sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ensikosketus doulaan

Poikaystäväni osoittautuessa epävarmaksi synnytyskumppaniksi ja tultuani epävarmaksi tilanteesta, päätin ottaa selvää doula-toiminnasta. Laitoin sähköpostia ensi- ja turvakodin vapaaehtoisdoulavastaavalle, jolta sain pian vastauksen. Seuraavalla viikolla hän ottikin minuun yhteyttä saatuaan minulle doulat, jotka tapasin tänään.

Jokaiselle doulan haluavalle on mahdollista saada doula, joka on ensi- ja turvakodin kouluttama vapaaehtoisesti työssä toimiva henkilö. He tekevät työtä omasta vapaasta tahdostaan, eikä tuen saaminen maksa tai velvoita odottavaa äitiä mihinkään. Äidistä ei tule myöskään ensi- ja turvakodin asiakasta automaattisesti pyydettyään doulaa tuekseen tilanteeseen. Doulilla on myös vaitiolovelvollisuus, joten asioista voi keskustella luottamuksella. Myös parit voivat ottaa doulan mukaansa synnytykseen, joten itselläni tulee doulan lisäksi mukaan näillä näkymin joko poikaystäväni, äitini tai ystäväni.

Doulan tehtävänä on synnytyksessä ja tarpeen mukaan ennen sitä ja sen jälkeenkin toimia äidin ja lapsen tukena. Hän voi myös olla eräänlaisena välikätenä kätilön ja äidin välillä auttaen kivuissaan pyörivää synnyttäjää välittämään viestinsä kätilölle. Doulilla on myös tietoa luonnonmukaisista kivunlievityskeinoista, kuten erilaisista asennoista ja hierontatavoista. Koska itse toivon synnyttäväni mahdollisimman luonnonmukaisesti, koen tällaisen henkilön synnytyksessä mukana olemisen suurena etuna. Doulien itsesanoman mukaan etusijalla ovat minun toiveeni ja lapsen ja itseni hyvinvointi.

Nyt tavattuani minulle löytyneet doulat(jokainen odottaja saa kaksi doulaa, koska tällöin ainakin toinen on saavutettavissa synnytysajan koitettua) päätös tehdä pyyntö saada doula tuntui oikealta. Vaikka en koe olevani yksin odottamassa tukiverkkojeni ollessa todella vahvat, varmuus siitä että synnytyksessä on mukana henkilö joka tietää mahdollisesti minua helpottavia keinoja ja voi tarpeen mukaan tukea myös synnytyskumppaniani helpottaa loppuajan odottamista huomattavasti. Doulani ovat molemmat itsekin luomuna synnyttäneitä naisia, joten heillä on kokemusta myös luonnonmukaisesta synnyttämisestä. He myös ovat todella mukavia, avoimia ja positiivisen oloisia, joka tukee turvallista oloa synnytyksen suhteen. Olen nimittäin ollut huolissani minulle kohdalle osuvan kätilön suhtautumisesta toiveisiini(netin ja synnyttäneiden kauhukertomukset eivät ole auttaneet asiaa), joten minulle on tärkeää saada mukaan ihminen joka tukee toiveitani ja pystyy edistämään niiden toteutumista.

Yhteenvetona ensikosketus douliin oli hyvin positiivinen ja avoin. Pystyin puhumaan heille avoimesti tilanteestani ja huolistani. Toinen heistä lupautui myös tarpeen tullen tulemaan kanssani synnytysvalmennukseen niin halutessani, joten minun ei tarvitse murehtia sinnekään menemisestä yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti