Etiäisenä tämä päivämäärä on kummitellut tietyssä määrin vauvan mahdollisena syntymäpäivänä jo alusta alkaen. Nähtäväksi jää, mitä tänään tapahtuu. Ainakin ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat kuluneet sujuvasti mietiskellessä ja harkitessa nukkumaanmenoa.
Ajankulukseni päätin kerätä kokoon muutamia viimepäivien huomioita.
Tuntuu siltä, että voisin syödä jääkaapin tyhjäksi pari kertaa päivässä. Näin varsinkin parina edeltävänä päivänä. Herkut, suklaalevyt, jäätelöt ja muut mässyt vetävät myös hämmentävällä tavalla puoleensa. Tänään päätin kuitenkin sinnitellä ekosuklaapatukalla holtittoman mässäilyn sijaan. Ja toki närpin pari suklaalla kuorrutettua pähkinää ja omenaa synnytyseväistä...
Otin tänään jopa muutamia juoksuaskelia kiirehtiessäni bussiin. Niin, viikkoja on se melkein 39 kasassa. Toisaalta toivon näiden pyrähdysteni jouduttavan lapsen tulemista, joten mikäs siinä. Bussikuski katseli toki menoani ehkä hiukan silmät ymmyrkäisinä, vatsani koko ei vastannut pienen reippailuni tahtia ilmiselvästikään.
Käsittämätön väsymys valtaa minut ajoittain. Torkkutarpeella ei sinänsä ole logiikkaa, sillä se tulee vain toisina päivinä vaikka tekemistä ja touhuamista olisi ollut vähemmänkin. Toisaalta olen ehkä kyseisinä päivinä ahminut enemmän sokeria kuin esimerkiksi tänään, jolloin tyydyin vain lepäilemään sohvalla katsellen sarjoja suhteellisen pirteänä tultuani kaupungilta. Pastaa toki kului tänään senkin edestä. Olen toki päätellyt ahmimisen ja nukkumisen olevan synnytysvarastojen täyttämistapa, liekkö siinä ajatuksessa todellista tieteellistä perää.
Minun tekisi jatkuvasti mieli tanssia. Hytkyn istuessani tehden mielessäni mitä villimpiä liikkeitä. Olisikohan siinä avain synnytyksen käynnistämiseen? Mene ja tiedä. Noustessani seisomaan lyllertämisestä tulee kuitenkin se ensimmäinen liikkumismuoto. Ehkä pitäisi vain virittää sneakerit jalkaan ja rykäistä parit hammerit niin pääsisi hoitamaan itsensä tanssikuntoon alta aikayksikön.
En ole vielä toteuttanut suunnittelemaani meditointia synnytyksen käynnistämiseksi. Tämä johtuen siitä, että en ole edelleenkään saanut kaikkia kouluhommia jotka olen aikonut. Lähellä kuitenkin jo ollaan, joten ehkä jo huomenna aloitan tietoisen synnytyksen käynnistämisen. Hämmentävällä tavalla keskittäessäni ajatukseni mahaan, kohtuun ja sen lihaksiin kivut tuntuvat huomattavasti tietoisemmin ja voimakkaammin. Ehkä uskon meditatiivisiin voimiini liikaa, mutta en ole rehellisesti sanottuna uskaltanut ja halunnut aloittaa tietoista lapsen ulos puskemista ennen rästihommien loppuunsaamista. Ehkä huomenna, kunhan ensin saan hoidettua viimeiset asiat pois alta. Saa sitten nähdä mitä mieltä vaabeli on asiasta, malttaako hän odottaa siihen asti tai päättääkö hän loppupeleissä venyttää mahassa asumisaikaansa vielä tulevalle viikolle. Tai jopa pidemmälle, mistäpä tuota tietää.
Olo on kuitenkin melkoisen kypsä. Ja ei nyt vielä sillä 'voi ... miksei tämä jo lopu'-tavalla vaan siis ikäänkuin hedelmällä, joka odottaa poimintaa puussa. Vauva tuntuu valmiilta, keho alkaa tuntua valmiimmalta hetki hetkeltä eikä ajatus synnyttämisestäkään, pelottavaa kyllä, tunnu etäiseltä tai kovinkaan pelottavalta. Ehkä pitääkin repiä ilo irti viimeisistä mahapäivistä tai -tunneista. Jatkuvat kuukautiskipumaiset tuntemukset antavat vihiä lähestyvästä perheenjäsenen saapumisesta kohdun ulkopuolelle.
Joten mikäs tässä, vielä jos lipittäisi vadelmanlehtiteetä minkä ehtii, voitelisi itseään manteliöljyllä paikasta jos toisesta ja koittaisi vetää kunnon yöunia ennen kuin maratoonisuorituksen aika on käsillä. Ja jos hommat viivästyy, voin aina lässyttää tänne sairaalalaukun pakkaamisesta, äitiysvaatteista ja muusta jännästä. Tai itkeä miehen perään, niinkuin tapanani on pitkälti ollut. Ainakin ensisänky on valmiina, ehkä huomenna tirpaisen ja alan siirrellä loppujakin makkarin kalusteita vauvavirittäytyneisiin asemiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti