Kestää yhdeksän kuukautta, että lapsi kehittyy kahden ihmisen sukusoluista oikeaksi, eläväksi olennoksi joka on valmis syntymään maailmaan. Nyt jo tämän ajan puolivälin ollessa takana on tämä aika tuntunut tähän mennessä jo jonkunmoiselta matkalta. Ei, en ole vielä hurahtanut vaatekauppojen tarjoamiin mahdollisuuksiin vauva-osastolla, vaikka olen niitä ennenkuulumattomalla innokkuudella kierrellytkin. Tietyt asiat ovat kuitenkin jääneet vähemmälle ja jotakin uutta on tullut tilalle, vaikka se ei aina omien toiveiden mukaista ole ollutkaan.
Öissä juokseminen on jäänyt oikeastaan lähes olemattomiin. Ennen kävin ulkona ystävieni kanssa melkein joka viikonloppu. Nykyisin en oikein jaksa edes harkita menemistä ulos perjantaina, sillä olen aamuherätyksen jälkeen liian väsynyt olemaan hereillä neljään. Viimeistään yhden aikaan silmäluomeni eivät enää yksinkertaisesti pysy auki. Samantyyppinen rytminmuutos on tullut myös aamuihini. Poikkeuksetta silmäni rävähtävät auki yhdeksän maissa, olin sitten nukkunut tarpeeksi tai en. Välillä anon kehoani nukahtamaan vielä, mutta pääsen korkeintaan seesteiseen horrostilaan. Toki vakituisella parisuhteella on ollut osansa asiaan ja kotona oleminen on tuntunut mainiolta monina iltoina. Toisaalta tämä viikonloppu itsekseen ollessani osoitti, että yksinkään uusi unirytmini ei ole sen kummoisempi.
Mitä vakituiseen parisuhteeseen lisäksi tulee, ei libidoni enää valitettavasti ole entisellään. Limakalvot eivät kestä suurta rasitusta eikä ajatteluni pyöri enää itse asian ympärillä kovinkaan paljoa. Tilalle on tullut vauvaintoilua ja mahafiilistelyä. Lisäksi kyseinen ominaisuus on tarttunut ilmeisesti toiseenkin osapuoleen, sillä mieskin tykkää pääasiassa silitellä mahaa ja pesäytyä. Tästä voimme päätellä jotakin naisen hormonitoiminnan voimakkuudesta. Limakalvojen toimintaan koitan nyt vaikuttaa mustaherukansiemenöljyllä ja maitohappobakteereilla. Innolla tuloksia odotellen...
Kävelemisestä on tullut ajoittain tuskien taival. Vaikka tätä taapertamista nykyisin muistuttavaa liikuntamuotoa suositellaankin raskaana oleville naisille, on omalla kohdallani käveleminen aiheuttanut kipuilua ja ilmeisesti harjoitussupistuksia jo suhteellisen varhaisesta vaiheesta alkaen. Tanssiminenkaan ei tunnu mahassa niin pahalta kuin kilometrin mittainen kävelymatka. Pahimmillaan kipuilu on aamuisin kouluun lähtiessä, ja se alkaa yleensä asteltuani asunnoltani noin 50 metriä ulkoilmassa. Ilmeisesti tuleva jälkikasvumme ei pidä lenkkeilystä, liekkö siis äitiinsä tullut. Kivun lievittämiseksi joudun kulkemaan pääasiassa kuin etana konsanaan tai vaihtoehtoisesti pysähtymään ajoittain täysin. Lyhyisiinkin matkoihin saakin varata vähintään kaksinkertaisen ajan entiseen verrattuna.
Mielialojen looginen hallitseminen on usein lähes mahdotonta. Viime viikon vikisin lähes kokonaan, samoin meinasi käydä sitä edeltävällä viikolla muuton ja sen myötä tulleen stressin mukana. Kyyneleet tuntuvat olevan herkemmässä, oli sitten kyse romanttisesta elokuvasta tai pienestä pettymyksestä. Ja tämä erityisesti miehekkeen ollessa kuuloetäisyydellä. Ilmankos taisi kyseinen herra kaivata omaa aikaa viime viikolla. Josta toki seurasi, mitäs muutakaan kuin, lisää vikinää ja vollotusta. En ihmettele yhtään parisuhdeongelmista kärsivien määrää raskausaikana. Ehkä kyseessä onkin jonkinlainen testi, joka varmistaa onko miehestä todella jälkikasvunsa huolehtijaksi ja katsomaan hermoheikon naisen perään tulevaisuudessakin.
