Vauvan odottamisen viimeisillä metreillä synnytyksen jälkeisestä ajasta on melko ruusuinen kuva. Hymyjä, ynähdyksiä ja merkkejä äidille hoivaamisen ja imettämisen lomassa. Olemista ja lempeitä katseita niin minulta vauvalle kuin toisinkin päin. Kävelyhetkiä puistossa, pianonsoittoa pienen nukkuessa tai fiilistellessä mukana, onnea, autuutta ja iloa. Ja yksisarvisia ja sateenkaaria ja...
Välillä karun realismin ääni kuitenkin muistuttaa myös vauvojen olevan huutavia, sontivia pikku-tuholaisia, jotka vievät elämästä oikeastaan kaiken. Tällaisen kuvan ainakin saa joidenkin äitien kanssa keskustellessa. Erityisesti käsittämätön huutaminen vie yleensä enimmät voimat ja suurimman osan ajasta jos uskomista on joihinkin jonkun aikaa sitten lapsen saaneisiin äiteihin. Aikaa millekään omalle ei ole ja äidin tulee uhrata kaikkensa lapsensa eteen. Samalla avun pyytämisen tärkeys on noussut toki esille yhden jos toisenkin keskustelukumppanin kanssa.
Olen itse ollut helppo vauva. Nukuin pitkät yöunet ja aloin huutaa vain, jos minut herätettiin syystä tai toisesta. Muutenkin olin fiksu ja oppivainen lapsi, joka ymmärsi ohjeet ja toimi niiden mukaisesti vaikka koinkin välillä luovia hetkiä piirtäessäni esimerkiksi seinään tai sohvapöydän pohjaan. Lapsen isä taas on ollut ylivilkas pystyyn liian aikaisin nouseva vipeltäjä. Saamieni tietojen mukaan hänellä on pidetty jopa suojakypärää liian aikaisen ylösnousemisen johdosta. Hän onkin edelleen yhden sortin ikiliikkuja, joka saattaa huvikseen polkaista lähemmäs sata kilometriä pyörällä ihan vaan huvikseen.
Mielenkiinnolla saankin odottaa lapsemme temperamentin ilmentymistä. Maha-asukkina lapsi on ainakin vaikuttanut suhteellisen rauhalliselta tapaukselta nykytanssijamaisine liikkeineen ja salliessaan, ainakin vielä, äidin pitkät yöunetkin. Samalla tunne siitä, että tulossa ei ole pienoisversiota minusta tai miehestä on pysynyt vahvana. Mahassa kasvava otus tulee todella olemaan täysin oma persoonansa, vaikka tiettyjen asioiden ajatellaankin olevan jollakin tasolla perinnöllisiä. Myös lapsen tähtimerkin ollessa mitä todennäköisimmin täysin meistä vanhemmista poikkeavaa laatua, voi lapsen kasvattaminen opettaa yhtä sun toista. Jos laskelmat pitävät paikkansa, äitini eli lapsen mummo on samaa tähtimerkkiä lapsen kanssa, joten ehkä hän pystyy avaamaan minulle herkän kala-lapsen maailmaa.
Toivoisin lapsen olevan ymmärtävää ja rauhallista sorttia. Raskausajan yksinjäämisen järkytyksessä ja mahdollisesti tulossa olevan miehen osallistua-vai-eikö-mietinnässä voisi olla tarpeeksi pureskeltavaa koko perheyhteisölle. Toisaalta lapsi heijastelee varmasti myös omia tuntojani, joten omalla mielentilallani on suuri vaikutus lapseen ja hänen tunteisiinsa. Sen olen huomannut jo nyt rauhoituttuani ja keskityttyäni positiiviseen murheista huolimatta. Maha-asukin hetkellinen levottomuus on kaikonnut ja meillä molemmilla on parempi olla pysyessäni hyvinvoivana ja rauhallisena.
Toki tiedän, että meillä kaikilla on huonompia ja parempia päiviä. Lapsen tapa ilmaista itseään on pääasiallisesti huutamalla, toisilla lapsilla enemmän ja toisilla vähemmän. En voi myöskään tietää varmasti, miten tulen itse suhtautumaan synnytyksen jälkeiseen hormonitasapainon heittelyyn ja kaikkeen muuhun mitä tilanteen yhteydessä esille tuleekaan. Riippukehto on jo kuitenkin nyt varauksessa, onnekseni löysin sellaisen käytettynä edulliseen hintaan. Ja toki apukäsiä on aina vähintään puhelinsoiton päässä. En myöskään halua hermoilla liikaa lapsen tulemista elämääni, vaikka hetki alkaakin olla jo käsillä aivan näillä näppäimillä.
Meditoimisen aloittaminen viimeisillä raskausviikoilla tuntuu jostakin syystä äärimmäisen hyvältä idealta. Lainasin tänään yhden synnytysrentoutus-CD:n lisää, vaikka kaksi samaan aiheeseen liittyvää äänilevyä onkin notkunut soittamattomana hyllyssäni jo pari kuukautta. Olen kuitenkin ajatellut ottaa levyt käyttöön viimeistään ensi viikolla, jolloin toivon myös lapsen syntyvän loppuviikon puolella. Monia varmasti naurattaa tarkka suunnitelmallisuuteni lapsen syntymisen ajan suhteen, sillä yleensä toiveet ja veikkaukset eivät osu millään tavalla kohdilleen. Jollakin tasolla haluan kuitenkin luottaa lapseen ja pyrkiä viestittämään keholleni ajan olevan otollinen uuden elämän ulostyöntämiseen. Nähtäväksi jää, toimiiko ajatuksen voimalla käynnistetty synnytys vai ei. Pidän mieleni avoimena toki myöhemmällekin päivämäärälle ja kaikelle mahdolliselle, mitä ikinä edessä onkaan. Koskaan kun ei voi tietää, mitä tuleman pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti