapsen jäliltä ole menneet oikein miksikään. Toki intoilevista isovanhemmista ja tulevista tädeistä on myös oma hyötynsä, babyshowereissakin sain muutamia unihaalareita ja ison läjän pikkuruisia sukkia. Ja kelan äitiyspakkauksesta, luonnollisesti. Toki aion täydentää vaatekaappia myöhemmin tilanteen mukaan, suosien kuitenkin kierrätystä ja kirpputoreja.  Lisäksi äitini on neulonut erinäisiä vaatteita ja asusteita ja tilasimme myös kankaita kesävaatteita varten.


Menopelit


Vaunut, turvakaukalot yms kuljetusvälineet syövät helposti suuren osan vauvabudjetista. Onnekseni löysin Tori.fistä haluamani laiset yhdistelmä-Emmaljungat vuosimallia 2009, jotka nyt nököttävät olohuoneeni nurkassa. Hintaa vaunuilla oli kohtuulliset 320 euroa, ja sponsoreina toimivat miehekkeen vanhemmat eli tulevat isovanhemmat. Vaunut ovat aikalailla priima-kunnossa, toki ulkona niitä en sattuneista syistä ole vielä päässyt kotiintuontia lukuunottamatta lykkimään. Onnekseni myös vaunujen väri sattui olemaan mieluisa, joten voisi sanoa että kävi melkoinen tuuri löydettyäni kyseiset vaunut. Emmaljungan joitakin vuosia vanhan turvakaukalon sain serkultani käytettynä, joka ei mainion turvavyökiinnityksensä ansiosta telakkaa kaipaakkaan(varsinkaan, kun en itse omista autoa).

Itse olen ostanut omilla rahoillani menopeleiksi kantovälineitä. Ensimmäiseksi huusin Huuto.netistä  Tricot Slenin vaalean kantoliinan 28 eurolla. Liinan aion ottaa mukaan jo synnytyslaitokselle(kamala sana muuten, ei ihme että synnyttäjällä tulee usein avuton potilasolo, hyh). Toki olen alkanut haaveilla jo kudostusta liinasta jollakin ihanalla kuviolla, mutta koska kyseisenlaiseen kapistukseen saa helposti uppoamaan sen plus-miinus 100 euroa, taidan hankkia liinan vasta kesemmällä. Ergon kantorepun onnistuin löytämään kirpputorilta 15 eurolla, joten kantoreppu teki budjettiin vain pienen loven.


Vaipat


Minulle on ollut alusta asti itsestäänselvää, että tulen käyttämään mieluiten kestovaippoja. Ostinkin kirpparilta muutamat jo ensimmäisinä odotuskuukausina. Tähän mennessä olen ostanut joitakin ImseVimsen NB-kuoria ja muutaman Myllymuksujen vaipan kohtuulliseen tai jopa pilkkahintaan löydettyäni niitä kierrätyskeskuksesta. Lisäksi serkkuni lahjoitti minulle melkoisen arsenaalin IV-flanelletteja ja muutamia muita siihen päälle, joten tulen todennäköisesti pärjäämään ensimmäiset vauvakuukaudet tämänhetkisellä varustuksellani. Näiden lisäksi olen saanut kierrätettynä ja löytänyt kotoani varastosta vinon pinon erilaisia harsoja, jotka toimivat ilmeisen hyvin tarkoitukseen esimerkiksi kuorivaipan kanssa. Liian kattavaa vaippa-armeijaa en ole vielä uskaltanut ostaa, sillä vauvan koko määrittelee melko pitkälle käytettävissä olevat mallit. Koitankin valmistautua henkisesti kirppisten ja nettipalstojen kahlaamiseen ensimmäisten hoitokuukausien aikana lapsen samalla kasvaessa. Yhteensä vaippoihin on uponnut tähän mennessä noin 20 euroa. Kaiken varalta olemassaolevat kertokäyttövaippavarastot on täytetty vaippakakun ja näytteiden muodossa.


Lakanat ja sänky


Yhdellä äitiyspakkauksen sammakkolakanalla ei kovin pitkälle pötkitä, joten olen tilaisuuden tullen tilannut vauvalakanoita pääosin Hennesin alennusmyynnistä. Yhteensä kahteen kuminauhalakanaan ja pussilakanasettiin on tainnut upota noin 30 euroa. Lisäksi olen ostanut yhden muovisuojalakanan kirpputorilta 50 sentillä.