Monet puhuvat raskauden aikaisista käsittämättömistä ruoka-ainehimoista. Itselläni nämä ovat olleet niinkin kamalia kuin esimerkiksi salaatti ja raejuusto. Lisäksi rahka kuului suosikkeihini jokunen viikko sitten. Tällä hetkellä eniten puoleensa vetäviä ovat erinäiset hedelmät ja appelsiinimehu. Olenkin vitsaillut kasvattavani mahassani jonkun sortin dieetti-intoilijaa tai urheilijaa, sillä himoitsemani ruuat eivät tule kovinkaan usein esille samassa tilassa olevien naisten himo-keskusteluissa. Lisäksi lakritsi vetää minua puoleensa ajoittain, mutta luettuani tutkimuksesta jonka mukaan se tyhmentää mahassa kasvavaa otusta olen (pääosin) päättänyt jättää kyseisen herkun väliin. Joinakin päivinä olen mennyt kauppaan himoamatta yhtään mitään, jolloin saatan pyöriä hyllyjen välissä tietämättömänä pitkänkin tovin. Ainoa huono puoli tässä on hyörintää seuraava yllättävä nälkä, josta tietenkin seuraa mitäs muutakaan kuin vikinää ja kitinää. Ruoka-ajoista saakin olla huolehtimassa kuin kasvattaisi lasta jo nyt, mutta entisen äitin huolehtimisen sijasta saakin itse olla pikkuhiljaa se äiti joka tätä äitiäkin on ruokkimassa.
Raskaana olevan naisen keho koetaan usein pyhäksi ja mystiseksikin. Omaan pyhättööni olen kieltämättä hyvin mieltynyt. Tunnen olevani entistä enemmän sinut kroppani kanssa, ja seurailen sen muuttumista vähintään yhtä suurella ihailulla kuin miespuoliskoni. Mahani hiplailu taitaakin olla yhteinen uusi lempiharrastuksemme. Isänpäivälahjaksi otatin kaverillani niinkutsuttuja mahakuvia, joissa keikistelen aamutakissa ja alusvaatteissa. Tilanne ei tuntunut kovinkaan jännittävältä ja lopputulos oli oikein kaunis. Henkilölle, joka on nuorempana hävennyt kehoaan hyvinkin paljon, on tällainen täysi sinuus itsensä kanssa melkoinen saavutus. Toki aikaisemmin itsetuntoni oli noussut jo huimaksi, mutta nyt koen itseni melkoiseksi ihanuudeksi. Tämä huolimatta siitä, että tällaista asennetta ei suomalaisessa kulttuurissa kovin hyvällä katsota. Mutta mielestäni ihmisiä pitäisikin opettaa rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin he ovat.
Toisaalta kehossa on toki välillä ne inhottavatkin puolet. Mahan ja lantion lisäksi myös rinnat tuntuvat toisina päivinä hyvin hämmentäviltä ja jopa kirveleviltä. Vääränlainen yöpaita tai vähänkin liian likaiset rintaliivit tuntuvat vaikuttavan asiaan. Asiaa ei auta se, että rinnat myös erittävät alustavia nesteitään jo nyt. Toki omalla kohdallani hyvin pienissä erissä.
Mielenkiinnolla odottaen, mitä kaikkea vielä on luvassa. Pian pääsen tilaamaan sitä ihka-ihanaa äitiyspakkausta ja vouhottamaan sen sisällön kanssa. Menin tänään jopa tilaamaan ensimmäisen vauvanvaatteenkin, jos kahta kirpputorilta löytämääni kestovaippaa ei lasketa. Mutta joka tapauksessa, enää alle 18 viikkoa laskettuun aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti