Aloittamisen vaikeus, opiskeluja ennen synnytystä

Olen asettanut opiskeluilleni deadlinen ensiviikolle, mielellään jopa tämän viikon loppuun. Käytännön hommat olen saanut jo hyvin suoritettua, kuten myös osallistumiset tarvittaville tunneille. Tuntien lisäksi tehtävänäni on kuitenkin kirjoittaa yhden jos toisenkin sorttisia kirjoitustehtäviä, esseitä ja raportteja.

Maha ja siellä vellova napero ei ole esteenä kirjoittamiselle. Välillä sen aiheuttama väsymys ja muut päässä pyörivät ajatukset kuitenkin hidastavat ja estävät työskentelyä. Minun tulisi kuitenkin vielä kirjoittaa lähemmäs parikymmentä sivua erilaisia tekstejä ainakin kolmelle tai neljälle eri kurssille saadakseni opintopistetavoitteeni tältä vuodelta täyteen.

Aiheet ovat mukavia ja mielenkiintoisia. Silti aloittaminen tuntuu aina vaikealta. Erityisen vaikealta tuntuu lähdekirjallisuuden läpikahlaaminen, jota tulisi tunkea sujuvasti oman ajattelun ja tuotoksen sekaan tulkiten luettua tietoa ja pohtien sen sisältöä. Omasta päästä jauhaminen olisi huomattavasti helpompaa ja minulle ominaisempaa, mutta tieteellisen tekstin vaatimuksena on aina käyttää hyödyksi myös tutkittua tietoa. Tämä siitä huolimatta, vaikka lukemansa asian osaisi päätellä jo puhtaan maalaisjärjen pohjalta. Minä kun olen tosiaan vasta opiskelut aloittanut korkeakouluilija, joka ei voi vain todeta jotakin perustelematta sitä huolellisesti lähdeviittauksin.

Lapsen tulemista ajatellen minun olisi hyvä sisäistää tehokkaampi tapa tarttua myös kirjallisiin tehtäviin. Aikaa kun ei tule olemaan niin paljoa lapsen vaatiessa siitä osansa, vaikka nyt saatankin elää ruusunpunaisessa haaveessa vauvasta joka nukkuu sujuvasti kehdossaan tai kantoliinassaan äidin opiskellessa uutterasti. Olisipa opiskeluni edes lähtökohtaisesti uutteraa viimetingassa väkisellä vääntämisen sijaan, niin edes puolet haaveesta voisi olla totta.

Toisaalta lapsi on yhden sortin motivaattori. Tehtävät voivat tulla tehdyiksi tehokkaammin, jotta aikaa jäisi lapsellekin. Toisaalta opiskelut voivat myös toimia mainiona tekosyynä saada omaa aikaa lapsenhoidon käydessä raskaaksi.

Tällä hetkellä mieleni tekisi vain katsella sarjoja netti-tv:stä ja hakea lähikaupasta jäätelöä perjantain kunniaksi. Ehkä huomenna- ajattelulle alkaa kuitenkin tulla aikaraja vastaan lasketun ollessa alle kahden viikon päässä. Vaabelihan voi päättää tulevansa maailmaan minä päivänä tahansa, eikä oireiden ilmetessä enää paljoa väännetä tekstiä paperille. Koska hyvä ravinnon saaminen on kuitenkin edellytys tehokkaalle opiskelulle, taidan ennen puurtamisen aloittamista piipahtaa lähikaupassa ostamassa itselleni jotakin hyvää ja ravintoainerikasta.

Ruusuinen vauva-aika

Vauvan odottamisen viimeisillä metreillä synnytyksen jälkeisestä ajasta on melko ruusuinen kuva. Hymyjä, ynähdyksiä ja merkkejä äidille hoivaamisen ja imettämisen lomassa. Olemista ja lempeitä katseita niin minulta vauvalle kuin toisinkin päin. Kävelyhetkiä puistossa, pianonsoittoa pienen nukkuessa tai fiilistellessä mukana, onnea, autuutta ja iloa. Ja yksisarvisia ja sateenkaaria ja...

Välillä karun realismin ääni kuitenkin muistuttaa myös vauvojen olevan huutavia, sontivia pikku-tuholaisia, jotka vievät elämästä oikeastaan kaiken. Tällaisen kuvan ainakin saa joidenkin äitien kanssa keskustellessa. Erityisesti käsittämätön huutaminen vie yleensä enimmät voimat ja suurimman osan ajasta jos uskomista on joihinkin jonkun aikaa sitten lapsen saaneisiin äiteihin. Aikaa millekään omalle ei ole ja äidin tulee uhrata kaikkensa lapsensa eteen. Samalla avun pyytämisen tärkeys on noussut toki esille yhden jos toisenkin keskustelukumppanin kanssa.

