Irtipäästämisiä ja uusia alkuja

Nyt se on takana, ensimmäinen kuukausi esikoisen kanssa. Kuukauteen on mahtunut paljon tunteita, ilon ja surun hetkiä, kärsivällisyyttä ja väsymystä yön pimeinä imetystunteina hetkellisiä turhautumisia unohtamatta.

On hämmentävää kuinka voikin olla yhtäaikaa onnellisempi ja surullisempi kuin koskaan. Onnellinen pojasta, jonka olen juuri saanut synnytettyä maailmaan ja joka on ihaninta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Samalla surullinen pojan isän suhteen tietäen melko varmasti, että tämä olisi enää vain osa menneisyyttä eikä tulisi sen suuremmin osallistumaan elämäämme. Pojan syntymän jälkeen en pariin päivään kyennyt ottamaan häneen yhteyttä, hormonien herkistämänä tilanteessa oli jo muutenkin niin paljon tunteita ja uutta koettavaa. Yrittäessäni lopulta ottaa yhteyttä hänen puhelimensa oli pois päältä, kuten on edelleen. Pyysin hänen ystäväänsä viemään viestiä vastasyntyneestä pojastamme, mutta hänen ilmeensä ei ollut värähtänytkään. Hänen siskonsa käydessään hänen luonaan hänen käytöksensä oli ollut rauhallista eikä hän ollut kummemmin puhunut asiasta. Toki hän oli kertonut keksineensä pojan nimen, kuten onkin. Nimi oli niin osuva ja sopiva, etten halunnut vaihtaa sitä toiseen. Miehen masentuminen ja elämästämme poisluisuminen ei mielestäni tehnyt nimestä väärää tai sopimatonta.

Ensimmäisen viikon aikana sairaalassa itkin paljon, mutta äitini käynnit osastolla helpottivat asiaa päästessäni puhumaan surujani pohjamutia myöten. Myös hän on kokenut suuria menetyksiä elämänsä aikana, joten hän ymmärtää suruni ja tilanteeni paremmin kuin hyvin. Sairaalakäyntimme venähti bilirubiiniarvojen ja sinivalohoitojen takia, joten sekin huolestutti minua aluksi entisestään. Kotiin päästessämme suuntasimme vanhempieni luo maalle, jossa olemmekin viettäneet suurimman osan ajasta. Olen saanut paljon apua ja aikaa vauvan kanssa eikä minun ole tarvinnut huolehtia arjen muista askareista.

Kuten jo sanoin, poikani on ihaninta mitä minulle on tapahtunut. Mietinnän tuloksena tuntuu siltä, että minun oli tarkoitus saada hänet ja sen takia koin niin vahvaa vetoa ihmiseen, jonka kanssa hänet saatoimme alkuun. Tuntuu kuin poika olisi saanut osakseen isänsä viimeiset rakkauden tunteet joita hän vain kykeni vielä viime syksynä kokemaan. Itse olen tuoreena äitinä korviani myöten rakastunut pienokaiseeni, joka nytkin pyöriskelee vierelläni sohvalla ihmetellen olohuoneen ikkunaa. Poika tuntuu ymmärtävän ihmeen paljon ikäisekseen ja reagoivan puheeseen, usein tai oikeastaan aina tilanteeseen sopivalla tavalla. Hän on myös todellinen voimapesä ja hänen päänsäkin pysyy pystyssä täysin hänen omasta toimestaan. Pidän tukea niskalla vain kaiken varalta, sillä väsyneenä pää saattaa notkahtaa helpostikin.

Lopullinen irtipäästäminen ei ole helppoa. Minulle se on ollut ennenkin vaikeimpia kohtaamiani asioita, mutta aion selvitä ja jatkaa elämääni eteenpäin. Tuntuu siltä, että jossakin tuolla on se todellinen elämänkumppanini, joka voi olla mahdollisesti myös isänä pojalle. En aio myöskään olla väkisin hakemassa isyyden tunnustusta, sillä voi olla meille kaikille paljon helpompaa ja parempi asia jos jätän asian sikseen. En koe tarvetta saada poikaa isänsä perilliseksi eikä elatusapukaan tule kummenemaan hänen pienten tulojensa takia. Ja koska hänen osallistumisensa on olematonta, ei nimi papereissa lastenvalvojan tai oikeuden vahvistamalla päätöksellä tule muuttamaan asiaa. Samalla olen täysin se henkilö, joka tekee päätökset pojan asioista. Minun ei tarvitse olla hakemassa hänen hyväksyntäänsä tekemiini päätöksiin tai olla taistelemassa tapaamisoikeuksista.

Toki olen valmis keskustelemaan pojan isän kanssa hänen osallistumisestaan pojan elämään hänen niin halutessaan. Tällä hetkellä se kuitenkin näyttää epätodennäköiseltä, sillä minkäänlaista yhteydenottoa ei ole kuulunut. En toki tiedä vaikka hän päättäisi ilmestyä ovellemme vuosienkin päästä, mutta en aio jäädä odottelemaan ihmettä. Pojan elämä on vasta alussa ja samoin minun uusi elämänvaiheeni ja tulevaisuus on meille molemmille kirkas ja avoin. Siihen uskon ja luotan, kuten myös rakkauteen jota elämämme on täynnä.

Kokemuksen kautta: omat vinkkini synnyttäjälle

Jokaisen naisen synnytys on erilainen. Tästä johtuen jokaiselta synnyttäneeltä naiselta satelee usein vinkkejä suuntaan jos toiseen. Itse koin luomusynnyttämisen, joten kokemukseni poikkesi hyvin voimakkaasti saamistani vinkeistä. Päätin kuitenkin kasata ajatuksia, sillä pelottelu ja lääkkeisiin päätyminen ei ole ainoa vaihtoehto, vaikka monien synnytykset ovatkin menneet enemmän kyseiseen suuntaan.

Valmistaudu synnytykseen henkisesti ja fyysisesti

Se, että synnytykseen ei voi valmistautua, ei mielestäni pidä paikkaansa. Tärkeää on olla valmistunut niin henkisesti kuin fyysisestikin luonnollisen etenemisen edistämiseksi. Liian tiukkoja ehtoja ja rajoja ei kannata asettaa, vaan tulee pikemminkin rentoutua ja olla avoimin mielin ja esittää toiveita pakollisuuksien sijaan. Ajattelu positiivisen kautta edistää myös omaa rentoutumistasi ja vältyt näin helpommin paniikilta ja pelolta, jotka vain pahentavat kipuja.  Jos joogaa ja hengitystekniikoita ei ole harjoitellut, voi synnytyksessä olla vaikeuksia löytää oikeaa hengitystapaa. Siksi ainakin hengitystekniikan harjoittelu kannattaa ottaa päivärytmiin, jollei asia ole ennestään tuttu. Kitalaen rentouttaminen hengityksen lomassa auttaa myös kummasti. Alavatsanpohjan lihaksien kunnossa pitäminen voi helpottaa ponnistamista, eikä vadelmanlehtiteen nauttiminenkaan varmasti ole pahaksi. En tiedä mitkä kaikki tekijät vaikuttivat omaan ponnistamiseeni, mutta koin tilanteen helpoksi syystä tai toisesta. Huomasin myös äitiysjoogassa läpikäytyjen jooga-asentojen helpottavan kipua joissakin vaiheissa ja varsinkin , joten kyseisenlaisille tunneille kannattaa mennä jos vain mahdollista. Itse en tehnyt äitiysjoogaa kuin pariin kertaan, mutta koska olin harrastanut joogaa jo ennen raskautta oli asentojen hakeminen ja hengityksen hallitseminen helppoa. 

Esitä toiveita ja pidä niistä kiinni

Kuten minulle neuvolastakin jo sanottiin, on kätilö tarpeen tullen vaihdettavissa. Kyseessä on kuitenkin elämäsi tärkein päivä, joten töykeää tai sinun toiveitasi kunnioittamatonta käytöstä ei tarvitse sietää. Itselläni kävi hyvä onni, sillä toiveitani kuunneltiin koko synnytyksen ajan ja niistä myös pidettiin kiinni kätilönkin toimesta. Myös toiveiden esittäminen sairaalaan tullessa (esimerkiksi altaallisen huoneen ja kätilön suuntautumisen suhteen), synnytyksen aikana ja vuorojen vaihtuessa on tärkeää perusteellisen esitietolomakkeen täyttämisen ohella. Toiveeni kertoa perusteellisesti kunkin hoidon ja toimintatavan syy taidettiin huomioida myös vastasyntyneiden osastolla, sillä myös siellä kätilöt kertoivat minulle aina perusteellisesti taulukoin ja tietolapuin tehostettuina miksi jokin asia tehtiin kuten tehtiin.

Ota mukaasi oikea henkilö synnytyskumppaniksesi

Synnytyksen mukaan tulevan henkilön on tärkeää kyetä rauhoittamaan sinut tilanteessa kuin tilanteessa ja pysyä rauhallisena sinun mielesi herpaantumisesta huolimatta. Myös välittämiesi viestien tulkitsemiskyky on ensisijaisen tärkeää ähkiessäsi tuskissasi vajaita lauseita ja äännähdyksiä selkeiden viestien sijaan. Pysyin itse huomattavasti rauhallisempana viestieni mennessä perille, pienikin viivästyminen tai väärin tulkitseminen supistuksen tullessa johti hetkelliseen hermostumiseen. Tästä syystä suosittelenkin doulan pyytämistä mukaan jos epävarmuutta asian suhteen on olemassa, sillä doulan mukana oleminen ei rajoita toisen henkilön mukana olemista tai ole rajattu vain yksin synnyttämään meneville naisille. Omalla kohdallani kaksi käsiparia tuntuivat tietyissä kohdissa jopa välttämättömiltä akupisteiden painamisen ollessa tärkeä osa kivunlievitystäni. Mukana oli doulan lisäksi äitini, joka ei välttämättä olisi yksin kyennyt kaikkeen mihin doula ja hän yhdessä pystyivät. Molemmat olivat kuitenkin tärkeitä tuenantajia ja koko kokemus oli mukavaa jakaa heidän kanssaan.

Älä pelkää kipua

Kivun pelkääminen tekee siitä huomattavasti pahempaa. Toisilta kuullut tarinat eivät välttämättä pidä paikkaansa sinun kohdallasi, olivat omat tuntosi sitten pahempia tai lievempiä kuulemastasi. Pelko ylipäätään voi myös pidentää, pysäyttää tai viivästyttää synnytystä.

Pesäydy ja rentoudu jo ennen synnytystä

Synnytys etenee parhaiten tuntiessasi itsesi turvalliseksi ja tilanteen herraksi. Toki jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kehot reagoivat supistuksiin hyvin eri tavoin. Tärkeää on kuitenkin tuntea luottamusta omaan kehoonsa, vaikka se meinaakin helposti horjua supistusten tuoman tuskan johdosta. Tässäkin tilanteessa mukana olevien henkilöiden tuki ja asenne ovat ensisijaisen tärkeitä. Pesäytyminen ja valmistautuminen ilman stressaantunutta odottamista voi puolestaan edistää synnytyksen käynnistymistä.

Kivulla on syynsä

Kriittisimmässä vaiheessa kätilönäni ollut henkilö ilmaisi asian hyvin. Hän neuvoi minua ajattelemaan jokaista supistusta kaverinani, joka oli sitä parempi mitä kivuliaampi ja pidempi se oli. Vaikka ajatus tuntui tuskien keskellä mielipuoliselta, se kuitenkin jäi kolkuttelemaan mieleen ja auttoi jollakin tasolla supistusten pahentuessa loppua kohden. Hän myös sanoi, että viimeisten supistusten aiheuttama kipu on luonnon keino ohjata synnyttävä nainen avun piiriin. Ajatus tuntuu hyvin loogiselta, sillä kyseisten kipujen kourissa ei halua olla yksin, tai en ainakaan itse kokenut halua eristäytyä.

Ota selvää tarjolla olevista kivunlievityskeinoista ennakkoon

Synnytyksen aikana ei aina ehditä kertoa, mitä sivuvaikutuksia eri kivunlievitysmenetelmillä on. Niistä ei myöskään ainakaan omalla kohdallani kerrottu lainkaan synnytysvalmennuksessa. Internet onkin mainio kanava taustatiedon hankkimiseen, ja myös doula voi kertoa tarkkaakin tietoa eri menetelmien vaikutuksista. Itse kavahdin esimerkiksi epiduraalin mahdollisia sivuvaikutuksia: valmennuksesta saadussa lapussa kun mainittiin ainakin virtsaputken katerointi, sitominen sänkyyn, tipan laittaminen käteen, lapsivesien puhkaisu ja todennäköinen oksitosiinin käyttö supistusten mahdollisen heikkenemisen yhteydessä. Kyseinen puudutus tuntuu olevan se yleisin ja ensimmäinen ehdolla oleva puudute, joten sivuvaikutuksista on hyvä olla tietoinen ja pyytää mahdollisia muita vaihtoehtoja.

Mutta kuten olen jo moneen otteeseen sanonut, jokainen synnytys on erilainen. Tähän voivat vaikuttaa geenit, kehon rakenne ja tähtitieteelliset syyt, joihin ei aina voi vaikuttaa. Rentoutumisesta ja avoimesta mielestä hyötyvät kuitenkin varmasti kaikki meni synnytys tai raskaus miten hyvänsä.

(melkein) Luomusynnytys

Pöytäkeskusteluissa synnytystarinat sisältävät usein ne perinteiset epparin ja epiduraalin ilokaasua unohtamatta. Ammeeseen olisi tehnyt mieli, mutta ei syystä tai toisesta päästetty, puudutteet ja lääkkeet turruttivat mielen tai kätilö oli inhottava ja huonosti ohjaava.

Omalla kohdallani synnytys oli mieletön kokemus. Toivoin pääseväni hyödyntämään kehoni voimavaroja ja luonnonmukaisia kivunlievityskeinoja. Onnekseni näin pääsi käymään ja lapseni sai tulla maailaan ilman kemikaalien aiheuttamia sivuoireita virkeänä pysyneen äidin syliin.

Synnytys alkoi noin puoli kahden aikaan yöllä. Olimme edellisenä päivänä siivonneet kodin äitini kanssa vauvan tulemista varten. Illalla saunoimme ja söimme hyvää ruokaa, oikeastaan kaikki oli lopultakin valmista, kuten laskettua aikaa edeltävänä päivänä kuuluukin olla. Illalla saunan jälkeen olin tuntenut yhden kivuliaamman supistuksen, mutta muuten ennakoivat supistukset olivat olleet hyvin lieviä, samanlaisia kuin jo alkuraskaudessa. Heräsin puoli kahden aikoihin kipuun, jonka tunnistin heti supistukseksi. Nousin istumaan ja annoin tunteen mennä aaltona kehoni läpi samalla rentoutuen ja liikkuen sen mukana. Kissa-jooga-asennon istumisvariaatio tuntui toimivan tässä vaiheessa parhaiten. Toisen supistuksen tultua päätin alkaa seuraamaan kellosta supistusten välejä, sillä ne eivät tuntuneet olevan kovin kaukana toisistaan. Katselin tähtiä kirkkaalta taivaalta, hengittelin ja mietin, nytkö tämä alkaisi. Ainakin kirkas tähtitaivas enteili jossakin määrin hyvää. Puoli tuntia asiaa seurattuani totesin supistuksia tulleen kolme 10-15 minuutin sisällä jo useamman kerran putkeen, joten päätin mennä herättämään äitini.

Olimme nukkuneet vasta noin kaksi tuntia ja äitini nukkui sikeästi. Hilpeänä tönin hänet hereille ja totesin supistuksia tulevan tiiviiseen tahtiin. Äitini sanoi puoliunessa, että ei kai synnytykseni voinut olla käynnistynyt koska olin niin rauhallinenkin. Liikuskelin asunnossa ja menin takaisin futonin reunalle hengittelemään tahdin jatkuessa samana. Myös äitini heräsi ja tarkkailimme tilannetta. Noin tunnin kuluttua soitin doulalleni, joka neuvoi soittamaan sairaalaan. Sairaalasta opastettiin tulemaan paikalle synnytyksen ollessa kestänyt 2-4 tuntia ja oikeastaan käytännössä silloin kun en enää tuntenut selviäväni kotona. Koska tiesin omaavani periksiantamattoman asenteen ja korkean kipukynnyksen, päätimme lähteä sairaalaan kolmen tunnin kuluttua supistusten alkamisesta. Odotellessa ja supistusten lomassa olin saanut pakattua loppuun sairaalakassinkin eväineen kaikkineen. Lähtiessä otin myös ensimmäisen homeopaattisen lääkkeen, Arnican.

Sairaalaan tultuamme minut otettiin rutiininomaisesti käyrille. Meidät vastaanottanut yöhoitaja oli hyvin kummastunut ja epäilevä homeopaattisia lääkkeitä kohtaan, mutta koska niiden käytöstä oli kysytty ennakkoon, ei hän sen kummemmin puuttunut asiaan. Näiden ensimmäisten käyrien ottamisen ajan olin oikeastaan ainoaa kertaa pakosta sidottuna sänkyyn hetkeksi, mutta onneksi supistukset eivät vielä olleet liian pahoja. Kysyin heti mahdollisuutta päästä huoneeseen, jossa olisi mahdollisuus päästä synnytysaltaaseen, sillä koin sen tärkeimmäksi avuksi varsinkin siinä vaiheessa. Myös doulani ehti paikalle käyrien ottamisen aikana. Saapuessamme olin auki jo kolme senttiä ja supistukset jatkuivat samaan tahtiin, joten pääsin synnytyshuoneeseen.

Huone oli suhteellisen iso ja ihan viihtyisäkin. Huoneesta löytyi myös ilokseni amme erillisessä jaetussa tilassa, jonne pääsinkin pian juuri vaihtuneen kätilön tultua paikalle. Hän myös laittoi ensimmäiset vyöhyketerapiamagneetit korviini, selkääni ja jalkoihini. Korviin laitettavat kuulat olivat alle millin kokoisia palloja, kun taas jalkoihin laitettavat littania noin puolen sentin halkaisijaltaan olevia lieriöitä. Amme oli iso, kolmikulmainen ja turkoosi ja tila, jossa amme oli muistutti mielestäni jossakin määrin kylpylää. Seinällä oleviin puolapuihin oli nimittäin ripustettu jopa muovikasviköynnös viihtyisyyden lisäämiseksi. Radiosta kuuluvaksi säädettiin pyynnöstäni Bassoradio, joka oli päällä koko synnytyksen ajan. Viimeisinä tunteina en toki pahemmin kuullut koko radiota kipujen ollessa aivan omassa luokassaan. Lämpimässä vedessä pulikoiminen tuntui ihanalta, eivätkä supistuksetkaan tuntuneet enää niin pahoilta kuin kuivalla maalla. Ihmettelinkin vitsillä ääneen, miten joidenkin mielestä synnytys voi olla muka kamalaa, omani kun alkoi tuntua siinä vaiheessa kylpyläreissulta.

Ammeessa sain olla kaksi tuntia putkeen. Vauvan sydänääniä kuunneltiin puolen tunnin välein pienellä dobblerilla, eikä minun tarvinnut nousta pois altaasta. Supistusten tullessa liikuin altaassa ja hengitin syvään samalla rentouttaen kehoani ja päästäen supistuksen kehoni läpi. Tietyssä määrin supistukset tuntuivat tässä vaiheessa ja vedessä ollessa vain hyviltä, sillä kipu ei ollut kummoinen ja supistukset jatkuivat luonnollisesti voimistuen asteittain. Ajan kuluessa vain kipua helpottava asento muuttui synnytyksen edistyessä. Toki vessakäynneillä kipu tuntui voimakkaammin, mutta onneksi liikkuminen ja kävely auttoi kipuun. Ammeessa olemisen loppupuolella taisin myös laskea alleni altaaseen oksentaessani samalla. Olo ei kuitenkaan muuten ollut pahoinvoiva, vaan kyseessä oli vain hetkellinen aalto, joka helpottui tyhjentymisen myötä. Myös suoleni tyhjeni muistaakseni näiden tuntien aikana luonnollisesti, vaikka en ollut pyytänyt suolentyhjentämista erikseen.

Ensimmäisen kahden tunnin puljailun jälkeen minun piti nousta ammeesta käyrien mittaamisen ajaksi. Laitteiston anturit eivät meinanneet saada tunnistettua supistusten aikaisia sikiön sydänääniä, joten käyriä jouduttiin ottamaan kohtuuttoman kauan enkä sinä aikana päässyt ammeeseen. Kätilöiden asenne oli kuitenkin onneksi se, että sain liikkua miten halusin ja laitteiden toimimattomuus oli heidän ongelmansa eikä edellyttänyt minun sitomistani sänkyyn. Välillä istuin kiikkutuolissa ja välillä taas kävelin pientä ympyrää ja välillä seisoin tehden lantiollani kahdeksikkoa. Tämä tuntui lievittävän kipuja parhaiten yhdistettynä selän magneettikohtien painamiseen. Supistusten aikana doula painoi selän puolelta akupisteistä kätilöopiskelijan kohdistaessa mittaavaa anturia sikiön oleskelukohtaan sydänäänten rekisteröimisen edistämiseksi. Minua kehotettiin myös syömään jotakin jotta jaksaisin synnytyksen loppuun saakka. Ainoa kurkusta alas menevä asia taisi kuitenkin olla mehukeitto, mikään oikea pureskeltava ruoka ei tuntunut painuvan alas. Lopulta riittävien käyrien saamisen jälkeen palasin vielä altaaseen.

Altaassa oleminen ei enää jonkun ajan päästä tuntunut helpottavan kipua, joten päätin nousta vedestä pois. Kuljeskelin ympäriinsä, istuin kiikkutuolissa, akupisteitäni paineltiin magneettien kohdalta ja välillä myös lepäsin supistusten välillä sängyssä. Toki välit olivat edelleen lyhyet, joten mitään nokosia en ehtinyt missään välissä ottamaan. Myös kätilö vaihtui jälleen edeltävän lähdettyä ennen vuoron loppua koulutukseen, mutta asenne minua ja toiveitani kohtaan oli uudellakin kätilöllä hyvä eikä lääkinnällisiä puudutteita tyrkytetty. Supistukset pahenivat pikkuhiljaa ja kyselin jo seuraavan astene puudutteidenkin perään, jos minusta sattuisi siltä alkaa tuntumaan. Kätilöopiskelijan ainoat tarjolla olevat olivat kuitenkin spinaali ja epiduraali, joten päätin jatkaa hengittelyä ja kestää viimeiseen saakka akupainannan avulla. Otin myös jälleen Arnicaa, sillä olin saanut ohjeet ottaa lääkettä kipujen yltyessä pariin otteeseen myös synnytyksen aikana.

Kätilöiden vuorot jaettiin parin tunnin kuluttua uudestaan. Kivut olivat tähän mennessä jo melko sietämättömät, eivätkä akupainannatkaan tuntuneet toimivan tarpeeksi. Paikalle saapui onnekseni vyöhyketerapeutti-kätilö, joka oli ainoa laatuaan koko sairaalassa. Hän repi aiemmin ilmeisesti väärin asetetut magneetit irti korvistani ja jaloistani ja sai minut rentoutumaan painamalla hartian ja päälaen pistettäni supistuksen aikana. Myös korviin uudelleen oikeille kohdille laitetut magneettikuulat rentouttivat minut täysin ja oloni parani huomattavasti. Kätilö totesikin vyöhyketerapian olevan epiduraalia parempi vaihtoehto, joten tunsin olevani juuri oikeissa käsissä. Tuossa vaiheessa olin auki kuutisen senttiä. Magneettikuulia lisättiin myös lantioni etupuolelle ja jossakin vaiheessa myös häpyluuni kohdalle. Kätilö ohjeisti äitiäni ja doulaani kipujeni lievitykseen akupainannan avulla, joten he molemmat pystyivät auttamaan minua synnytyksen edistyessä. Toinen heistä painoi nilkoista tai polvista toisen painaessa päälaesta ja hartiasta.

Kivut yltyivät koko ajan. Viimeiset tunnit tuntuivatkin pitkiltä, vaikka käytännössä aikaa meni tässä vaiheessa vähiten. Otin käyttöön ilokaasun, joka auttoi jonkun aikaa. Nilkan akupisteitä painettiin lisäksi samanaikaisesti kiikkuessani kiikkutuolissa imiessäni ilokaasua. Ilokaasu ei enää auttanut mielestäni jossakin vaiheessa tarpeeksi, joten jätin senkin pois ja siirryin kyljelleni sänkyyn. Oksensin ja laskin alleni yhtäaikaa jälleen, mutta kätilö kertoi sen kertovan vain synnytyksen edistymisestä ja olevan hyvä merkki. Mahalaukkuni taisikin puhdistua melko perusteellisesti synnytyksen aikana.

Lapsivesi meni spontaanisti sisätutkimuksen jälkeen noin kolme tuntia ennen ponnistusvaihetta. Koska lapsivesi oli vihertävää, laitettiin vauvan päähän pinni sydänäänten seuraamista varten. Myös supistusanturi laitettiin vatsani ympärille. Akupainanta helpotti kipujani, mutta en enää pahemmin jaksanut liikkua sängystä. Laskin alleni pariin otteeseen, yleensä oksentaessani samaan aikaan. Sängyssä makasin kyljelläni, sillä selällään oleminen tuntui sietämättömältä. Koska kivut tuntuivat sietämättömiltä ja mietin jo mihin olinkaan lähtenyt, aloin tiedustella myös lisäpuudutteiden perään. Kätilöopiskelija puhui jälleen epiduraalista, vaikka olikin jo vaihtunut toiseen opiskelijaan. Itse kätilö kuitenkin ehdotti minulle kohdunkaulan puudutetta, koska olin aiemmin ilmaissut haluni aloittaa lievemmistä puudutteista tarpeen niin vaatiessa. Kätilö siis piti kiinni toiveistani puolestani, vaikka itse olin jo hyvinkin tuskissani.

Osastolla oli ilmeisesti ruuhkaa, joten puudutteen antavaa lääkäriä odotettiin pieni ikuisuus. Käytännössä aikaa meni ilmeisesti noin puolisen tuntia, mutta mielestäni aika tuntui useammalta tunnilta kipujen ollessa niin pahoja. Kätilö sanoikin viimeisten supistusten olevan pahimpia mahdollisesti siksi, että ihminen luonnon ohjaamana hakeutuisi lajitoveriensa seuraan saamaan apua kyseisessä vaiheessa. Hartian ja jalkojen akupisteitä painettiin jopa mustelmien muodostumiseen asti kipujeni lievittämiseksi. Supistukset muuttuivat myös siinä määrin, että aiemmin neuvottu kitalaen rentouttaminen ei enää auttanut vaan tunsin tarvetta jännittää kehoni supistuksen helpottamiseksi. Suurempaa työntämisen tai äkistämisen tarvetta en suoranaisesti tuntenut. Lääkärin lopulta saavuttua hän totesi minun olevan yhdeksän senttiä auki ja hän laittoi puudutetta vain vielä hiukan edessä oleviin reunoihin, ikään kuin näennäiseksi avuksi. Vaikutusta en suuremmin huomannut, sillä sain pian luvan alkaa ponnistelemaan varovasti lasta alaspäin.

Ponnistaminen helpotti oloa ja tuntui suorastaan euforiselta kipeää kipeämpien supistusten jälkeen. Välillä tunsinkin ponnistavani liiankin tehokkaasti. Kätilöni ei pahemmin ehtinyt pois huoneesta, sillä ponnistusten myötä lapsi laskeutui nopeasti ja oli pian jo niin alhaalla että ilmeisesti pääkin alkoi näkyä. Kätilö ohjasikin minua vain ikään kuin puhaltelemaan kynttilöitä yhdessä vaiheessa ponnistusvaihetta ponnistamisen sijaan, jotta paikkani saivat venyä rauhassa ja jokin tietty osa vauvasta tulla maailmaan omalla painollaan supistuksen voimalla. Hän myös neuvoi doulalle vielä yhden pisteen lonkkaluuni seudulta, jota muljutettiin supistuksen aikana. Tämä helpotti oloani huomattavasti. Kätilö  ehdotti asennon hakemista ja etsimistä ponnistusvaiheen alussa kuten olin alunperin toivonut, mutta ilmoitin pysyväni kyljelläni sängyssä, koska ponnistaminen kyseisessä asennossa tuntui hyvältä enkä halunnut liikkua mihinkään. Hän sanoi sen käyvän hyvin ja neuvoi minua koukistamaan molempia polviani lähemmäs rintakehääni asennon parantamiseksi.

Kokonaisuudessaan ponnistusvaihe kesti kuusi minuuttia. Kätilö ohjasi minua hyvin ja antoi minun itse tehdä työn kokonaisuudessaan. Lapsi vain otettiin vastaan ja lapsivesi imettiin hänen hengitysteistään heti pään tultua ulos. Syntymisen jälkeen enimmät veret pyyhittiin ja sain pojan ihokontaktiin paljasta rintakehääni vasten. Virallinen syntymäaika oli puoli kuuden aikaan illalla, joten kokonaisuudessaan synnytys kesti yli 15 tuntia. Välilihani säilyi ehjänä, mutta kohdunpohjaan tuli toisen asteen repeämä ja emättimen etupuolelle kaksi eriasteista pienempää tikattavaa repeämää. Alapäässäni olikin tikattavaa niin lääkärille, kätilölle kuin kätilöopiskelijallekin repeämien ollessa eriasteisia. Ruuhkan takia lääkäriä odotettiin kaksi tuntia, jonka sain oleskella rauhassa katsellen poikaani tutustuen samalla toisiimme. Myös lapsen sormet ja varpaat laskettiin yhdessä kätilön kanssa ja jälkeiset esiteltiin minulle huolellisesti. Äitini räpsi kuvia ja sai leikata myös lapsen napanuoran. Aika tuntui muutenkin menevän nopeasti. Pidin pojan sylissäni myös tikkaamisen ajan, sillä tunsin hänen olevan hyvä huomion keskittämispiste epämiellyttävän pistelyn lomassa. Koska ponnistus oli nopeaa ja helppoa, totesin myös että 'Eihän tässä hommassa tullut edes hiki', hiukseni kun olivat edelleen puhtaat edellisillan saunan jäljiltä. Tämä tuntui naurattavan kaikkia, myös niitä joille olen kertonut synnytyksestä jälkikäteen. Noustessani seisomaan suihkussa käymistä varten päässäni meinasi pyöriä, mutta ottaen huomioon ruuansulatuselimistöni perusteellisen tyhjenemisen ja avautumisvaiheen keston se ei ollut suurikaan ihme.

Synnytys oli kokonaisuudessaan mahtava kokemus. Minulla kävi melkoinen tuuri oikeanlaisen kätilön osuessa kohdalle kriittisimpään vaiheeseen, mutta pidinkin huolen toiveistani muistuttaen kätilön vuoronvaihdon kohdalla toiveistani aktiivisesti. Ensimmäisen vaihdon jälkeen toiveeni tunnuttiinkin ottavan automaattisesti huomioon seuraavaa kätilöä valitessa ja myös esitietolomakkeeni otettiin huomioon jatkuvasti. Koska kätilö oli luonnonmukaiseen synnytykseen erikoistunut henkilö, tuntui hänkin olevan mielissään synnytyksen kulkuun. Uutta opittavaa tuntui riittävän myös kätilöopiskelijalle, sillä moni hänen aikaisemmin oppimansa tuntui ajoittain jopa kauhistuttavan itse kätilöä. Kokemus taisikin olla hieno niin minulle kuin muillekin mukana olleille. Koska synnytykseen ei puututtu lääkkeellisesti ja se eteni hitaudestaan huolimatta, annettiin sen kokonaisuudessa edetä omalla painollaan. Minulle ei myöskaan asennettu tippaa tai muutakaan katetria, ainoa oksitosiini pistettiin reiteeni synnytyksen ollessa jo ohi.

Koska lääkkeellisiä keinoja käytettiin hyvin vähän, voisi synnytystäni sanoa luomusynnytykseksi. Kokemuksesta kuuleminen on hämmentänyt monia, se kun on jotain aivan muuta mitä synnytykset yleensä nykyaikana ovat. Synnytys ei sisältänyt myöskään varoiteltua pitkäveteistä odottamista, supistusten vastaanottamisessa kun riitti töitä koko synnytyksen ajaksi. Kokemukseni perusteella en voi muuta kuin suositella pyytämään luonnonmukaisia keinoja synnytyksessä ja pitämään kiinni toiveistaan, huonon kätilönkin osuessa kohdalle hänkin kun on tarpeen vaatiessa vaihdettavissa toiseen. Omat toiveeni huomioitiin niin hyvin, että tälle ei onneksi ollut tarvetta. Toki sairaaloissakin on varmasti eroja, mutta tällaisten keinojen pyytämisen lisääntyessä kysyntään varmasti vastataan enenevissä määrin.

Pitkän tauon takana on lapsensaamisen ihanuus

Kuten arvata saattaa, reilun kuukauden sisällä ehtii tapahtua paljon. Luonnollisesti tässä tapauksessa se paljon on uuden elämän saattaminen masusta maailmaan ja yöunien vaihtuminen imetystuokioiksi unitauoilla. Ja joka kerta kun äiti on juuri alkanut näpytellä tekstiä imetyksen lomassa, on lapsi päättänyt alkaa ähräämään tai nukahtaa(eikä tämäkään kerta näytä olevan poikkeus).

Sain aikalailla sellaisen synnytyksen kuin halusin. Aluksi pääsin vesiammeeseen ja olo oli kuin kylpyläreissulla. Tuskaisimpien tuntien ajaksi kohdalle osui lisäksi kätilö, joka oli toiselta ammatiltaan vyöhyketerapeutti. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, vaikka tikattavilta repeämiltä ei vältyttykään. Kuuden minuutin ponnistusvaiheella tämä ei sinänsä ole ihme, mutta onneksi väliliha säilyi kuitenkin ehjänä. Tuloksena oli terve poikavauva, johon tämä äiti ihastui heti kuten melkein kaikki kaverin jo tavanneet. 

Äitinä oleminen on tuntunut hämmentävän luonnolliselta. En ole pelännyt lapseni menevän rikki ja imettämisenkään suhteen en antanut periksi, vaikka sairaalan hoitajilla meinasikin olla välillä kohtuuton kiire asian suhteen. Ensimmäisen kakkavaipan jälkeen vaipanvaihtokaan ei tunnu enää missään ja harsontaittelukin onnistuu mainiosti jopa auton takapenkillä. 

Olemme olleet Vaabelin kanssa pääosin maalla tuoreiden isovanhempien hoteissa. Tuore isukki ei ole ottanut edelleenkään yhteyttä, vaikka kuulikin asiasta pari päivää pojan syntymän jälkeen. Tämä on saanut minut epäilemään myös toisia isovanhempia, sillä tämän asteinen sairastuminen juontaa helposti juurensa lapsuuteen. Myös miehekkeen isän outo käytös on saanut minut pitämään turvaväliä, ihan vaan kaiken varalta. Mieluummin varon liikaa kuin kadun, etten luottanut merkkeihin joita oli nähtävissä. 

Vaabelilla ja minulla on onneksi kaikki hyvin. Vaikka yösyötöt väsyttävätkin ja nukahdan usein vauva tissistä roikkuen, on maailmaan pykäämäni uusi elämä ihmeellistä ihmeellisempi otus. Kaveri on perinyt piirteitä paljon minun suvustani, joten silmiin tuijottelu ei johda alituiseen alullepanijan ikävöimiseen vaan ainoastaan pojan ihasteluun. Kolmeviikkoinen kaveri kun tuijottelee jo aktiivisesti silmiinkin ja seurusteleekin jo jossakin määrin. Hän tuntuu myös ymmärtävän paljon hänelle kerrottuja asioita, jo sairaalassa nukkumaanmenokin onnistui äidin selitettyä olevansa väsynyt ja tuijotteluajan olevan päivällä. Toki tieteellisillä tutkimuksilla on todistettu vauvojen ymmärtävän vain äänenpainoja, mutta uskon vakaasti lapseni olevan vanha sielu ja ymmärtävä ihminen jo nyt. Sen verran syvyyttä hänen silmissään on. 

Sairaalalaukku ja kotiutumistamineet

Lasketun ajan ollessa alle viikon päässä on hyvä vielä/jo tarkistella ja tehdä hienosäätöjä mukaan otettaviin tarvikkeisiin ja vaatteisiin. Huvikseni päätin myös ikuistaa kuvamuotoon mukaan lähdössä olevia kamppeita, ainakin joiltakin osin.

Kotiintuomisvaatteet

Vauvan kotiintuomisvaatteet ovat odottaneet pakattuna turvakaukalossa jo lähemmäs pari viikkoa. Koska ilma on tähän aikaan vuodesta hyvin vaihteleva, olen varautunut ylä- ja alaosaan parilla kerroksella. Toki lisäksi mukaan on lähdössä toppahaalari, vanutöppöset sekä mätsäävät villapipo ja -lapaset puuvillaisten päälle lämmittämään pieniä raajoja. Sekä muutama kuorivaippa neljän harson ja yhden flanellivaipan kera kotiinlähtöpäivää varten nekin. 

Asun voisi ajatella olevan pienoisversio oman vaatekaappini sisällöstä. Farkkuliivipainatuksella varustettu collegehuppari sekä maleeratut kollarihousut ovat harvoja itse ostamistani vauvan vaatteista. Päätin panostaa edes pariin vaatekappaleeseen, jotka sopisivat hyvin lapselleni ja miellyttäisivät silmää pidemmänkin aikaa. Onnekseni sain myös lahjaksi saman hupparin astetta isommassa koossa, joten kyseistä iloa on luvassa ainakin ensimmäiset pari kuukautta. Lisäksi olen valinnut mukaan pääasiallisesti äitiyspakkauksessa mukana tulleita vaatteita, jotka olivat sopivia niin kooltaan, väreiltään kuin käyttötarkoitukseltaan. Kietaisumallisia bodeja ovat hehkuttaneet kaikki, joten päädyin aloittamaan tästä helpoimmasta ja yksinkertaisimmasta vauvanvaatteesta. Myös puuvillapipo on äitiyspakkauksesta, taittoreunalla ja söpöillä pikkuruisilla korvilla se on mielestäni aika vastustamaton.  Turkoosit potkuhousut ovat mukana vain siltä varalta, että vauva on äärimmäisen kylmäverinen ja/tai tarvitsee lisäkerroksen kollareiden alle. Äitiyspakkauksen tiikeri-puuvillatumput sopivat mainiosti äitini virkkaamien pikkutennareiden kaveriksi ja tuovat samalla vähän väriä asuun. Ja ovathan vaippakakun mukana tulleet I love mum-sukat melko söpöt ja hyvät lisäkerroksena pikkuruisten tennareiden alle sisäkäytössä. Toki saa nähdä, onko tässä nyt tosiaan pari vaatetta liikaa, mutta toivoisin että vauva ainakin pysyisi tarpeeksi lämpimänä näiden ja ulkovaatekerrosten avulla. Kohdun jälkeen tuulinen kevätviima kun voi varmaan tuntua melko ikävältä jo pienissäkin määrin.

Muiksi välttämättömiksi mukaanotettaviksi olen pakannut trikoisen kantoliinan sekä itselleni vaihtovaatekerraston. Alaosissa olen päätynyt kaiken varalta edelleen äitiysmallisiin legginsseihin tai muuten päälle meneviin kollareihin(jotka ovat muuten melkein samanlaiset kuin nuo vauvan omat), sillä käsittääkseni synnytyksen jälkeinen maha ei ole järkyttävän paljoa pienempi kuin 8. raskauskuukauden aikana. Toki tämä varmaan riippuu mahasta ja äidistäkin. Yläosiksi olen valinnut vaatteita, joita en halua enää viimeisillä viikoillani venyttää muodottomiksi mutta jotka mahtuivat minulle vielä pari viikkoa sitten. Bonuksena toki kestoliivinsuojia sekä uudet kaarituettomat imetysliivit, jotka tilasin jonkin aikaa sitten Asokselta ja jotka vaikuttavat oikein päteviltä. 

Kosmetiikkatuotteista olen laatinut listan, sillä tuotteet ovat edelleen käytössä päivittäin ja haluan pitää itseni fressinä myös sairaalassa olemisen ajan. Kerää ne sitten kasaan kuka kerää, tulisi niiden olla helposti löydettävissä ja kerättävissä listan avulla. Lisäksi ihoni on hyvin herkkä eikä enää perusta pahemmin muusta kuin tällä hetkellä käytössäni olevasta luonnonkosmetiikasta, joten jo parin päivän aiheuttama ihon kuivuminen voi olla häiritsevää ja hyvin epämiellyttävää. Aion ottaa mukaan myös pari luomusertifikoitua vauvanhoitotuotetesteriä, jos sellaisille vaikka on tarvetta vaikka tätä uskallankin epäillä. Ja toki manteli- ja kookosöljyä, joiden pitäisi sopia myös vauvan iholle ja auttaa myös ihoani palautumaan paremmin venymisestä. Erillisiä synnytysvaatteita en ole ajatellut ottaa mukaan, sillä tahrin mieluummin sairaalan vaatteita kyseisessä tilanteessa tekemättä kotipakettiin lähtevää pyykkikasaa. 

Synnytyseväiden ostaminen on muuten äärimmäisen haastavaa. Doulat suosittelivat ottamaan mukaan jotakin mistä tulisi hyvä mieli ja energisempi olo, mutta liian hyvien herkkujen ostaminen on johtanut vain niiden syömiseen. Tällä hetkellä eväänä odottavatkin vain ananaksen makuinen kookosvesitetra sekä kitkerä Lidlin tummasuklaalevy. Kumpikaan ei liiemmin houkuttele, mutta on voimaannuttavaa evästä. Toki hedelmäkupissa pyörivät hedelmät voidaan napata mukaan samaan eväskassiin, jos en ehdi syödä niitä pois sitä ennen. 

Kehoni ja vauvanikin tuntuvat myös valmistelevan minua tulossa olevaan unirytmiin. Tästä johtuen saan nykyään nukuttua vain kuusi tuntia yössä. Tämän ajan toki nukun onnekseni hyvin sikeästi, mutta kyseisen unimäärän jälkeen keho on edelleen raskas ja väsynyt ja kaipaa unta vaikkei se sitä enää saakkaan. Tämä onkin johtanut siihen, että menen mieluummin nukkumaan myöhemmin välttääkseni heräämisen aamukuudelta tai, kuten viime yönä, peräti aamukolmelta pyörimään ja hengailemaan sängynpohjalle. Unen päästä sain kiinni uudelleen vähän ennen aamukymmentä heräten seuraavan kerran alle kaksi tuntia ennen neuvola-aikaa. Outoa unirytmiä ei kuitenkaan säätele vauvan liikekierto, sillä kokemukseni mukaan hän inhoaa liian aikaisia herätyksiä ja oli tänäkin aamuna pääasiallisesti nukkumassa lueskellessani kirjaa sängyn pohjalla. Kaverin liikkeet ovat muutenkin sen verran tanssahtelevia kunnon potkimisen sijasta, että ne eivät ole herättäneet minua kertaakaan. En vain yksinkertaisesti enää syystä tai toisesta saa unta kuuden tunnin unien jälkeen. 

Tänään taidankin mennä nukkumaan taas aikaisintaan yhdeltä. Heräisinpä sitten edes järkevään aikaan säätämään kouluhommia, nyt kun niille tosiaan näyttää vielä olevan aikaa. Pimeässä aamuyöllä kun niitä ei saa tehtyä, kuin ei myöskään unenpöpperössä liian aikaisen heräämisen seurauksena. 

Odotan

Ajattelin, että en sen kummemmin odottelisi synnytyksen käynnistystä. Meditoisin, tekisin kouluhommia ja nauttisin olostani.

Noh, mitäs teenkään. Odotan. En nyt sentään vimmatun stressaantuneena ja paineisena mutta kyllästyneenä ja passiivisena. Eikö jotain voisi jo tapahtua? Voisivatko kuukautiskipumaiset möngerrykset muuttua jo supistuksiksi? Voisiko lapsi päättää jo syntyä, jotta minulla olisi tekemistä?

Olisihan minulla toisaalta tekemistä. Tenttikirjojen lukemista, vauvanhoitopöydän laittamista ja esseiden kirjoittelua. Ei silti tunnu kiinnostavan kuin maata sohvalla, katsoa sarjoja, syödä, nukkua ja odottaa.

Yksin synnytyksen käynnistymisen odottaminen on suorastaan puuduttavaa. Tekisi mieli vaikka lähteä lenkille, mutta terve järki sanoo että ehkä minun ei ihan itsekseni kannata, varsinkin kun tiet ovat edelleen paikoitellen äärimmäisen liukkaita. Miehen kanssa puuhastelu voisi olla hyvin paljon mukavampaa kuin yksinään jumittaminen ja odottaminen. Hän on jopa laittanut puhelimen päälle, mutta yllättäen mitään ei ole edelleenkään kuulunut. En jaksa enää itkeä tai masennellakaan, olo on vain että hohhoijaa, pitihän tämä arvata, ihan sama.

Kaverini viihdyttävät minua noin joka toinen päivä, ainakin pari tuntia kerrallaan. Kämpästä ulos seuraan pääseminen tuntuu kuin lottovoitolta, vaikka nautinkin pitkistä yö(tai pikemminkin aamu-)unistani ja stressittömästä olotilastani. Huomenna olisivat luvassa erään ystäväni valmistujaiset, joihin oli toivottuna myös juhlavampi pukukoodi. Ajattelin ottaa viimeisiä iloja irti edes asteen verran juhlavasta äitiysmekostani(puuvillatrikoinen hennesin alennusmyyntilöytö, joka on kerännyt mukavasti nukkaa navan ympärille hankautumisen seurauksena), vaikka normaalikoon juhlavaatteet herättävätkin jo kaipuuta tonkiessani vaatevarastojani. Ne eivät kuitenkaan mahdu päälleni millään ilveellä, joten mentävä on sillä mitä on saatavilla. Onneksi koruilla ja kengillä voi aina pelastaa melkein asun kuin asun.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin sairaalalaukkukin on jo melko pitkälti pakattu, ensimmäiseksi hankitut synnytysherkut jo syöty ja korvattu halvalla Lidlin suklaalevyllä ja periaatteessa jäljellä olevilla hedelmillä, vauvan kotiintuomisvaatteet vaippoineen kaikkineen on pakattu valmiiksi turvakaukaloon ja muut tarvittavat listattu selkeästi nopeaa keräämistä varten. Niin ja kehto on edelleen valmiina eikä hoitotason kasaaminen ja järkkäily tule kovin kauaa viemään. Joten syntyä saa, jos jo uskaltaa maailmaan iloisena tupsahtaa, lallallaa  plaa plaa plaa.

Ehkä menen nukkumaan, ennenkuin täytän blogini loppuraskauden suomalla hormoneiden tehostamalla kirjallisella lahjakkuudella...

Tekstistä voi huomata, että viimeisimpänä iltalukemisenani ja kirjoittamisen inspiroijanani toimii tällä hetkellä Bridget Jones. 

Etiäispäivä

Etiäisenä tämä päivämäärä on kummitellut tietyssä määrin vauvan mahdollisena syntymäpäivänä jo alusta alkaen. Nähtäväksi jää, mitä tänään tapahtuu. Ainakin ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat kuluneet sujuvasti mietiskellessä ja harkitessa nukkumaanmenoa.

Ajankulukseni päätin kerätä kokoon muutamia viimepäivien huomioita.

Tuntuu siltä, että voisin syödä jääkaapin tyhjäksi pari kertaa päivässä. Näin varsinkin parina edeltävänä päivänä. Herkut, suklaalevyt, jäätelöt ja muut mässyt vetävät myös hämmentävällä tavalla puoleensa. Tänään päätin kuitenkin sinnitellä ekosuklaapatukalla holtittoman mässäilyn sijaan. Ja toki närpin pari suklaalla kuorrutettua pähkinää ja omenaa synnytyseväistä...

Otin tänään jopa muutamia juoksuaskelia kiirehtiessäni bussiin. Niin, viikkoja on se melkein 39 kasassa. Toisaalta toivon näiden pyrähdysteni jouduttavan lapsen tulemista, joten mikäs siinä. Bussikuski katseli toki menoani ehkä hiukan silmät ymmyrkäisinä, vatsani koko ei vastannut pienen reippailuni tahtia ilmiselvästikään.

Käsittämätön väsymys valtaa minut ajoittain. Torkkutarpeella ei sinänsä ole logiikkaa, sillä se tulee vain toisina päivinä vaikka tekemistä ja touhuamista olisi ollut vähemmänkin. Toisaalta olen ehkä kyseisinä päivinä ahminut enemmän sokeria kuin esimerkiksi tänään, jolloin tyydyin vain lepäilemään sohvalla katsellen sarjoja suhteellisen pirteänä tultuani kaupungilta. Pastaa toki kului tänään senkin edestä. Olen toki päätellyt ahmimisen ja nukkumisen olevan synnytysvarastojen täyttämistapa, liekkö siinä ajatuksessa todellista tieteellistä perää.

Minun tekisi jatkuvasti mieli tanssia. Hytkyn istuessani tehden mielessäni mitä villimpiä liikkeitä. Olisikohan siinä avain synnytyksen käynnistämiseen? Mene ja tiedä. Noustessani seisomaan lyllertämisestä tulee kuitenkin se ensimmäinen liikkumismuoto. Ehkä pitäisi vain virittää sneakerit jalkaan ja rykäistä parit hammerit niin pääsisi hoitamaan itsensä tanssikuntoon alta aikayksikön.

En ole vielä toteuttanut suunnittelemaani meditointia synnytyksen käynnistämiseksi. Tämä johtuen siitä, että en ole edelleenkään saanut kaikkia kouluhommia jotka olen aikonut. Lähellä kuitenkin jo ollaan, joten ehkä jo huomenna aloitan tietoisen synnytyksen käynnistämisen. Hämmentävällä tavalla keskittäessäni ajatukseni mahaan, kohtuun ja sen lihaksiin kivut tuntuvat huomattavasti tietoisemmin ja voimakkaammin. Ehkä uskon meditatiivisiin voimiini liikaa, mutta en ole rehellisesti sanottuna uskaltanut ja halunnut aloittaa tietoista lapsen ulos puskemista ennen rästihommien loppuunsaamista. Ehkä huomenna, kunhan ensin saan hoidettua viimeiset asiat pois alta. Saa sitten nähdä mitä mieltä vaabeli on asiasta, malttaako hän odottaa siihen asti tai päättääkö hän loppupeleissä venyttää mahassa asumisaikaansa vielä tulevalle viikolle. Tai jopa pidemmälle, mistäpä tuota tietää.

Olo on kuitenkin melkoisen kypsä. Ja ei nyt vielä sillä 'voi ... miksei tämä jo lopu'-tavalla vaan siis ikäänkuin hedelmällä, joka odottaa poimintaa puussa. Vauva tuntuu valmiilta, keho alkaa tuntua valmiimmalta hetki hetkeltä eikä ajatus synnyttämisestäkään, pelottavaa kyllä, tunnu etäiseltä tai kovinkaan pelottavalta. Ehkä pitääkin repiä ilo irti viimeisistä mahapäivistä tai -tunneista. Jatkuvat kuukautiskipumaiset tuntemukset antavat vihiä lähestyvästä perheenjäsenen saapumisesta kohdun ulkopuolelle.

Joten mikäs tässä, vielä jos lipittäisi vadelmanlehtiteetä minkä ehtii, voitelisi itseään manteliöljyllä paikasta jos toisesta ja koittaisi vetää kunnon yöunia ennen kuin maratoonisuorituksen aika on käsillä. Ja jos hommat viivästyy, voin aina lässyttää tänne sairaalalaukun pakkaamisesta, äitiysvaatteista ja muusta jännästä. Tai itkeä miehen perään, niinkuin tapanani on pitkälti ollut. Ainakin ensisänky on valmiina, ehkä huomenna tirpaisen ja alan siirrellä loppujakin makkarin kalusteita vauvavirittäytyneisiin asemiinsa.