Parikuukautisen tarpeelliset tavarat

Pari kuukautta vauvan kanssa on opettanut paljon, myös vauvan tarpeista. Kuten yleensä, minäkin hankin jo raskausaikana tarpeelliseksi kokemiani tarvikkeita. Joitakin olisi pitänyt hankkia toisten sijaan, joten ajattelin purkaa kokemuksiani. Josko niistä olisi vaikka hyötyä jollekin, vaikka jokainen lapsi ja äiti on varmasti erilainen ja tarvitsee erilaisia vermeitä arjessa selviämiseen.


Vaunut ja turvakaukalo
Koettu äärimmäisen tarpeelisiksi ja pakollisiksi. Hyvä lisähankinta meillä olevaan pakettiin olisi vielä adapteri, jolla kaukalo asennetaan vaunuihin kopan tilalle. Tällä tavalla esimerkiksi kulkeminen juna-asemalle julkisen liikenteen turvin mummolaan menoa varten kävisi näppärästi ja ilmaiseksi. Toisinaan myös kaupassa tämä olisi näppärä vaihtoehto ostoskärryihin tungetulle kaukalolle, varsinkin kun käytössämme oleva Emmaljungan First Class 0+ on kooltaan suhteellisen tilaa vievä. Saimme sen kuitenkin ilmaiseksi, joten en valita, varsinkaan kun vauva tuntuu viihtyvän kaukalossa erittäin hyvin. Myös Emmaljungan City Cross- vaunut Citykopalla ovat toimineet mainiosti, sillä ne kulkevat helposti myös metsäpoluilla ja erinäisten kynnysten yli ja pysyvät tukevasti pystyssä myös kaahailevan bussikuskin kyydissä. Kooltaan vaunut ovat toki hiukan massiiviset, mutta liikkuvuudeltaan onneksi ketterät. Vaunujen tavarakori on ainoa suuri miinus. Se on vamistettu kankaasta, joten epäilen sen pettävän alta ennemmin tai myöhemmin.

Kantoliina
Kantoliina on kohdallamme jäänyt harmillisen vähälle käytölle. Liina nimittäin unohtui vanhempieni luokse ja on pysynyt siellä käynneistämme huolimatta. Trikooliina on nimittäin melko kuuma verme ja poika tykkää ojennella selkäänsä vähän väliä. Toki hän myös nukkuisi liinassa mielellään, joten aion ottaa sen käyttöön heti seuraavalla mummolakäynnillämme. Vaunujen ollessa äärimmäisen näppärä väline julkisilla paikoilla(myös ilmaisen liikkumisen takia) vauvan kanniskelu kaupunkireissulla on jäänyt vielä kokeilematta. Yliopistolla käydessä liina osoittautui näppäräksi, sillä vauvaa oli helppo tyynnytellä ja tarkkailla eivätkä vaunut olleet mukana viemässä kaikkea tilaa. Säiden kuumetessa mieleni tekisi toisaalta hankkia kevyempi liina. Ja jos merkit pitävät paikkansa, ei vauvani tule kovin kuumassa liinassa edes viihtymään. Vaunuissakin oleminen teki nimittäin helteellä tiukkaa lämpötilan noustua vain vähän liian korkeaksi, joten hiostavassa liinassa liikkuminen ei todennäköisesti tule onnistumaan. Ehkä siis hankinkin suosiolla kudotun hengittävän liinan, jotta pysymme molemmat tyytyväisinä sitä käyttäessämme.

Riippukehto
Lukemani perusteella pienen riippukeinun mallinen Amazonasin Koala vaikutti oikein mainiolta kapistukselta. Poika viihtyikin siinä mainiosti pari ensimmäistä elinviikkoaan. Hän alkoi kuitenkin pian  ojentamaan itseään venyttäen samalla selkäänsä kaarelle, joten jokainen nukkumistuokio keinussa keskeytyi unissaan tapahtuvaan venyttelyyn. Selkä on nimittäin varmasti melko hankalaa oikoa täysin keinun selkää kaarelle tukevan ominaisuuden johdosta, varsinkin kun kyseessä on kuukauden ikäinen pieni ihminen. Keinu odottaakin nurkassa edelleenmyymistä, jollekin esimerkiksi koliikista kärsivälle tai selän oikaisemista inhoavalle vauvalle keinu on varmasti mitä parhain keksintö.

Kumikirahvi
Sophie-kirahvista on tullut pojan eräs lempileluista hänen tullessa pikkuhiljaa esineiden tarttumis- ja hampaiden tekemisikään. Alaientä on ilmiselvästi alkanut kutittaa ja luonnonkumisen kirahvin järsiminen on ollut ilmisevästi erittäin hauskaa puuhaa. Vielä kun oppisi itse hallitsemaan kätensä niin, että se kirahvi päätyisi sinne suuhun ilman äidin apua...

Tutit ja tuttipullot
Otin tutin käyttöön pojan ollessa viikon ikäinen. Se onkin mainio väline esimerkiksi tissiraivareiden yllättäessä. Alunperin en ollut varma, ottaisinko tuttia käyttöön mutta en jaksaisi itse toimia tutin korvikkeena. Tuttipuloja en ole suoranaisesti hankkinut, sillä äitini osti kaksi lasista tuttipulloa sairaalan myymälästä synnytyspäivänäni. Lisäksi sain kaksi vastaavaa pulloa eräältä sukulaismummulta. Olen kokenut perinteiset lasipullot äärimmäisen näppäriksi lisämaitoa annettaessa, sillä ne lämpenevät helposti ja kuuman juoksevan veden alla tai vesihauteessa eikä niistä irtoa maidon sekaan mitään ylimääräistä. Määrällisesti pari tuttipulloa on toiminut ihan hyvin, sillä nyt ne tulee ainakin pestyä jokaisen käytön jälkeen. Toki olen harkinnut jonkun korkillisen pullon ostamista matkoja varten ja nyt esimerkiksi MAM on alkanut valmistaa myös lasisia tuttipulloja. Nokkapulloksi olen ajatellut hankkia teräksisen pullon, jotta se kestää kovimmatkin iskut.

Rintapumppu
Rintapumppu olisi kannattanut hankkia jo odotusaikana. Se olisi helpottanut rintojen riittävän maidontuotannon aikaansaamista jo kotiinpaaamisen jälkeen. Poika kun ei jaksa lupsuttaa puoliteholla maitoa tuottavaa tissiä oikein yhtään. Hankin pumpun vasta viikko sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tissillä onkin alettu viihtyä pidempiä aikoja, vaikka imetysasennoissa saakin taituroida kerran toisensa jälkeen. Päädyin hankkimaan Philipsin käsikäyttöiden Avent-pumpun, sillä sain sen edullisesti käytettynä Siivouspäivän puistokirppikseltä. Malli on toiminut mielestäni hyvin ja ollut helppokäyttöinen.

Leikkimatto
Ajattelin leikkimattojen kaarineen olevan täysin turhia vehkeitä. Riittäisihän lapselle viihdykkeeksi lähellä hääräilevä äiti, joka kävisi väliä höpöttämässä yhtä sun toista. Huomasin kuitenkin jo vaunuihin ripustetun nallekarhun saavansa niin paljon huomiota osakseen, että olen alkanut ajatella toisin. Lelukaarista roikkuvat lelut voisivat kehittää esineitä kohti kurottautumista ja motorista hallintaa nopeammin kuin kotihommia lähistöllä väkertelevä äiti. Vauva saisi helpommin viihdytettyä itse itseään ja pötköttelisi samalla turvallisella ja puhtaalla alustalla lattiatasossa. Nyt kun vain löytyisi se ihana ja kohtuuhintainen leikkimatto, haikailemani mallit kun meinaavat olla kalliita käytettyinäkin(esimerkiksi SkipHopin härpäkkeet vetävät puoleensa, tuo mielenkiinnon vienyt nallekin kun on kyseisen firman tekele ja ollut yksi harvoista mielenkiinnon herättäneistä leluista jo ennen kuukauden ikää).

Vau-kirjan jäsenyys ja ensimmäiset paketit
Ajattelin ensin jättäväni tilauksen vain ensimmäiseen ilmaispakettiin. Päädyinkin perumaan ensimmäisen kuukauden paketin, mutta toisen paketin unohdin perua. Paketin sisältö ihastutti esikoistani niin kovasti, että nyt olen päättänyt pysyä jäsenenä ainakin jonkun aikaa ja ottaa myös seuraavan paketin ilolla vastaan. Edellisen paketin pehmeä kirja, kissahelistin ja kovakantinen Eetu-kirjakin kun ovat kaikki kiinnittäneet pojan huomion ja saaneet aikaan niin hymyjä kuin tiukkaa tarkkailua ja tutkimistakin. Toki aion lukea myös oikeita(toisin sanoen esimerkiksi Tove Janssonin muumeja ja Harry Pottereita) kirjoja, mutta ilahduttaa häntä myös hänen käsiinsä sopivilla kirjoilla.

Positiivisesti yksinhuoltaja

Yleensä on puhetta siitä, kuinka rankkaa on olla yksinhuoltaja. Tilanne onkin aina hyvin yksilöllinen, sillä yksinhuoltajana olemiseen on voitu päätyä hyvin monenlaisten mutkien kautta. Toisilla toinen osapuoli on voinut olla mukana aktiivisemmin kuin toisilla, joilla mies ei välttämättä ole koskaan lapsen hoitamiseen osallistunutkaan. Omalla kohdallani minun piti olla perustamassa perinteistä ydinperhettä elämäni rakkaudeksi kokemani miehen kanssa, mutta raskauden puolivälissä hänen omat ongelmansa johtivat mielenterveyden pettämiseen ja sen myötä minusta ja lapsesta etääntymiseen.

Päätin kuitenkin alkaa miettiä asiaa positiiviselta kantilta. Mitä hyvää on tilanteessa, jossa olet yksinhuoltaja? 

Saat itse päättää mitä syöt, katsot telkkarista, milloin ja miten teet mitäkin ja, tärkeimpänä, miten kasvatat lapsesi. Toinen osapuoli ei ole sanomassa, kuinka lasta tulisi kasvattaa tai luomassa epätasapainoista sääntöjen poikkeavuutta omilla linjauksillaan tai niiden puutteella. Esimerkiksi miehekkeen kohdalla yhtenä psyykkisten ongelmien syynä on mahdollisesti toisen vanhemman puuttumattomuus ja toisen liiallinen puuttuminen asioihin. Lisäksi tiedän muita vastaavia esimerkkejä tällaisten ristiriitaisten sääntöjen aiheuttamista häiriökäyttäytymisistä lapsilla ja nuorilla. Mitään takuuta siitä, olisivatko kasvatuslinjamme loppupeleissä olleet yhteneväiset, ei ole. 

Lapsi välttyy eron tuomalta tuskalta. Jos ero olisi tullut myöhemmin, olisi lapsen alitajuntaan jäänyt jälki menettämisestä sekä mahdollisista muista ongelmista asian tiimoilta. 

Sinun ei tarvitse huolehtia kuin itsestäsi ja lapsesta. Ruoanlaitossa ja pyykinpesussa on aivan tarpeeksi hommaa jo kahden ihmisen taloudessa. Toki kotitöihin aktiivisesti osallistuva mies olisi enemmän kuin paikallaan. 

Sinun ei tarvitse tuhlata rahaa isänpäivälahjoihin. Heh heh, laiha lohtu mutta nekin rahat voi laittaa vaikka yhteiseen reissukassaan lapsen kanssa. Tai äidin virkistäytymiseen. 

Saat valita miten puet lapsesi täysin itse. Miehekkeen tuntien tiedän että hänellä olisi ollut omia mielipiteitään pojan vaatettamisesta. Nyt äiti voi ostaa pelkkiä hipster-vaatteita pojan oman mielipiteen muotoutumiseen asti. 

Vaatekaapissa on runsaasti tilaa sinun ja lapsesi vaatteille, kuten koko kämpässä ylipäätään. Väistämättä lapsen tuleminen olisi vyöryttänyt myös miehekkeen tavaroita minun nurkkiini. Nyt voin asetella vaatteeni väljästi runsaalta tuntuvaan kaappitilaan.

Saat yksinhuoltajalisää. Jei, rahaa!

Sinun ei tarvitse käydä vaipanvaihto- kestovaippa- tms. keskusteluja suostutellaksesi toista ymmärtämään näkökantasi. Vaihdat vaipan joka tapauksessa ihan itse, paitsi jos apukäsiä sattuu paikalle esimerkiksi mummin muodossa. 

Voit sopia matkanne, menonne ja muut kulkunne täysin sinun aikataulusi ja lapsesi ehdoilla. Ilmeisesti yhteishuoltaja joutuu kysymään luvan toiselta melkein jokaiseen asiakirjaan ja valtion rajan ylittämiseen. 

Voit edelleen toteuttaa noloja sinkkutapojasi. Sinun ei tarvitse piiloutua vauvalta puristellessasi finnejä sisäreisistäsi, ainakaan vielä. 

Toki toivon testosteronin käryn vielä leijailevan asunnossani ja kotonani vielä jonkun muunkin kuin kasvavan poikani toimesta ja sen myötä perheemme mahdollisesti kasvavankin löydettyäni sopivan kumppanin, mutta on virkistävää katsoa myt käsillä olevaa tilannetta positiivisen kautta alituisen surkuttelun sijaan. Hyvän kautta ajattelulla kun pärjää ihmeen pitkälle. Toki seikat eivät ole jokaisen yksinhuoltajan kohdalla todenmukaisia tai muuten istuvia, mutta kirjoitinkin tilanteesta vain omasta näkökulmastani katsottuna. 

Katkeroituva ämmä

Olen pursunut iloa uudesta elämästä ja sen ihastelusta. Hymyillyt jokaiselle vastaantulijalle. Ollut muutenkin käsittämättömän positiivinen tilanteeseen nähden.

Pikkuhiljaa jokin on alkanut kuitenkin nyppiä. En tiedä onko kyse siitä, että pykäämäni ihme määrittelee melko pitkälti elämäni kulun. Aluksi olin vain sitä mieltä, että niin sen tässä tilanteessa kuuluukin olla ja se tuntuu oikealta ja hyvältä. En sitten tiedä, ovatko muiden päivittelyt pienen lapsen hoidon raskaudesta saaneet minut näkemään ne huonotkin puolet. 'Muista ottaa omaa aikaa' on yksi näistä. Ikään kuin vauvasta alias vaivasta tarvitsisi lomaa. Jostakin syystä ajatukseni ovat kuitenkin näiden muistutteluiden jälkeen kääntyneet tähän suuntaan.

En jaksaisi kuunnella vauvan  itkua. Poikani itkee aika vähän, ajallisesti itku kuitenkin sijoittuu pääasiallisesti rinnasta syömisen yhteyteen. Lähes poikkeuksetta jokainen syöntihetki keskeytyy tai loppuu täysin suunnattoman karjunnan saattelemana. Toisina kertoina pitää siirtyä loppuajaksi pulloon ja toisina taas hetken rauhoittuminen imeskellen tuttia(josta ei edes tule maitoa...) auttaa keskittymään syömiseen uudelleen. Ja joskus vain nukahdetaan tutti suussa jääden vajaamahaiseksi. Tästä seuraa liian hitaasti nousevaa painoa, joka riistää äidin hermoja liiankin kanssa. Ilmeisesti poikani onkin mukavuudenhaluinen tissin suhteen: maitoa tulisi tulla paljon ja tasaisesti. Tänään ostinkin rintapumpun stimuloinnin lisäämiseksi. Kaveri kun ei tule tyhjentämään tissejä kovinkaan varmasti kovin montaa kertaa viikossa, ainakaan ilman tolkutonta kikkailua ja säätämistä.

Syöminen viekin kaikkine vinkeineen melko kohtuuttoman paljon aikaa. Toki ehdin väleissä juuri ja juuri tyhjentää tiskikonetta, pestä vaippapyykkiä ja muutenkin räpeltää niin helposti kaaoksen muodon ottavaa kotiani. Todellisuudessa kotonani ei edes vallitse pahakaan kaaos, mutta hormonimuutokset haluaisivat kaiken olevan just eikä melkeen.

Joka tapauksessa alan asteittain katkeroitua. Toki päässäni soivat myös omat rallini 'minusta ei pitänyt tulla yksinhuoltajaäitiä' ja uniin tunkeutuva ilmeisesti entinen mies antavat koko hommaan oman ihanan twistinsä. Alan pikkuhiljaa löytää itseni hehkeän äidin sijasta katkeran ämmän rajan tuolta puolen. Päässäni liikkuu arvostelevia ja katkeria ajatuksia, kuten aina kun itsetuntoni ropisee vauhdilla alas.

Tiedän kyllä toki mitä tarvitsisin: vähintään yhdet tanssitreenit viikossa. Valitettavasti aikataulukin on alkukesästä sen sorttinen, että en ole menossa ohjatuille tunneille. Pitää siis vain järjestää aikaa itselleen. Sitten kaikki on toivonmukaisesti taas paremmin.

(tietokoneen näppäimistön nikkoileva L-painike ei auta mutuen yhtään asiaa...)

Epävarmoja äitejä

Ihmettelin jo raskausaikana tuntemieni äitien tapaa olla epävarmoja itsestään äitinä. Tietyllä tavalla toimimisen pelättiin luovan heistä kuvaa huonona äitinä. Toiset taas halusivat olla latelemassa vinkkejä äitiyteen enemmän kuin niitä kaipasikaan, puhuen samalla tekemistään valinnoista ainoana oikeana ratkaisuna. Molemmat suuntaukset tuntuivat hullunkurisilta ja kummallisilta.

Niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin nettikeskusteluissakin nousee tavalla tai toisella esille usein äitien epävarmuus. Toisilla tämä ilmenee voimakkaana tarpeena olla pätemässä ja pahimmillaan syyttämässä muita toimintatapoja täysin vääriksi omiensa rinnalla mitä kamalimmin sanamuodoin. Tämä kärjistyminen ei tuota kuin mielipahaa niin asian ilmaisijalle kuin ilmaisun kohteellekin. Nettipalstat tuntuvatkin olevan oiva keino purkaa omaa turhautumista juuri kuvaamallani tavalla. Toisessa ääripäässä äidit taas syyttävät itseään kaikesta, eivät uskalla lähteä lastensa kanssa ihmisten ilmoille ja häpeävät omaa ja lastensa toimintaa ollen jatkuvasti varpaillaan ja tuntien huonoa omaatuntoa usein täysin syyttä.

Mikä äitejä siis oikein vaivaa? Muiden miellyttäminen ja vertailu toisten lapsiin ja toimintatapoihin on kuin välttämätön pakko äitipiireissä. Usein keskutelunaiheet tuntuvat ajautuvan linjalle, jossa lapsen kehityksen vaiheita tai pieniä käyttäytymismalleja pidetään kummallisina tai huolestuttavina niiden poiketessa muiden linjasta. Tätä ovat tehostamassa ne äidit, jotka ovat pätemässä omien lastensa paremmuutta verrattuna toisiin. Jo valmiiksi epävarmat ja syyllisyyttä tuntevat äidit vajoavat toisten parjatessa entistä alemmas eikä lyttääjäkään varmasti paranna oloaan syyllistämällä toisia äitejä heidän huonoista toimintamalleistaan.

Onko olemassa todella sitä oikeaa mallia toimia? Jokainen äiti pyrkii (toivonmukaisesti) toimimaan lapsensa parhaaksi. Jokainen meistä vain tekee omat valintansa omien tietojensa ja taitojensa perusteella. Toimintatavoissa onkin voimakkaasti hajontaa ja tiettyjen ratkaisujen kohdalla muunlaiset valinnat tuntuvat herättävän jopa suoranaista kuohuntaa toisinajattelijoita kohtaan. Esimerkiksi rokotteiden antaminen, vaippavalinnat ja kuljetusmuodot tuntuvat olevan tällaisia aihepiirejä. Tarve saada kaikki muut toimimaan itse valitsemallaan tavalla kertoo vain äitien epävarmuudesta ja tarpeesta päästä pönkittämään omia mielipiteitään syyllistämällä toisinajattelijoita.

Jokainen äiti on kuitenkin erilainen. Jokainen meistä on kasvatettu eri tavoin ja olemme saaneet erilaisia virikkeitä ja ajatusmalleja jo ennen raskaaksi tulemistamme. Myös henkinen kasvu ja kokemuksen määrä vaihtelee äitien välillä suuresti. Kukaan ei kuitenkaan yleensä ole tietoisesti tuottamassa lapselleen mitään pahaa, päihde- ja muita vastaavia ongelmia lukuunottamatta.

Äitinä olo tuntuukin olevan juuri muiden äitien asettaman paineen takia erityisen raskasta. Harkitsin yksinhuoltajaäitien ryhmään menemistä, mutta ajatus toisiaan ja lapsiaan vertailevasta ja äitiyden rankkuutta valittelevasta naislaumasta oletuksena on alkanut vähentää haluani osallistua ryhmän kokoontumisiin. Toki en voi tietää varmasti, millaisia ihmisiä ryhmässä olisi vastassa. Kuitenkin jo yhden valittelevan ja neuvoja latelevan yksinhuoltajaäidin kuunteleminen tuntuu ajoittain vain huonontavan mielialaani sen paranemisen sijaan.

Koen itse äitiyden ihanimpana asiana, mitä olen elämässäni kokenut. Voin toki katsoa edelleen ruusunpunaisen vauvahuurun läpi koko asiaa, mutta lapseni on ihana ja jokainen hymy tuntuu kirkastavan hetken raskaalta tuntuneen hetken. Poikani tuntuu myös ymmärtävän minua hämmentävän hyvin. Itkemiselläkin on aina syy ja muuten lapsi tuntuu olevan rauhallinen ja rauhoittuvan erityisesti minun pysyessäni rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos tilannetta katsoo ulkopuolisin silmin, olen monien sanoin todella vahva. Lapsen isä sairastui masennukseen ja suoraansanottuna hylkäsi meidät raskauden puolivälin tienoilla. Itkuisten synnytyksenjälkeisten sairaalapäivien jälkeen olen kuitenkin kokenut olevani pääasiallisesti onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Ahdistuksen iskiessä puran tuskani puhumalla ja itkemällä, mutta pääasiallisesti oloni on seesteinen ja onnellinen.

Koenkin olevani hyvä äiti juuri sellaisena kuin olen. En ole erityisemmin lukenut lapsenkasvatusoppaita tai hoitovinkkejä joitakin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Kaikki tuntuu menevän luonnostaan eteenpäin ilman kummempia pohdintoja, erityisen hyvin silloin jos vain luotan lapsen ja vaistojeni kertovan miten minun tulee toimia. Kaiken kaikkiaan tunnen olevani varmempi itsestäni kuin koskaan ennen elämäni aikana. En koe painetta miellyttää ketään tai tarvetta pönkittää omaa oloani korostamalla omien valintojeni paremmuutta.

Toki pidän silti omia valintojani hyvinä. Kestovaippailun mainospuheeni voi hetkittäin vaikuttaa omien ajatusteni pönkittämiseltä. Haluan kuitenkin tuoda esille vaippailun helppoutta ja yksinkertaisuutta, moni kun kokee sen olevan raskasta kysyen aina 'oletko vielä jaksanut kestoilla?'. Itselleni pyykkikoneen pyörittäminen kerran päivässä on paljon helpompi vaihtoehto kuin isojen ja kalliiden vaippapakettien raahaaminen lähikaupasta ja haisevan vaippaläjän roskapöntölle kuljettaminen. Pyrin lisäksi hoitamaan lastani luonnonmukaisin menetelmin, räkäiseen nenään olen ehtinyt jo hyödyntämään esimerkiksi höyryhengitystä. Lisäksi homeopaattisista lääkkeistä on ollut suuri apu ennen pissaamista ilmenneeseen huutamiseen.

Mielenkiinnolla seuraan, mitä jokainen päivä tuo tullessaan. Kokonaisuudessaan äitinä olo on kuitenkin ihanaa. Taidankin pikemmittä puheitta siirtyä yösyötön pariin, makuuhuoneesta kun tuntuu kuuluvan ätinää äitiyspakkauslaatikon pohjalta.

Irtipäästämisiä ja uusia alkuja

Nyt se on takana, ensimmäinen kuukausi esikoisen kanssa. Kuukauteen on mahtunut paljon tunteita, ilon ja surun hetkiä, kärsivällisyyttä ja väsymystä yön pimeinä imetystunteina hetkellisiä turhautumisia unohtamatta.

On hämmentävää kuinka voikin olla yhtäaikaa onnellisempi ja surullisempi kuin koskaan. Onnellinen pojasta, jonka olen juuri saanut synnytettyä maailmaan ja joka on ihaninta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Samalla surullinen pojan isän suhteen tietäen melko varmasti, että tämä olisi enää vain osa menneisyyttä eikä tulisi sen suuremmin osallistumaan elämäämme. Pojan syntymän jälkeen en pariin päivään kyennyt ottamaan häneen yhteyttä, hormonien herkistämänä tilanteessa oli jo muutenkin niin paljon tunteita ja uutta koettavaa. Yrittäessäni lopulta ottaa yhteyttä hänen puhelimensa oli pois päältä, kuten on edelleen. Pyysin hänen ystäväänsä viemään viestiä vastasyntyneestä pojastamme, mutta hänen ilmeensä ei ollut värähtänytkään. Hänen siskonsa käydessään hänen luonaan hänen käytöksensä oli ollut rauhallista eikä hän ollut kummemmin puhunut asiasta. Toki hän oli kertonut keksineensä pojan nimen, kuten onkin. Nimi oli niin osuva ja sopiva, etten halunnut vaihtaa sitä toiseen. Miehen masentuminen ja elämästämme poisluisuminen ei mielestäni tehnyt nimestä väärää tai sopimatonta.

Ensimmäisen viikon aikana sairaalassa itkin paljon, mutta äitini käynnit osastolla helpottivat asiaa päästessäni puhumaan surujani pohjamutia myöten. Myös hän on kokenut suuria menetyksiä elämänsä aikana, joten hän ymmärtää suruni ja tilanteeni paremmin kuin hyvin. Sairaalakäyntimme venähti bilirubiiniarvojen ja sinivalohoitojen takia, joten sekin huolestutti minua aluksi entisestään. Kotiin päästessämme suuntasimme vanhempieni luo maalle, jossa olemmekin viettäneet suurimman osan ajasta. Olen saanut paljon apua ja aikaa vauvan kanssa eikä minun ole tarvinnut huolehtia arjen muista askareista.

Kuten jo sanoin, poikani on ihaninta mitä minulle on tapahtunut. Mietinnän tuloksena tuntuu siltä, että minun oli tarkoitus saada hänet ja sen takia koin niin vahvaa vetoa ihmiseen, jonka kanssa hänet saatoimme alkuun. Tuntuu kuin poika olisi saanut osakseen isänsä viimeiset rakkauden tunteet joita hän vain kykeni vielä viime syksynä kokemaan. Itse olen tuoreena äitinä korviani myöten rakastunut pienokaiseeni, joka nytkin pyöriskelee vierelläni sohvalla ihmetellen olohuoneen ikkunaa. Poika tuntuu ymmärtävän ihmeen paljon ikäisekseen ja reagoivan puheeseen, usein tai oikeastaan aina tilanteeseen sopivalla tavalla. Hän on myös todellinen voimapesä ja hänen päänsäkin pysyy pystyssä täysin hänen omasta toimestaan. Pidän tukea niskalla vain kaiken varalta, sillä väsyneenä pää saattaa notkahtaa helpostikin.

Lopullinen irtipäästäminen ei ole helppoa. Minulle se on ollut ennenkin vaikeimpia kohtaamiani asioita, mutta aion selvitä ja jatkaa elämääni eteenpäin. Tuntuu siltä, että jossakin tuolla on se todellinen elämänkumppanini, joka voi olla mahdollisesti myös isänä pojalle. En aio myöskään olla väkisin hakemassa isyyden tunnustusta, sillä voi olla meille kaikille paljon helpompaa ja parempi asia jos jätän asian sikseen. En koe tarvetta saada poikaa isänsä perilliseksi eikä elatusapukaan tule kummenemaan hänen pienten tulojensa takia. Ja koska hänen osallistumisensa on olematonta, ei nimi papereissa lastenvalvojan tai oikeuden vahvistamalla päätöksellä tule muuttamaan asiaa. Samalla olen täysin se henkilö, joka tekee päätökset pojan asioista. Minun ei tarvitse olla hakemassa hänen hyväksyntäänsä tekemiini päätöksiin tai olla taistelemassa tapaamisoikeuksista.