Olen itse ollut helppo vauva. Nukuin pitkät yöunet ja aloin huutaa vain, jos minut herätettiin syystä tai toisesta. Muutenkin olin fiksu ja oppivainen lapsi, joka ymmärsi ohjeet ja toimi niiden mukaisesti vaikka koinkin välillä luovia hetkiä piirtäessäni esimerkiksi seinään tai sohvapöydän pohjaan. Lapsen isä taas on ollut ylivilkas pystyyn liian aikaisin nouseva vipeltäjä. Saamieni tietojen mukaan hänellä on pidetty jopa suojakypärää liian aikaisen ylösnousemisen johdosta. Hän onkin edelleen yhden sortin ikiliikkuja, joka saattaa huvikseen polkaista lähemmäs sata kilometriä pyörällä ihan vaan huvikseen.

Mielenkiinnolla saankin odottaa lapsemme temperamentin ilmentymistä. Maha-asukkina lapsi on ainakin vaikuttanut suhteellisen rauhalliselta tapaukselta nykytanssijamaisine liikkeineen ja salliessaan, ainakin vielä, äidin pitkät yöunetkin. Samalla tunne siitä, että tulossa ei ole pienoisversiota minusta tai miehestä on pysynyt vahvana. Mahassa kasvava otus tulee todella olemaan täysin oma persoonansa, vaikka tiettyjen asioiden ajatellaankin olevan jollakin tasolla perinnöllisiä. Myös lapsen tähtimerkin ollessa mitä todennäköisimmin täysin meistä vanhemmista poikkeavaa laatua, voi lapsen kasvattaminen opettaa yhtä sun toista. Jos laskelmat pitävät paikkansa, äitini eli lapsen mummo on samaa tähtimerkkiä lapsen kanssa, joten ehkä hän pystyy avaamaan minulle herkän kala-lapsen maailmaa.

Toivoisin lapsen olevan ymmärtävää ja rauhallista sorttia. Raskausajan yksinjäämisen järkytyksessä ja mahdollisesti tulossa olevan miehen osallistua-vai-eikö-mietinnässä voisi olla tarpeeksi pureskeltavaa koko perheyhteisölle. Toisaalta lapsi heijastelee varmasti myös omia tuntojani, joten omalla mielentilallani on suuri vaikutus lapseen ja hänen tunteisiinsa. Sen olen huomannut jo nyt rauhoituttuani ja keskityttyäni positiiviseen murheista huolimatta. Maha-asukin hetkellinen levottomuus on kaikonnut ja meillä molemmilla on parempi olla pysyessäni hyvinvoivana ja rauhallisena.

Toki tiedän, että meillä kaikilla on huonompia ja parempia päiviä. Lapsen tapa ilmaista itseään on pääasiallisesti huutamalla, toisilla lapsilla enemmän ja toisilla vähemmän. En voi myöskään tietää varmasti, miten tulen itse suhtautumaan synnytyksen jälkeiseen hormonitasapainon heittelyyn ja kaikkeen muuhun mitä tilanteen yhteydessä esille tuleekaan. Riippukehto on jo kuitenkin nyt varauksessa, onnekseni löysin sellaisen käytettynä edulliseen hintaan. Ja toki apukäsiä on aina vähintään puhelinsoiton päässä. En myöskään halua hermoilla liikaa lapsen tulemista elämääni, vaikka hetki alkaakin olla jo käsillä aivan näillä näppäimillä.

Meditoimisen aloittaminen viimeisillä raskausviikoilla tuntuu jostakin syystä äärimmäisen hyvältä idealta. Lainasin tänään yhden synnytysrentoutus-CD:n lisää, vaikka kaksi samaan aiheeseen liittyvää äänilevyä onkin notkunut soittamattomana hyllyssäni jo pari kuukautta. Olen kuitenkin ajatellut ottaa levyt käyttöön viimeistään ensi viikolla, jolloin toivon myös lapsen syntyvän loppuviikon puolella. Monia varmasti naurattaa tarkka suunnitelmallisuuteni lapsen syntymisen ajan suhteen, sillä yleensä toiveet ja veikkaukset eivät osu millään tavalla kohdilleen. Jollakin tasolla haluan kuitenkin luottaa lapseen ja pyrkiä viestittämään keholleni ajan olevan otollinen uuden elämän ulostyöntämiseen. Nähtäväksi jää, toimiiko ajatuksen voimalla käynnistetty synnytys vai ei. Pidän mieleni avoimena toki myöhemmällekin päivämäärälle ja kaikelle mahdolliselle, mitä ikinä edessä onkaan. Koskaan kun ei voi tietää, mitä tuleman pitää.

Raskausajan pelastajat

Nyt kun raskaana olemista on jäljellä enää pari viikkoa, uskallan jo mainostaa joitakin tuotteita erään sorttisina raskausajan pelastajina.


Manteliöljy

Aloin käyttää luomumanteliöljyä jo alkuraskaudesta mahan raskausarpien ehkäisemiseen. Teini-iän venymäjäljet näkyvät nimittäin edelleen, joten toivoin pääseväni vähemmällä ehkäisemällä arpien syntymistä jo hyvissä ajoin. Käyttö ei ollut käytännössä päivittäistä, mutta rasvasin mahaani noin viikolta 10 eteenpäin ainakin kahtena iltana viikossa nukkumaan mennessäni. Mahan voitelu oli myös miehekkeelle mieleinen homma, jolloin hän pääsi yhteyteen syntymättömän lapsemme kanssa ja sai tuntea mahan kasvamisen päivä päivältä.

Manteliöljy on miellyttävän hajuinen ja nopeasti imeytyvä öljy verrattuna muihin käyttämiini öljyihin. Kevyt yöpaidan tahriintuminen ei mielestäni haittaa, mutta öljy imeytyy pääasiallisesti hyvin nopeasti hieromisen yhteydessä. Loppuraskaudesta vatsan nahkan kiristyessä olen käyttänyt öljyä runsaammin, joten imeytyminen on vaatinut hiukan enemmän aikaa. Öljy on myös edullinen (noin 7 euroa pullo) ja yksi pullollinen riitti hyvin jouluun asti, vaikka aloitin käyttämisen jo loppukesästä. Nyt loppuraskaudesta pullon sisältö on toki huvennut huomattavasti nopeammin hölvätessäni sitä enemmän ja päivittäin.

Tuloksena öljyn käytöstä on nätisti venynyt maha, johon on tullut vain kolme alle kolmen sentin mittaista punaista juovaa navan lähiseudulle. Geeniperimälläni ja teini-iän arpeutumisen perusteella mahani pitäisi muistuttaa tällä hetkellä enemmän tiikeriä kuin sievää palloa, mutta öljy on ilmiselvästi vaikuttanut venymiseen huomattavasti. Eron on huomannut myös navan seudun ja mahan nahkan kiristämisen helpotettua öljyämisen jälkeen. En siis voi muuta kuin suositella tätä yksinkertaista ja edullista keinoa säästää itsensä turhalta kiristämiseltä ja juovittumiselta, eikä kemikaalien kertymisestä elimistöön tarvitse huolehtia tuotteen ollessa pelkkää manteliöljyä.

Käytössäni oli Aqua Oleumin kylmäpuristettu manteliöljy. Tuotteen tulisi sopia myös vauvan hoitoöljyksi kuin myös atoopikoille, joten mitä todennäköisimmin öljy tulee olemaan kosmetiikkavarustukseni vakiovaruste tästä eteenpäin. Öljy ei tuoksu pahalle tai voimakkaalle, joten se sopii myös hajuherkille.


Neitsytkookosöljy

Kärsin jo melko varhaisesta vaiheesta alkaen limakalvojen kuivuudesta. Valkuainen lisääntyi myös virtsassa ja jouduin kiikuttamaan näytteen laboratorioon jokaisen neuvolassa käymisen jälkeen toisen kolmanneksen aikana. Lopulta tila äityi hiivatulehdukseksi, joka lähti kyllä paikallishoidolla mutta jätti jälkeensä kuivat limakalvot jotka eivät pitäneet pahemmin edes maitohappobakteereista.

Googletettuani aikani löysin jostakin maininnan kookosöljyn hiivaa tuhoavista ominaisuuksista. Koska kaapissani oli jo valmiiksi luomuneitsytkookosöljypurkki, päätin kokeilla sitä sekä paikallishoitona suoraan limakalvoille että sisäisesti pirtelön seassa. Virtsanäytteeni ovat pysyneet tästä eteenpäin normaaleina ja limakalvonikin tuntuvat nykyisin hyvin normaaleilta. Voisinkin sanoa kookosöljyä suoranaiseksi elämäni pelastajaksi, sillä olo oli ennen tuotteen käyttöönottoa hyvinkin tukala. Toki öljyä tulee käyttää lähes päivittäin(laitan itse yleensä ennen nukkumaanmenoa), mutta sen suoma helpotus ja samalla lääkekuureilta ja kuivumiselta välttyminen ovat sen arvoisia. Myös terveydenhoitajani neuvolassa kiinnostui asiasta ja kirjoitti asian ylös perehtyäkseen siihen enemmän. Toki boonuksena alapää haisee aina kookokselle, mutta haju on suhteellisen neutraali ja hiivalääkkeitä ja epämääräisiä vuotoja huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto.

Käytössäni on ollut CocoVin kylmäpuristettu kookosöljy, jota on nykyisin saatavilla lähes kaikista isoista marketeista luontaistuotekauppojen lisäksi. Riippuen tölkin koosta hintaa tuotteelle kertyy noin 10-20 euroa ja hiivankarkoitustarkoitukseen käytettäessä pienempikin purkki riittää vaikka koko raskauden ajaksi ja sen ylikin. Päivittäisannos kokemuksen perusteella kun on noin 1/3 teelusikkaa. Toki kookosöljy on tunnetusti melkoinen jokapaikan tuote, jolle löytyy jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia ja lisäksi sisäisesti käytettäessä sitä kuluu hiukan enemmän. Kookosöljyn lisäksi olen toki syönyt myös maitohappobakteereja, mutta yksinään ne eivät tunnu pystyvän pitämään limakalvojen tasapainoa yllä.


Tyyny mahan tukena

Ennen joulua viikkojen ylitettyä noin 26 viikon rajan aloin tuntea kyljelläni nukkuessa vetävää kipua kattoa kohden olevalla puolella. Minun oli pakko herätä ja kävellä ympäri asuntoa helpottaakseni kipua, joka paheni aina palattuani nukkumaan kylkiasentoon. Lopulta tajusin laittaa tyynyn mahani tueksi ja kipuilu jäi siihen. Maha kasvoi, mutta sain nukkua rauhalliset yöunet ilman kipua ja kiskontaa. Voisikin sanoa, että mahan tukikiilana toimiva tyyny pelasti opiskeluni ja oloni ja taitaa pelastaa edelleen. Pikkujuttu, mutta kiskonta oli osittain jopa huolestuttavan kipeää ja sen helpotuttua pelkällä tyynyn asettelulla mahaa tukemaan oli melkoinen ilon aihe. Kyseessä olivat siis ilmeisesti venyvät vatsapeitteet tai muut vastaavat, jotka eivät pitäneet kasvavan lapsen aiheuttamasta painosta.

Valmisteluja viikolla 38

Puhelimen sovellus ilmoittaa laskettuun aikaan olevan enää 2 viikkoa ja viisi päivää. Lapsi on edelleen vesimelonin kokoinen mitä nyt vain kasvanut kuluneen viikon aikana entisestään. Venyttelytuokiot menevät välillä sekaisin ennakoivien supistusten kanssa, enkä osaa aina varmaksi sanoa kummista onkaan kyse. Myös kuukautiskramppeja muistuttavat olotilat taitavat viitata synnytyksen lähenemiseen. 

Hämmentävää, miten vähiin aika onkaan mennyt. Vauva myös tuntuu jotenkin jo haluavan enemmän kontaktia ulkomaailmaan ja ilmaisevamman aktiivisemmin itseään mahan läpi. Rytmikäs liikehdintä on herätyskellon soimisen jälkeen usein se seuraava asia, johon kiinnitän huomiota vielä nauttiessani aamuisesta sängyssä makoilemisesta. Muutenkin lapsi harrastaa rytmikästä liikehdintää, niin säestyksen kanssa kuin ilmankin. Varsinkin alavatsan puolella tuntuva käsien liikehdintä tulee yleensä aina tasaisella sykkeellä, eikä kyseessä ole hänen tai minun sydämensykkeeni rytmi. Muuten liikehdintä muistuttaa vahvasti nykytanssijaa ja olenkin heittänyt kasvattavani mahassani pientä Jorma Uotista.

Vauvan kotiintuomisvaatteet olen jo valinnut. Ne on pakattu kassiin turvakaukalon sisälle odottamaan mahdollista h-hetkeä. Oma kassini on puolestaan edelleen pakkaamatta, mutta syynä on pääasiassa se että mukaan tulevat tuotteet ja vaatteet ovat suurimmilta osin edelleen päivittäisessä käytössä. Miten siis pakata jalassa olevia housuja tai joka välissä tarvittavaa kosteusvoidetta laukkuun odottamaan 'jos se vaikka tapahtuisi tänään' kun sellaista tunnetta ei ole vielä kuitenkaan tullut. Olenkin harkinnut tekeväni tarvitsemistani vermeistä listan, jonka avulla kuka tahansa voi pakata laukun puolestani. Lisäapuna olen harkinnut merkitseväni kaikki haluamani tavarat tarralapuilla kassin täyttämisen helpottamiseksi. Saa nähdä miten homma sitten menee käytännössä. Pääasia olisi, että tarvitsemani hygieniatuotteet ja päälle mahtuvat vaatteet tarttuisivat mukaan joidenkin turhien kappaleiden sijasta.

Minun pitäisi myös tehdä selkokirjoitettu ohje hankkimieni homeopaattisen lääkkeiden käytöstä ja annosteluohjeista. Homeopaatin itse käsin kirjoittama ohje kun on hiukan epäselvällä käsialalla raapustettu nivaska ja itse tilanteessa selkeys voi helpottaa tulkitsemista kummasti. Monet myös tuntuvat petaavan vauvan sängyn jo valmiiksi viikkoja ennen synnytystä. Itse olen toki jo silittänyt ja pessyt petivaatteet suurimmilta osin, mutta en koe sängyn petaamista kovin isoksi urakaksi kotiin tulemisen jälkeenkään.

Vaatekaapin järjestelyn olen jättänyt tarkoituksella mammalomalleni. Innostuin kuitenkin eräänä päivänä jaottelemaan bodyt kokoluokittain. Sainkin huomata omaavani pienimpiä kokoja varsin riittävän määrän ja kokoa 68 ja siitä ylöspäin olevan (ainakin vielä) vähemmän suhteessa ensivaatteiden kasoihin. Kiirettä isompien vaatteiden hankkimisella ei kuitenkaan onneksi vielä ole, varsinkaan kun tiedän kyseisen kokoisten vaatteiden olevan saatavilla kierrätettynä sukulaisilta molemmin puolin. Vielä pitäisi kuitenkin tehdä sama kartoitus myös housuille, potkupuvuille, erillisille yläosille ja eri lämpöisille haalareille kuin myös ehkä pipoille ja kaikille muille vauvan kerrastoille ja oheishärpäkkeille. Kaappi vaikuttaa tällä hetkellä täydeltä, mutta uskon ja toivon järjestelyn ja kunnollisten korien hankkimisen tekevän tilaa hyllyille.

Hoitopöydän järjestely (eli käytännössä kahden ikean hyllykön rinnakkain kääntäminen ja hyllyjen järjestely ja puhdistaminen pääsääntöisesti vauvatarkoituksiin) on vielä täysin tekemättä. Pari hyllykön vetolaatikkoa ovat edelleen entisen asuntoni elämän jäljiltä hyllykön toisen pään toimittua tuolloin yöpöytänä. Korupuun ja -rasian olen jo siirtänyt vaatekaapista tyhjentämälleni hyllylle, jonka olen päättänyt olevan mainio laittautumistaso vaatteideni mahtuessa kaapin muille hyllyille mainiosti. Makuuhuoneeseen kun ei mielestäni mahdu erillistä kampauspöytää tai vastaavaa halutessani tilan pysyvän mukavan väljänä ja avarana sivuhyllyköiden muuttuessa vauvanhoitotasoksi ja pinnasängyn myöhemmin viedessä lopun jäljellä olevan tilan. Vaipatkin haluan järjestää erilaisiin koreihin ja pusseihin niiden julkean esilläolemisen sijaan. Toki saa nähdä miten tämä toimii käytännössä. Itse hoitotaso hoitoalustan alle on kaiken lisäksi edelleen hankkimatta, kuten myös vauvan mahdollisesti kaipaamat kosmeettiset hoitotuotteet manteliöljyä lukuunottamatta.

Olen aina ollut niin kutsuttu viimetingassa kaiken tekevä ihminen. Saatankin siis löytää itseni tekemästä näitä asioita vain tunteja ennen synnytyksen alkamista tai synnytyksen jo alettua. Toisaalta liikkeessä pysymisenhän pitäisi nopeuttaa ja helpottaa synnytystä, joten ehkä pieni näpertely ja hienosäätö supistuksien lomassa ei olekaan paha asia. (hehheh)

Ehkä tulevina päivinä voisin pakata myös kantoliinan ja kotiin tuomista varten tarkoitetut kestovaipat valmiiksi erilliseen kassiin. Ja kirjoittaa oman synnytystarvikelistani homeopaattisten ohjeiden oheen. Siinä samalla minun tulisi vielä käydä ompelemassa erästä keskeneräistä kurssityötä yliopistolla, soittaa pianoa, lukea sosiologian kirjoja ja kirjoitella pari erinäistä esseetä ja muuta kurssitehtävää. Niin ja nähdä kavereita ja pyykätä. Rentouttavan kuuloista, eikös vaan? Toki onneksi illat voi aina viettää katsellen sarjoja tai lueskellen laatukirjallisuutta(tällä hetkellä Bridget Jonesia, jota varmaan kohta menen lukemaan ennen simahtamistani). Ja välissä voi syödä pakastinta tyhjäksi.

Äitiyslomalle

Äitiyslomani alkoi virallisesti jo reilu viikko sitten. Päätin kuitenkin olla koulussa mahdollisimman pitkään suorittaakseni mahdollisimman suuren osan tämän vuoden opinnoista. Suorittamatta jäikin vain pari hassua kurssia keväältä, olettaen että saan vielä loput kirjalliset osuudet tehtyä ennen lapsen syntymää. Joitakin kursseja voin toki tehdä vielä lapsen saapumisen jälkeenkin, mutta koska voimieni riittämisestä ei ole varmuutta olen päättänyt saada kouluhommat tehtyä loppuun ensiviikon kuluessa.

Pakollisia osallistumisia kursseille ei ole kuitenkaan enää tiedossa, yhtä pianotuntia lukuun ottamatta. Toki olen luvannut palata kouluun huhtikuussa ainakin suorittamaan pianotunnit loppuun saadakseni kyseisen kurssin merkinnän. Vauva on ainakin mahassa ollessaan tuntunut pitävän soittamisesta ja musiikista, joten toivon voivani osallistua tunneille vaikkapa kaveri kantoliinassa.

Aamut tulevat lopun odotusajan venymään mitä todennäköisemmin sängynpohjalla, sillä aikaiset herätykset ovat alkaneet tuntua hyvin raskailta. Moni on kehottanut minua nauttimaan lopusta raskausajasta, ja toki niin aion tehdäkin parhaani mukaan. Aion kuitenkin pyrkiä viettämään aikaa mahdollisimman paljon kavereiden ja opintojen loppuun hoitamisen parissa välttyäkseni turhalta masentelulta lähentyvän synnytyksen nostattaessa tunteita entistä vahvemmin pintaan. Miehekkeestä kun ei edelleenkään ole kuulunut mitään, enkä koe olevani tarpeeksi vahva raahautumaan hänen ovelleen toteamaan sen pysyvän edelleen kiinni viikkojen vähentymisestä huolimatta.

Vaikka en koe edelleenkään olevani yksin tilanteen kanssa, liika ajattelu johtaa isoihin kysymyksiin joihin en tiedä vastausta. Esimerkiksi siihen, tuleeko lapseni isästä todellista lapseni isää? Olen jo luopunut toivosta hänen synnytykseen osallistumisensa suhteen saatika tukemiseeni ennen yhtä elämäni tärkeimmistä hetkistä. Samalla kuitenkin pelko siitä, että hän ei tule osallistumaan myöskään lapsen jo synnyttyä kaivaa mieltäni.

Neuvolasta ehdotettiin käymistä psykologilla tai perheterapeutilla niin halutessani. Koen kuitenkin haluavani elää raskauden rauhassa loppuun ennenkuin alan tonkia mahdollista syntynyttä traumaani. Pidemmän päälle asioiden jatkuessa samalla linjalla esimerkiksi isästä opettamisen pohtiminen voisi olla kuitenkin paikallaan, jos se siltä sillä hetkellä tuntuu. Ja ainakin tällä hetkellä ajatus voisi tuntua hyvältäkin.

Vaikka ajoittaisesta silmien päästä itkemisestä voi syyttää hormoneita, tuntuu että itkisin tässä tilanteessa yhtä paljon niistä huolimatta. Onni on paljon läheisiä ystäviä ja perhe(myös lapsen isän puolelta), mutta silti tilanne ei aina tunnu hyvältä ja helpolta. Miksi tuntuisikaan, jos se ei sitä ole. Ei ole helppoa ajatella, että meidän sijasta vain minusta ja lapsesta tulee perhe, Toki tosiaan onneksi kaikkine isovanhehmpineen ja täteineen ja muine läheisine ihmisineen.

Babyshowerit

Vaikka miehekkeen osalta tilanne on asteen verran kyseenalainen, päätin ilojuhlien sukujen ja ystävien kesken ennen lapsen syntymääkin olevan paikallaan. Pyysin sukulaisnaisia ja äitiäni sekä joitakin ystäviäni leipomaan tarjoiltavat, joita pöytään kannettiinkin laidasta laitaan. Itseasiassa tarjoiltavia oli niin paljon, että sitä jäi mammalomalle kahvitteluvieraitakin varten. Kutsuttuina olivat siis sekä minun sukulaiseni ja ystäväni sekä lapsen isän naisvaltainen lähiperhe.

Tunnelma oli mukavan lämminhenkinen ja kepoisa. Vieraat tulivat hyvin toimeen keskenään ja itse sain keskittyä vain olemiseen, kuten olin toivonutkin. Juhlat olivat samalla mainio tutustumistilaisuus molempien sukujen naisille tutustua toisiinsa ja läheisimpiin kavereihini, hehän kuitenkin tulisivat tietyllä tasolla olemaan samaa perhettä muutamien viikkojen kuluttua. Koko juhlien ympärillä vallitsikin mukava positiivinen energia, joka tuntuu vieläkin asunnossani vaikka kaikki vieraat ovatkin jo lähteneet.

Sen kummempaa ohjelmaa kutsuilla ei sinänsä ollut. Olin kuitenkin tulostanut vauvaveikkaus-taulukon, johon kukin sai laittaa oman arvauksensa siitä millainen vauvasta tulisi. Lisäksi aloitimme yhdessä vauvakirjan askartelun, jota varten olin hankkinut scrabbook-kansion ja sivulehtiä sekä kaivanut esille vanhoja tarrojani ja muita tarvikkeita.

Toki juhlien saldona oli myös vino pino lahjoja. Sain osakseni esimerkiksi legendaarisen vaippakakun, sillä miehekkeen sisko oli kuullut kestoiluaikeistani vasta saatuaan sen valmiiksi. Totesinkin vaippojen olevan kuitenkin hyviä lyhyitä reissuja tai muita vastaavia tilanteita varten. Lisäksi vaippoja on kakussa sen verran paljon, että minun ei välttämättä tarvitse nyt erikseen olla hankkimassa varavaippoja tätä tarkoitusta varten. Lapsen sukupuolen tietämättömyys oli muiden kakkuun hankittujen esineiden osalta tuntunut kuulemma hankalalta, mutta itse ihastuin värikkäisiin ja pirteisiin tavaroihin, joita pakkaukseen oli hankittu hempeiden vaaleanpunaisten tai -sinisten sijaan. Hahmoina oli muunmuassa kirahveja, koiria ja seeproja, jotka ovat mielestäni äärimmäisen söpöjä esikoisen leikkihetkiä ajatellen. Itseasiassa olin ihastellut samoja tuotteita nettikaupoissakin. Onneksi en siis ole ottanut varmaa selvyyttä vauvan sukupuolesta, sillä muuten lahjakasa olisi voinut olla hyvin erilainen ja vähävärisempi.

Vaippakakun lisäksi saldona oli myös värikäs vauvan kylpypyyhe, pieni toppahaalari, imetystyyny sekä muita erinäisiä vauvan leluja ja vaatteita. Äitini oli kasannut minulle ompelutarvikelaatikon, jollaista tulen varmasti tarvimaan ja olen oikeastaan kaivannutkin. Ja toki myös kummini ostivat minulle pari viikkoa sitten tiskikoneen, joka tuli enemmän kuin tarpeeseen helpottamaan arkeani.

Iloisissa juhlissa on aina mukavaa olla osallisena, oli sitten juhlien juhlittava henkilö tai niihin osallistuja. Kaikilla tuntuikin jäävän niin herkuttelusta kuin yhdessäolosta hyvä mieli ja uusia tuttavuuksia, ja toivon mukaan myös ystävyyssuhteita, solmittiin. Toisin sanoen mikäs sen parempi tapa valmistautua tulevaan perheenlisäykseen. Samalla koen olevani äärimmäisen onnellinen ja siunattukin lapsen päästessä syntymään rakastavaan ja tukevaan perheyhteisöön. Apua löytyy kyllä, kunhan vaan itse uskallan sitä pyytää.

Kuvausvastuussa oli pääasiallisesti miehekkeen siskontyttö, joten hänelle kiitos kuvista :) Laitoin siis kameran olkkarin pöydälle lapun 'Käyttäisitkö minua' kera, jolloin vieraatkin rohkaistuivat näpsimään otoksia mukavasti vähän joka välissä.

Pojan ja tytön värit

Toisille tulevan lapseni sukupuolen tietämättömyys on aiheittanut ongelmia lahjojen hankinnassa. 'Sitten kun tiedetään kumman väristä niin löytyy lisää vaatteita' ja 'vähän hankalaahan se oli ostaa kun ei tiedä'- tyylisiä kommenttejä on tullut suunnasta jos toisesta. Tämä huolimatta siitä, että itsekin naisena käytän monipuolisesti myös poikamaisempia vaatteita.

Lapsen sukupuolen alleviivaaminen vauvalle hankituilla tarvikkeilla tuntuu olevan monille vanhemmista hyvin tärkeää. Väärän sukupuolen edustajaksi luuleminen halutaan välttää kaikilla mahdollisilla tavoilla. Toisilla vanhemmilla tunnustuksellisuus menee siihen pisteeseen, että myös vauvalle hankitut tarvikkeet kuten vaunut, syöttötuoli, lakanat ja kantoliinat valitaan vauvan eikä kantajan mukaisesti. 

En pidä tätä sinänsä pahana asiana, mutta silti väritunnustuksellisuus herättää minussa hämmennystä. Itse koen, että esimerkiksi kantoliinan tulee sopia minun tyyliini ja väreihini, kuten myös vaunujen. Vauvahan on käytännössä näkymättömissä vaunujen ja liinan sisällä, joten miksi kulkea ympäriinsä ikään kuin huutomerkkinä sanoen 'Tässä tulee poika/tyttö!'. Itse valitsen kulkemisen oman tyylisenäni pyrkien tekemään itselleni sopivia valintoja tarvikkeiden suhteen. Myös kalusteissa kuten syöttötuoleissa ja pesuammeessa koen sisustukseen sopimisen ensisijaisena tekijänä valitessani tarvikkeita. 

Joidenkin vuosien päästä kun koen naperon itse olevan jollakin tasolla valmis vaikuttamaan pukemiinsa väreihin, joten aion ottaa ilon irti ensimmäisistä vuosista päästessäni päättämään hänen tyylistään. Ehkä olenkin niitä kamalia äitejä, jotka tekevät vauvastaan minimen - identtisen kopion omasta tyylistään tai jotakin sinne päin kuten toiset tekevät koiristaan pukemalla ne erinäisiin hepeneisiin. 

Vasta jokin aika sitten uutisissa kerrottiin päiväkotikokeilusta, jossa oli keskitytty sukupuolineutraaliin ohjaukseen ja opettamiseen. Tulokset olivat hyviä ja hämärtivät aina itsestäänselvinä ajateltuja poikien ja tyttöjen käyttäytymismallien rajoja ja lapsista tuli samalla parempia ystäviä vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Myös tytöt pitivät autoleikeistä, kuten pojat prinsessaleikeistä. Ja miksi eivät pitäisi? Ainoat käyttäytymisen vääriksi asettavat rajat tulevat meiltä, aikuisilta lapsia kasvattavilta ihmisiltä. Jo pienillä sanavalinnoilla ja kehotuksilla suuntaan tai toiseen sekä valitsemalla lapselle vain tietyn värisiä vaatteisa vahvistamme sukupuolten rooleja ja toisinnamme mahdollista epätasa-arvoa ja ennakkoluulojen syntymistä. Samalla erilaisten lapsien, nuorten ja aikuisten on edelleen yhtä vaikeaa ilmaista ja hyväksyä itseään, koska he pelkäävät rikkovansa heille asetettuja käyttäytymisen malleja ja toiveita. Myös naisten ja miesten epätasa-arvo ilman neutraalimpaa kasvatusta tulee mitä todennäköisimmin pysymään ennallaan.

Toki aion lapseni ollessa tyttö pyrkiä opettamaan häntä nauttimaan myös tyttömäisistä asioista ja omasta naiseudestaan. Lopulta hänen ollessaan tarpeeksi vanha hyväksyn hänet kuitenkin sellaisena millainen hän on ja haluaa olla, kuten omakin äitini valitessani vaatekaupasta lökäreitä levenevälahkeisten tiukkojen farkkujen sijaan. En halua kotoa käsin antaa paineita lapselle hänen olemisensa suhteen, sillä jokaisella tulee mielestäni olla mahdollisuus tehdä omat valintansa ja olla oma itsensä, vaikka yhteiskunta ja muu maailma sitä ei aina täysin tukisikaan. Toki voihan myös olla, että lapseni on kliseinen autohullu poika, mutta siinäpä sitten on. Hän on tehnyt valintansa itse eikä kasvattamalla tiettyyn muottiin tarkoituksella sopivaksi. 

Toki ainoa muottiin kasvattaminen, johon saatan sortua on erilaiseksi nuoreksi kasvattaminen. Äitini ansiosta olen aina ajatellut erilaisuuden olevan erinomaisuutta. Loppupeleissä olemme aina olleet hyvin keskiluokkainen perhe, mutta kauempaa hankitut vaatteet olivat hienompia koska muilla ei niitä ole-tyyppinen ajattelu iskostettiin mieleeni jo varsin pienenä. Jotakin mitä muilla ei ollut oli aina paljon erityisempää kuin se mitä jokaiselta kylän lapselta löytyi. Sinänsä hämmentävää oli kuitenkin kuulla äitini suusta ammeen hankintaa miettiessäni sanat 'no eihän sitä vielä tiedä, minkä värinen sen pitää olla'. Mutta kai minäkin kirmailin melko tyttömäisissä vaatteissa ennen kuin itse aloin päättää omasta tyylistäni. Ehkä oma lapseni on vastaavasti pikkuisen katutyyliedustajan perikuva samoihin ikävuosiin saakka. Olkoon sitten vaikka rimpsuhameissa loikkiva ihkuteini siitä eteenpäin.