Käännekohdassa

Kesän lopussa ajattelin elämäni olevan tietyllä tavalla paketissa. Vaikka jollakin tasolla tiesin, että kaikki käänteet eivät olleet vielä tulleet  vastaan, uskalsin ajatella seuraavien vuosien olevan onnentäyteisiä ja toki vauvaelämäntäyteisiä.

Miehen etääntyminen ja laiminlyövä käytös ei todellakaan kuulunut kuvitelmiini. Nyt kahden kuukauden tultua täyteen, olen jo kypsä koko tilanteeseen. Oven avaamattomuus toistamiseen, eritoten juuri minulle, kaikkine muine läsnäolemattomuuksineen on osoittanut miehen kyvyttömyyden olla se toinen luotettava aikuinen tässä parisuhteessa. Myöskään isän perään jatkuvasti itkevä masentunut äiti ei ole hyvä kasvattaja, joten olen päättänyt ottaa tilanteen omiin käsiini ja keskittyä täysin itseeni, lapseen ja toivonmukaisesti myöhemmin tanssiin.

Onnekseni olen ollut yhtä mieltä miehen vanhempien kanssa siitä, että kyseinen henkilö ei ole kykenevä huolehtimaan lapsesta itsenäisesti missään vaiheessa. Toivonmukaisesti voin luottaa heihin siis myös lastenhoitoavun saamiseksi ilman pelkoa miehen ilmestymisestä paikalle aikeenaan eristyä omiin tiloihinsa lapsen kanssa.

Oli pohjimmainen syy koko henkilön käyttäytymiseen mikä tahansa, taitaa minusta olla tosiaan tulossa se niin sanottu yksinhuoltajaäiti. Onneksi se ei kuitenkaan ole maailmanloppu. Äitinikin sanoi, että jonakin päivänä kohtaan vielä sen elämänikin rakkauden, ja toisaalta en kylläkään tällä hetkellä vielä osaa ajatella edes asiaa. Vaikka seuran etsiminen oli yksi elämän prioriteeteistä vielä vuosi sitten, ovat elämäni kiinnekohdat tällä hetkellä jossakin aivan muualla. Ja haluan myös omistautua lapselleni äitinä, samalla antaen itselleni mahdollisuuden kehittymiseen ja kasvuun elämän kaikilla osa-alueilla.

Vaikka päätös ei ollut helppo enkä vieläkään osaa sanoa kuinka helppoa siinä on pysyä, uskallan nähdä valoa edessäpäin. En tiedä tiedä varmaksi edes sitä, kenet haluan kanssani mukaan synnytykseen, mutta pyrin löytämään vastauksia sisältäni ja myös ajan tullessa kohdalle asioiden menevän kuten pitää.

Bonuksena päivän positiivisuusannos: Käydessäni kirpputorilla äitini kanssa löysin Ergo Babyn kantorepun sekä läjän tyyliini sopivia vauvan ja vähän taaperonkin vaatteita. Reppu lähti mukaan edulliseen hintaan, eivätkä mukaan tarttuneet gearitkaan tyhjentäneet joululahjarahastoani tyhjilleen. Läjään mahtui ainakin pikkuruinen varsity-takki, Niken kollaripuku ja Championin kevyt bombertakki, kaikki katu-uskottavia ja varmasti äärimmäisen tyylikkäitä sukulaisilta saatujen perusbodyjen kanssa. Ja mielestäni molemmille sukupuolille sopivia, vaikka se niken kollaripuvun yläosa nyt onkin pinkki. Ehkä koitan saada tytöstä vähän tyttömäisemmän ja pojasta asteen verran äijemmän asusteiden avulla, söpöjä pikkuponnareita tai lätsiä sitten päähän tilanteen mukaan. Ja kaiken tämän lisäksi miehen puoliset tulevat isovanhemmat lupasivat kustantaa lastenvaunut. Olenkin kytännyt nettipalstoja koko illan sopivien Emmaljungien toivossa.