Toki olen valmis keskustelemaan pojan isän kanssa hänen osallistumisestaan pojan elämään hänen niin halutessaan. Tällä hetkellä se kuitenkin näyttää epätodennäköiseltä, sillä minkäänlaista yhteydenottoa ei ole kuulunut. En toki tiedä vaikka hän päättäisi ilmestyä ovellemme vuosienkin päästä, mutta en aio jäädä odottelemaan ihmettä. Pojan elämä on vasta alussa ja samoin minun uusi elämänvaiheeni ja tulevaisuus on meille molemmille kirkas ja avoin. Siihen uskon ja luotan, kuten myös rakkauteen jota elämämme on täynnä.

Kokemuksen kautta: omat vinkkini synnyttäjälle

Jokaisen naisen synnytys on erilainen. Tästä johtuen jokaiselta synnyttäneeltä naiselta satelee usein vinkkejä suuntaan jos toiseen. Itse koin luomusynnyttämisen, joten kokemukseni poikkesi hyvin voimakkaasti saamistani vinkeistä. Päätin kuitenkin kasata ajatuksia, sillä pelottelu ja lääkkeisiin päätyminen ei ole ainoa vaihtoehto, vaikka monien synnytykset ovatkin menneet enemmän kyseiseen suuntaan.

Valmistaudu synnytykseen henkisesti ja fyysisesti

Se, että synnytykseen ei voi valmistautua, ei mielestäni pidä paikkaansa. Tärkeää on olla valmistunut niin henkisesti kuin fyysisestikin luonnollisen etenemisen edistämiseksi. Liian tiukkoja ehtoja ja rajoja ei kannata asettaa, vaan tulee pikemminkin rentoutua ja olla avoimin mielin ja esittää toiveita pakollisuuksien sijaan. Ajattelu positiivisen kautta edistää myös omaa rentoutumistasi ja vältyt näin helpommin paniikilta ja pelolta, jotka vain pahentavat kipuja.  Jos joogaa ja hengitystekniikoita ei ole harjoitellut, voi synnytyksessä olla vaikeuksia löytää oikeaa hengitystapaa. Siksi ainakin hengitystekniikan harjoittelu kannattaa ottaa päivärytmiin, jollei asia ole ennestään tuttu. Kitalaen rentouttaminen hengityksen lomassa auttaa myös kummasti. Alavatsanpohjan lihaksien kunnossa pitäminen voi helpottaa ponnistamista, eikä vadelmanlehtiteen nauttiminenkaan varmasti ole pahaksi. En tiedä mitkä kaikki tekijät vaikuttivat omaan ponnistamiseeni, mutta koin tilanteen helpoksi syystä tai toisesta. Huomasin myös äitiysjoogassa läpikäytyjen jooga-asentojen helpottavan kipua joissakin vaiheissa ja varsinkin , joten kyseisenlaisille tunneille kannattaa mennä jos vain mahdollista. Itse en tehnyt äitiysjoogaa kuin pariin kertaan, mutta koska olin harrastanut joogaa jo ennen raskautta oli asentojen hakeminen ja hengityksen hallitseminen helppoa. 

Esitä toiveita ja pidä niistä kiinni

Kuten minulle neuvolastakin jo sanottiin, on kätilö tarpeen tullen vaihdettavissa. Kyseessä on kuitenkin elämäsi tärkein päivä, joten töykeää tai sinun toiveitasi kunnioittamatonta käytöstä ei tarvitse sietää. Itselläni kävi hyvä onni, sillä toiveitani kuunneltiin koko synnytyksen ajan ja niistä myös pidettiin kiinni kätilönkin toimesta. Myös toiveiden esittäminen sairaalaan tullessa (esimerkiksi altaallisen huoneen ja kätilön suuntautumisen suhteen), synnytyksen aikana ja vuorojen vaihtuessa on tärkeää perusteellisen esitietolomakkeen täyttämisen ohella. Toiveeni kertoa perusteellisesti kunkin hoidon ja toimintatavan syy taidettiin huomioida myös vastasyntyneiden osastolla, sillä myös siellä kätilöt kertoivat minulle aina perusteellisesti taulukoin ja tietolapuin tehostettuina miksi jokin asia tehtiin kuten tehtiin.

Ota mukaasi oikea henkilö synnytyskumppaniksesi

Synnytyksen mukaan tulevan henkilön on tärkeää kyetä rauhoittamaan sinut tilanteessa kuin tilanteessa ja pysyä rauhallisena sinun mielesi herpaantumisesta huolimatta. Myös välittämiesi viestien tulkitsemiskyky on ensisijaisen tärkeää ähkiessäsi tuskissasi vajaita lauseita ja äännähdyksiä selkeiden viestien sijaan. Pysyin itse huomattavasti rauhallisempana viestieni mennessä perille, pienikin viivästyminen tai väärin tulkitseminen supistuksen tullessa johti hetkelliseen hermostumiseen. Tästä syystä suosittelenkin doulan pyytämistä mukaan jos epävarmuutta asian suhteen on olemassa, sillä doulan mukana oleminen ei rajoita toisen henkilön mukana olemista tai ole rajattu vain yksin synnyttämään meneville naisille. Omalla kohdallani kaksi käsiparia tuntuivat tietyissä kohdissa jopa välttämättömiltä akupisteiden painamisen ollessa tärkeä osa kivunlievitystäni. Mukana oli doulan lisäksi äitini, joka ei välttämättä olisi yksin kyennyt kaikkeen mihin doula ja hän yhdessä pystyivät. Molemmat olivat kuitenkin tärkeitä tuenantajia ja koko kokemus oli mukavaa jakaa heidän kanssaan.

Älä pelkää kipua

Kivun pelkääminen tekee siitä huomattavasti pahempaa. Toisilta kuullut tarinat eivät välttämättä pidä paikkaansa sinun kohdallasi, olivat omat tuntosi sitten pahempia tai lievempiä kuulemastasi. Pelko ylipäätään voi myös pidentää, pysäyttää tai viivästyttää synnytystä.

Pesäydy ja rentoudu jo ennen synnytystä

Synnytys etenee parhaiten tuntiessasi itsesi turvalliseksi ja tilanteen herraksi. Toki jokainen synnytys on omanlaisensa, ja kehot reagoivat supistuksiin hyvin eri tavoin. Tärkeää on kuitenkin tuntea luottamusta omaan kehoonsa, vaikka se meinaakin helposti horjua supistusten tuoman tuskan johdosta. Tässäkin tilanteessa mukana olevien henkilöiden tuki ja asenne ovat ensisijaisen tärkeitä. Pesäytyminen ja valmistautuminen ilman stressaantunutta odottamista voi puolestaan edistää synnytyksen käynnistymistä.

Kivulla on syynsä

Kriittisimmässä vaiheessa kätilönäni ollut henkilö ilmaisi asian hyvin. Hän neuvoi minua ajattelemaan jokaista supistusta kaverinani, joka oli sitä parempi mitä kivuliaampi ja pidempi se oli. Vaikka ajatus tuntui tuskien keskellä mielipuoliselta, se kuitenkin jäi kolkuttelemaan mieleen ja auttoi jollakin tasolla supistusten pahentuessa loppua kohden. Hän myös sanoi, että viimeisten supistusten aiheuttama kipu on luonnon keino ohjata synnyttävä nainen avun piiriin. Ajatus tuntuu hyvin loogiselta, sillä kyseisten kipujen kourissa ei halua olla yksin, tai en ainakaan itse kokenut halua eristäytyä.

Ota selvää tarjolla olevista kivunlievityskeinoista ennakkoon

Synnytyksen aikana ei aina ehditä kertoa, mitä sivuvaikutuksia eri kivunlievitysmenetelmillä on. Niistä ei myöskään ainakaan omalla kohdallani kerrottu lainkaan synnytysvalmennuksessa. Internet onkin mainio kanava taustatiedon hankkimiseen, ja myös doula voi kertoa tarkkaakin tietoa eri menetelmien vaikutuksista. Itse kavahdin esimerkiksi epiduraalin mahdollisia sivuvaikutuksia: valmennuksesta saadussa lapussa kun mainittiin ainakin virtsaputken katerointi, sitominen sänkyyn, tipan laittaminen käteen, lapsivesien puhkaisu ja todennäköinen oksitosiinin käyttö supistusten mahdollisen heikkenemisen yhteydessä. Kyseinen puudutus tuntuu olevan se yleisin ja ensimmäinen ehdolla oleva puudute, joten sivuvaikutuksista on hyvä olla tietoinen ja pyytää mahdollisia muita vaihtoehtoja.

Mutta kuten olen jo moneen otteeseen sanonut, jokainen synnytys on erilainen. Tähän voivat vaikuttaa geenit, kehon rakenne ja tähtitieteelliset syyt, joihin ei aina voi vaikuttaa. Rentoutumisesta ja avoimesta mielestä hyötyvät kuitenkin varmasti kaikki meni synnytys tai raskaus miten hyvänsä.

(melkein) Luomusynnytys

Pöytäkeskusteluissa synnytystarinat sisältävät usein ne perinteiset epparin ja epiduraalin ilokaasua unohtamatta. Ammeeseen olisi tehnyt mieli, mutta ei syystä tai toisesta päästetty, puudutteet ja lääkkeet turruttivat mielen tai kätilö oli inhottava ja huonosti ohjaava.

Omalla kohdallani synnytys oli mieletön kokemus. Toivoin pääseväni hyödyntämään kehoni voimavaroja ja luonnonmukaisia kivunlievityskeinoja. Onnekseni näin pääsi käymään ja lapseni sai tulla maailaan ilman kemikaalien aiheuttamia sivuoireita virkeänä pysyneen äidin syliin.

Synnytys alkoi noin puoli kahden aikaan yöllä. Olimme edellisenä päivänä siivonneet kodin äitini kanssa vauvan tulemista varten. Illalla saunoimme ja söimme hyvää ruokaa, oikeastaan kaikki oli lopultakin valmista, kuten laskettua aikaa edeltävänä päivänä kuuluukin olla. Illalla saunan jälkeen olin tuntenut yhden kivuliaamman supistuksen, mutta muuten ennakoivat supistukset olivat olleet hyvin lieviä, samanlaisia kuin jo alkuraskaudessa. Heräsin puoli kahden aikoihin kipuun, jonka tunnistin heti supistukseksi. Nousin istumaan ja annoin tunteen mennä aaltona kehoni läpi samalla rentoutuen ja liikkuen sen mukana. Kissa-jooga-asennon istumisvariaatio tuntui toimivan tässä vaiheessa parhaiten. Toisen supistuksen tultua päätin alkaa seuraamaan kellosta supistusten välejä, sillä ne eivät tuntuneet olevan kovin kaukana toisistaan. Katselin tähtiä kirkkaalta taivaalta, hengittelin ja mietin, nytkö tämä alkaisi. Ainakin kirkas tähtitaivas enteili jossakin määrin hyvää. Puoli tuntia asiaa seurattuani totesin supistuksia tulleen kolme 10-15 minuutin sisällä jo useamman kerran putkeen, joten päätin mennä herättämään äitini.

Olimme nukkuneet vasta noin kaksi tuntia ja äitini nukkui sikeästi. Hilpeänä tönin hänet hereille ja totesin supistuksia tulevan tiiviiseen tahtiin. Äitini sanoi puoliunessa, että ei kai synnytykseni voinut olla käynnistynyt koska olin niin rauhallinenkin. Liikuskelin asunnossa ja menin takaisin futonin reunalle hengittelemään tahdin jatkuessa samana. Myös äitini heräsi ja tarkkailimme tilannetta. Noin tunnin kuluttua soitin doulalleni, joka neuvoi soittamaan sairaalaan. Sairaalasta opastettiin tulemaan paikalle synnytyksen ollessa kestänyt 2-4 tuntia ja oikeastaan käytännössä silloin kun en enää tuntenut selviäväni kotona. Koska tiesin omaavani periksiantamattoman asenteen ja korkean kipukynnyksen, päätimme lähteä sairaalaan kolmen tunnin kuluttua supistusten alkamisesta. Odotellessa ja supistusten lomassa olin saanut pakattua loppuun sairaalakassinkin eväineen kaikkineen. Lähtiessä otin myös ensimmäisen homeopaattisen lääkkeen, Arnican.

Sairaalaan tultuamme minut otettiin rutiininomaisesti käyrille. Meidät vastaanottanut yöhoitaja oli hyvin kummastunut ja epäilevä homeopaattisia lääkkeitä kohtaan, mutta koska niiden käytöstä oli kysytty ennakkoon, ei hän sen kummemmin puuttunut asiaan. Näiden ensimmäisten käyrien ottamisen ajan olin oikeastaan ainoaa kertaa pakosta sidottuna sänkyyn hetkeksi, mutta onneksi supistukset eivät vielä olleet liian pahoja. Kysyin heti mahdollisuutta päästä huoneeseen, jossa olisi mahdollisuus päästä synnytysaltaaseen, sillä koin sen tärkeimmäksi avuksi varsinkin siinä vaiheessa. Myös doulani ehti paikalle käyrien ottamisen aikana. Saapuessamme olin auki jo kolme senttiä ja supistukset jatkuivat samaan tahtiin, joten pääsin synnytyshuoneeseen.

Huone oli suhteellisen iso ja ihan viihtyisäkin. Huoneesta löytyi myös ilokseni amme erillisessä jaetussa tilassa, jonne pääsinkin pian juuri vaihtuneen kätilön tultua paikalle. Hän myös laittoi ensimmäiset vyöhyketerapiamagneetit korviini, selkääni ja jalkoihini. Korviin laitettavat kuulat olivat alle millin kokoisia palloja, kun taas jalkoihin laitettavat littania noin puolen sentin halkaisijaltaan olevia lieriöitä. Amme oli iso, kolmikulmainen ja turkoosi ja tila, jossa amme oli muistutti mielestäni jossakin määrin kylpylää. Seinällä oleviin puolapuihin oli nimittäin ripustettu jopa muovikasviköynnös viihtyisyyden lisäämiseksi. Radiosta kuuluvaksi säädettiin pyynnöstäni Bassoradio, joka oli päällä koko synnytyksen ajan. Viimeisinä tunteina en toki pahemmin kuullut koko radiota kipujen ollessa aivan omassa luokassaan. Lämpimässä vedessä pulikoiminen tuntui ihanalta, eivätkä supistuksetkaan tuntuneet enää niin pahoilta kuin kuivalla maalla. Ihmettelinkin vitsillä ääneen, miten joidenkin mielestä synnytys voi olla muka kamalaa, omani kun alkoi tuntua siinä vaiheessa kylpyläreissulta.

Ammeessa sain olla kaksi tuntia putkeen. Vauvan sydänääniä kuunneltiin puolen tunnin välein pienellä dobblerilla, eikä minun tarvinnut nousta pois altaasta. Supistusten tullessa liikuin altaassa ja hengitin syvään samalla rentouttaen kehoani ja päästäen supistuksen kehoni läpi. Tietyssä määrin supistukset tuntuivat tässä vaiheessa ja vedessä ollessa vain hyviltä, sillä kipu ei ollut kummoinen ja supistukset jatkuivat luonnollisesti voimistuen asteittain. Ajan kuluessa vain kipua helpottava asento muuttui synnytyksen edistyessä. Toki vessakäynneillä kipu tuntui voimakkaammin, mutta onneksi liikkuminen ja kävely auttoi kipuun. Ammeessa olemisen loppupuolella taisin myös laskea alleni altaaseen oksentaessani samalla. Olo ei kuitenkaan muuten ollut pahoinvoiva, vaan kyseessä oli vain hetkellinen aalto, joka helpottui tyhjentymisen myötä. Myös suoleni tyhjeni muistaakseni näiden tuntien aikana luonnollisesti, vaikka en ollut pyytänyt suolentyhjentämista erikseen.

Ensimmäisen kahden tunnin puljailun jälkeen minun piti nousta ammeesta käyrien mittaamisen ajaksi. Laitteiston anturit eivät meinanneet saada tunnistettua supistusten aikaisia sikiön sydänääniä, joten käyriä jouduttiin ottamaan kohtuuttoman kauan enkä sinä aikana päässyt ammeeseen. Kätilöiden asenne oli kuitenkin onneksi se, että sain liikkua miten halusin ja laitteiden toimimattomuus oli heidän ongelmansa eikä edellyttänyt minun sitomistani sänkyyn. Välillä istuin kiikkutuolissa ja välillä taas kävelin pientä ympyrää ja välillä seisoin tehden lantiollani kahdeksikkoa. Tämä tuntui lievittävän kipuja parhaiten yhdistettynä selän magneettikohtien painamiseen. Supistusten aikana doula painoi selän puolelta akupisteistä kätilöopiskelijan kohdistaessa mittaavaa anturia sikiön oleskelukohtaan sydänäänten rekisteröimisen edistämiseksi. Minua kehotettiin myös syömään jotakin jotta jaksaisin synnytyksen loppuun saakka. Ainoa kurkusta alas menevä asia taisi kuitenkin olla mehukeitto, mikään oikea pureskeltava ruoka ei tuntunut painuvan alas. Lopulta riittävien käyrien saamisen jälkeen palasin vielä altaaseen.

Altaassa oleminen ei enää jonkun ajan päästä tuntunut helpottavan kipua, joten päätin nousta vedestä pois. Kuljeskelin ympäriinsä, istuin kiikkutuolissa, akupisteitäni paineltiin magneettien kohdalta ja välillä myös lepäsin supistusten välillä sängyssä. Toki välit olivat edelleen lyhyet, joten mitään nokosia en ehtinyt missään välissä ottamaan. Myös kätilö vaihtui jälleen edeltävän lähdettyä ennen vuoron loppua koulutukseen, mutta asenne minua ja toiveitani kohtaan oli uudellakin kätilöllä hyvä eikä lääkinnällisiä puudutteita tyrkytetty. Supistukset pahenivat pikkuhiljaa ja kyselin jo seuraavan astene puudutteidenkin perään, jos minusta sattuisi siltä alkaa tuntumaan. Kätilöopiskelijan ainoat tarjolla olevat olivat kuitenkin spinaali ja epiduraali, joten päätin jatkaa hengittelyä ja kestää viimeiseen saakka akupainannan avulla. Otin myös jälleen Arnicaa, sillä olin saanut ohjeet ottaa lääkettä kipujen yltyessä pariin otteeseen myös synnytyksen aikana.

Kätilöiden vuorot jaettiin parin tunnin kuluttua uudestaan. Kivut olivat tähän mennessä jo melko sietämättömät, eivätkä akupainannatkaan tuntuneet toimivan tarpeeksi. Paikalle saapui onnekseni vyöhyketerapeutti-kätilö, joka oli ainoa laatuaan koko sairaalassa. Hän repi aiemmin ilmeisesti väärin asetetut magneetit irti korvistani ja jaloistani ja sai minut rentoutumaan painamalla hartian ja päälaen pistettäni supistuksen aikana. Myös korviin uudelleen oikeille kohdille laitetut magneettikuulat rentouttivat minut täysin ja oloni parani huomattavasti. Kätilö totesikin vyöhyketerapian olevan epiduraalia parempi vaihtoehto, joten tunsin olevani juuri oikeissa käsissä. Tuossa vaiheessa olin auki kuutisen senttiä. Magneettikuulia lisättiin myös lantioni etupuolelle ja jossakin vaiheessa myös häpyluuni kohdalle. Kätilö ohjeisti äitiäni ja doulaani kipujeni lievitykseen akupainannan avulla, joten he molemmat pystyivät auttamaan minua synnytyksen edistyessä. Toinen heistä painoi nilkoista tai polvista toisen painaessa päälaesta ja hartiasta.

Kivut yltyivät koko ajan. Viimeiset tunnit tuntuivatkin pitkiltä, vaikka käytännössä aikaa meni tässä vaiheessa vähiten. Otin käyttöön ilokaasun, joka auttoi jonkun aikaa. Nilkan akupisteitä painettiin lisäksi samanaikaisesti kiikkuessani kiikkutuolissa imiessäni ilokaasua. Ilokaasu ei enää auttanut mielestäni jossakin vaiheessa tarpeeksi, joten jätin senkin pois ja siirryin kyljelleni sänkyyn. Oksensin ja laskin alleni yhtäaikaa jälleen, mutta kätilö kertoi sen kertovan vain synnytyksen edistymisestä ja olevan hyvä merkki. Mahalaukkuni taisikin puhdistua melko perusteellisesti synnytyksen aikana.

Lapsivesi meni spontaanisti sisätutkimuksen jälkeen noin kolme tuntia ennen ponnistusvaihetta. Koska lapsivesi oli vihertävää, laitettiin vauvan päähän pinni sydänäänten seuraamista varten. Myös supistusanturi laitettiin vatsani ympärille. Akupainanta helpotti kipujani, mutta en enää pahemmin jaksanut liikkua sängystä. Laskin alleni pariin otteeseen, yleensä oksentaessani samaan aikaan. Sängyssä makasin kyljelläni, sillä selällään oleminen tuntui sietämättömältä. Koska kivut tuntuivat sietämättömiltä ja mietin jo mihin olinkaan lähtenyt, aloin tiedustella myös lisäpuudutteiden perään. Kätilöopiskelija puhui jälleen epiduraalista, vaikka olikin jo vaihtunut toiseen opiskelijaan. Itse kätilö kuitenkin ehdotti minulle kohdunkaulan puudutetta, koska olin aiemmin ilmaissut haluni aloittaa lievemmistä puudutteista tarpeen niin vaatiessa. Kätilö siis piti kiinni toiveistani puolestani, vaikka itse olin jo hyvinkin tuskissani.

Osastolla oli ilmeisesti ruuhkaa, joten puudutteen antavaa lääkäriä odotettiin pieni ikuisuus. Käytännössä aikaa meni ilmeisesti noin puolisen tuntia, mutta mielestäni aika tuntui useammalta tunnilta kipujen ollessa niin pahoja. Kätilö sanoikin viimeisten supistusten olevan pahimpia mahdollisesti siksi, että ihminen luonnon ohjaamana hakeutuisi lajitoveriensa seuraan saamaan apua kyseisessä vaiheessa. Hartian ja jalkojen akupisteitä painettiin jopa mustelmien muodostumiseen asti kipujeni lievittämiseksi. Supistukset muuttuivat myös siinä määrin, että aiemmin neuvottu kitalaen rentouttaminen ei enää auttanut vaan tunsin tarvetta jännittää kehoni supistuksen helpottamiseksi. Suurempaa työntämisen tai äkistämisen tarvetta en suoranaisesti tuntenut. Lääkärin lopulta saavuttua hän totesi minun olevan yhdeksän senttiä auki ja hän laittoi puudutetta vain vielä hiukan edessä oleviin reunoihin, ikään kuin näennäiseksi avuksi. Vaikutusta en suuremmin huomannut, sillä sain pian luvan alkaa ponnistelemaan varovasti lasta alaspäin.

Ponnistaminen helpotti oloa ja tuntui suorastaan euforiselta kipeää kipeämpien supistusten jälkeen. Välillä tunsinkin ponnistavani liiankin tehokkaasti. Kätilöni ei pahemmin ehtinyt pois huoneesta, sillä ponnistusten myötä lapsi laskeutui nopeasti ja oli pian jo niin alhaalla että ilmeisesti pääkin alkoi näkyä. Kätilö ohjasikin minua vain ikään kuin puhaltelemaan kynttilöitä yhdessä vaiheessa ponnistusvaihetta ponnistamisen sijaan, jotta paikkani saivat venyä rauhassa ja jokin tietty osa vauvasta tulla maailmaan omalla painollaan supistuksen voimalla. Hän myös neuvoi doulalle vielä yhden pisteen lonkkaluuni seudulta, jota muljutettiin supistuksen aikana. Tämä helpotti oloani huomattavasti. Kätilö  ehdotti asennon hakemista ja etsimistä ponnistusvaiheen alussa kuten olin alunperin toivonut, mutta ilmoitin pysyväni kyljelläni sängyssä, koska ponnistaminen kyseisessä asennossa tuntui hyvältä enkä halunnut liikkua mihinkään. Hän sanoi sen käyvän hyvin ja neuvoi minua koukistamaan molempia polviani lähemmäs rintakehääni asennon parantamiseksi.

Kokonaisuudessaan ponnistusvaihe kesti kuusi minuuttia. Kätilö ohjasi minua hyvin ja antoi minun itse tehdä työn kokonaisuudessaan. Lapsi vain otettiin vastaan ja lapsivesi imettiin hänen hengitysteistään heti pään tultua ulos. Syntymisen jälkeen enimmät veret pyyhittiin ja sain pojan ihokontaktiin paljasta rintakehääni vasten. Virallinen syntymäaika oli puoli kuuden aikaan illalla, joten kokonaisuudessaan synnytys kesti yli 15 tuntia. Välilihani säilyi ehjänä, mutta kohdunpohjaan tuli toisen asteen repeämä ja emättimen etupuolelle kaksi eriasteista pienempää tikattavaa repeämää. Alapäässäni olikin tikattavaa niin lääkärille, kätilölle kuin kätilöopiskelijallekin repeämien ollessa eriasteisia. Ruuhkan takia lääkäriä odotettiin kaksi tuntia, jonka sain oleskella rauhassa katsellen poikaani tutustuen samalla toisiimme. Myös lapsen sormet ja varpaat laskettiin yhdessä kätilön kanssa ja jälkeiset esiteltiin minulle huolellisesti. Äitini räpsi kuvia ja sai leikata myös lapsen napanuoran. Aika tuntui muutenkin menevän nopeasti. Pidin pojan sylissäni myös tikkaamisen ajan, sillä tunsin hänen olevan hyvä huomion keskittämispiste epämiellyttävän pistelyn lomassa. Koska ponnistus oli nopeaa ja helppoa, totesin myös että 'Eihän tässä hommassa tullut edes hiki', hiukseni kun olivat edelleen puhtaat edellisillan saunan jäljiltä. Tämä tuntui naurattavan kaikkia, myös niitä joille olen kertonut synnytyksestä jälkikäteen. Noustessani seisomaan suihkussa käymistä varten päässäni meinasi pyöriä, mutta ottaen huomioon ruuansulatuselimistöni perusteellisen tyhjenemisen ja avautumisvaiheen keston se ei ollut suurikaan ihme.

Synnytys oli kokonaisuudessaan mahtava kokemus. Minulla kävi melkoinen tuuri oikeanlaisen kätilön osuessa kohdalle kriittisimpään vaiheeseen, mutta pidinkin huolen toiveistani muistuttaen kätilön vuoronvaihdon kohdalla toiveistani aktiivisesti. Ensimmäisen vaihdon jälkeen toiveeni tunnuttiinkin ottavan automaattisesti huomioon seuraavaa kätilöä valitessa ja myös esitietolomakkeeni otettiin huomioon jatkuvasti. Koska kätilö oli luonnonmukaiseen synnytykseen erikoistunut henkilö, tuntui hänkin olevan mielissään synnytyksen kulkuun. Uutta opittavaa tuntui riittävän myös kätilöopiskelijalle, sillä moni hänen aikaisemmin oppimansa tuntui ajoittain jopa kauhistuttavan itse kätilöä. Kokemus taisikin olla hieno niin minulle kuin muillekin mukana olleille. Koska synnytykseen ei puututtu lääkkeellisesti ja se eteni hitaudestaan huolimatta, annettiin sen kokonaisuudessa edetä omalla painollaan. Minulle ei myöskaan asennettu tippaa tai muutakaan katetria, ainoa oksitosiini pistettiin reiteeni synnytyksen ollessa jo ohi.

Koska lääkkeellisiä keinoja käytettiin hyvin vähän, voisi synnytystäni sanoa luomusynnytykseksi. Kokemuksesta kuuleminen on hämmentänyt monia, se kun on jotain aivan muuta mitä synnytykset yleensä nykyaikana ovat. Synnytys ei sisältänyt myöskään varoiteltua pitkäveteistä odottamista, supistusten vastaanottamisessa kun riitti töitä koko synnytyksen ajaksi. Kokemukseni perusteella en voi muuta kuin suositella pyytämään luonnonmukaisia keinoja synnytyksessä ja pitämään kiinni toiveistaan, huonon kätilönkin osuessa kohdalle hänkin kun on tarpeen vaatiessa vaihdettavissa toiseen. Omat toiveeni huomioitiin niin hyvin, että tälle ei onneksi ollut tarvetta. Toki sairaaloissakin on varmasti eroja, mutta tällaisten keinojen pyytämisen lisääntyessä kysyntään varmasti vastataan enenevissä määrin.