Ensisängyksi kävin ostamassa tänään käytetyn Amazonasin Koala-riippukehdon, josta maksoin 40 euroa. Koska tulen olemaan ensimmäisten kuukausien aikana sekä maalla vanhempieni luona kuin opiskelijakaksiossani, helposti mukana kulkeva sänky voi tuntua pienokaisestakin tutummalta ja turvalliselta vaihtuvan matkasängyn ja pinnasängyn sijaan. Lisäksi aion mahdollisesti käyttää äitiyspakkauslaatikkoa ja jo minulla aikoinaan käytössä ollutta pinnasänkyä. Pinnasängyn patjana aion käyttää joka tapauksessa äitiyspakkauksen patjaa, sillä sängyn koko on nykyisiä pinnasänkyjä huomattavasti pienempi. Pinnasängyn reunat aion ommella itse, kunhan vain ensin löydän sopivan kankaan joka sopii niin sisustukseen kuin lapsen rauhoittavaksi mutta kiehtovaksi nukkumisympäristöksi.


Lelut, tutit ja muut vauvatarvikkeet


Leluja en ole ostanut lainkaan, mutta babyshowereilla sain niitä jo kiitettävän määrän. Lelukasa on tällä hetkellä suhteellisen sopivan kokoinen, vaikka ekokumista valmistettua kumikirahvia se ehkä vielä kaipaakin. Leluja tulee varmasti kuitenkin tulemaan lahjaksi suunnasta jos toisesta, joten itse tulen kuluttamaan niihin suhteellisen vähän. Nykyiset lelut toimivat varmasti vauvan viihdyttäjinä useamman kuukauden, sillä niissä on niin vaunulelua, pehmeää kirjaa, kovaa kirjaa, rapisevia pintoja kuin purtaviakin osia. Yksi soittorasiakin on jo valmiina.

Muutkin tarvikkeetovat ilmaiseksi tai lahjaksi saatuja. Valmiina on jo pari ensituttia, torkkupeittoa, tuttipulloa ja jotakin muutakin. Hankintalistalla olisi vielä teräksisiä tuttipulloja tarpeen niin vaatiessa, vauvan ekokosmetiikkaa, riisipaperia ja puhdistusliinoja. Näihin tulee arvioni mukaan uppoamaan noin 100 euroa tai sen allekin, riippuen esimerkiksi tarvittavien hoitotuotteiden määrästä.


Imetystarvikkeet ja -vaatteet


Olen tähän mennessä hankkinut kolmet imetysliivit. Yhteensä niihin on uponnut noin 60 euroa yksien ollessa huokeaan alennettuun hintaan ja toisten ollessa jo lähtökohtaisesti suhteellisen edullisia hyvänoloisesta istuvuudestaan huolimatta. Muiden vaatteiden osalta olen varautunut imetykseen lähinnä edestä avautuvien ja napitettavien vaatteiden muodossa ja pyrin pärjäämään niillä mahdollisimman pitkälle erillisten imetysvaatteiden sijaan. En muutenkaan käytä paljoakaan tiukkoja trikoisia paitoja, joten miksi hankkisin niitä nytkään.

Rintapumppua en ole vielä hankkinut, mutta aion hankkia sen mahdollisesti käytettynä tai vuokrattuna tarpeen niin vaatiessa. Koska käyttö voi olla vähäistäkin tai lähes olematonta, olen ajatellut pärjääväni kotoa löydetyn vanhan pumppumallin kanssa ennen isompaa ilmenevää tarvetta. Myös rintakumit, maidonkerääjät ja muut vastaavat olen päättänyt jättää alustavasti ostamatta. Äitini valmistaa minulle kestoliivinsuojia tilaamistamme PUL- ja bambujoustofroteekankaista, joten nekään eivät syö budjetista varmastikaan 20 euroa enempää. Imetystyynyn sain babyshower-lahjaksi ystäviltäni.


Yhteenvetona siis

Vaatteet 50 €
Vaunut 320 €
Kantoliina 28 €
Ergobaby-kantoreppu 15 €
Kestovaipat 20 €
Lakanat n. 30 €
Amazonas Koala-kehto 40 €
Imetysliivit 60 €
Kestoliivinsuojat max 20 €
yhteensä 583 euroa, johon tulee toki vielä helposti 100 euron lisämenot päälle.

Toki menot olisivat olleet huomattavasti suuremmat ilman sukulaisilta kierrätettyjä ja lahjaksi saatuja vaatteita ja tarvikkeita, ja rahaa olisi kulunut helposti ainakin 200 euroa enemmän. Voisi kuitenkin sanoa, että suurimman loven vauvabudjettiin tekevät vaunut, riippuen toki aina millaisiin vaunuihin tyytyy ja millaisia on saatavilla. Esimerkiksi tällä hetkellä käytettyjen Emmaljungien tarjonta tuntuu jälleen vähentyneen ja hinnatkin ovat nousseet, joten vaunujen hankkiminen nyt voisi olla paljon hankalampaa kuin vuoden alussa. Ja toki lapsen sukupuolen ollessa varma ja luonteenkin alkaessa ilmetä tulen upottamaan vaatteisin lisää äitiyspäivärahojani ja osan lapsilisästä, toki kohtuudella ja suurimmalta osin kierrätettynä.


1 kommentti: