maanantai 23. kesäkuuta 2014

Reissuvauva

Viimeiset parin viikon ajan aika on kulunut enimmäkseen reissun päällä. Takana on vaabelin ja minun pisin matka hänen elämänsä aikana vietettyämme noin viikon pääkaupunkiseudulla ja sen jälkeen pari päivää lähiseudulla sukuloimassa.

Automme oli täyteen ahdettu, joten pyysin lainavaunuja facebookin kautta. Sainkin onneksi sellaiset, käytännössä kahdet. Ensimmäiset lainaan hakemani vaunut olivat nimittäin vastaantulijoiden kaistalle viettävää sorttia ja meinasivat kaatua ja tunkeutua autojen kulkuväylille ilman lupaa tämän äidin taiteillessa samalla sontikka toisessa kädessä. Vettä kun satoi melko paljon kuin aisaa, enkä omista sadetakkia. Yhdellä kädellä työnnettävät nuo vaunut eivät olleet, ainakaan vesisateessa.

Onneksi toiset vaunut olivat tutut Emmaljungat, mitä nyt vain City-mallia omistamme ja erilaisella värityksellä. Loppureissu ja kulkeminen liikenteen pyörteissä sujuikin mainiosti ja sain jopa take away-kahvitkin kuljetettua säkissä vesisateesta ja sontsasta huolimatta. Ah mitä ihania ihmisiä onkaan, kun viitsivät lainata landevieraille vaunuja loman ajaksi.

Olen joskus asunut pääkaupungissamme, joten vanhoilla kulmilla pyöriminen vauvan ja vaunujen kera oli tietyllä tapaa nostalgista ja jännää. Peruslandespedenä parkkeerasin vaunut tietysti ensimmäisillä kerroilla täysin väärään asentoon ratikassa, mutta pian tajusin niiden oiken paikan. Läheskään kaikissa haluamissani paikoissa en kuitenkaan ehtinyt käydä, sillä aika oli loppupeleissä syöttöineen ja ruokailuineen hyvin rajallista.

Ilokseni huomasin Helsingissä olevan runsaasti niin sanottuja imetyshuoneita. Sellaisiin löysin ainakin Forumissa ja Stokkalla, joista jälkimmäisessä imettäminen ja vaipanvaihto oli suorastaan sosiaalista toimintaa. Oli mukavaa päästä höpöttämään vauvajutuista toisten äitien kanssa yksin kopperossa puuhailemisen sijaan. Bonuksena imettäessä pääsi katselemaan (toki hiukan rajallisia) maisemia Stokkan kuudennesta kerroksesta. Forumin imetyshuone oli hiukan autiompi, ja sinne eksyi sinne kuulumattomiakin henkilöitä kuten humalainen naishenkilö ja yksin hääräävä kaksivuotias. Jälkimmäisen yksin touhuamisesta olimme suorastaan järkyttyneitä, huone kun ei ollut millään tavalla aikuisten alituisessa valvonnassa ja ohikulkijoita oli varmasti jokaiseen junaan. Pieni tutkinta paljasti vanhemman naisryhmän viereisessä kahvilassa lapsen kaitsijoiksi, mutta silti imetyshuoneen ja vaunuparkin väärinkäyttö tuntui järkyttävältä ja vastuuttomalta. Huoneeseen kun ei voinut nähdä täysin etuosaa lukuunottamatta. Myöhemmin näin joukon teinejä sulkeneen lasioven ja vallanneen imetyshuoneen leikkipöydän, joka ei myöskään ollut huoneen tarkoituksenmukaista toimintaa.

Reissussa käytimme myös kokoaikaisesti kertakäyttövaippoja. Tämä näkyi melkein heti vauvan ihossa, vaipat kun eivät hengitä kuten kestovaipat. Punoitusta ja kesivää ihoa oli melkein koko reissun ajan, mutta onneksi se on parantunut kotiin palaamisen jälkeen palattuemme vaippapyykin pariin. Pyykkääminen ei ole tästä kokeilusta huolimatta alkanut tuntua yhtään sen vaivalloisemmalta, poika nimittäin pissaa niin paljon ja usein että kertakäyttöistävaippaa joutuu vaihtamaan vähintään yhtä usein kuin sopivaa kestomalliakin.

Pitkät ajomatkatkin sujuivat yllättävän hyvin. Mennessä hermostuminen tuli määränpään ollessa alle 60 kilometrin päässä, mutta vartin kädestä kiinni pitäminen ja laulu rauhoittivat pojan takaisin uneen loppumatkaksi. Palatessa hermostuminen tuli vain mummon ollessa tankkaamassa, radion ollessa pois päältä ja äidin ollessa hakemassa ruokaa. Reppana kai säikähti tulleensa hylätyksi, sillä karjui hänelle hyvin erikoisella ja säikähtäneellä tavalla. Tyynnyttely, hoivaaminen ja rauhallinen mielentila saivat kuitenkin mielen tyyneksi ja loppumatka meni jälleen nukkuen.

Kaiken kaikkiaan vauvan kanssa reissaaminen oli aika helppoa. Toki selän mentyä tolkuttoman kipeäksi mielenkiintoisen vaunu-episodin jälkeen otti veronsa ja teki vauvan kantamisesta ajoittain tuskaa. Kantoliinan käyttäminen teki kantamisesta kuitenkin helpompaa ollessamme majapaikassamme.

1 kommentti: